Lahjakas ja karismaattinen Leonardo DiCaprio

dicapriofeature

Teinitähtenä ei ole aina helppoa. Kirkuvat fanilaumat, naama jokaikisen lehden kannessa ja median pohdinta siitä, tuleeko näyttelijästä ”koskaan oikeasti mitään” kun tämä kasvaa aikuiseksi. Leonardo DiCaprio on käynyt läpi koko mediamyllyn, onnistuen pitämään päänsä vedenpinnan yläpuolella – ja kasvamaan samalla yhdeksi hurmaavimmista ja uskottavimmista näyttelijöistä nykyelokuvassa.

DiCaprion ura alkoi Kaliforniassa esiintymällä mainoksissa sekä saippuaoopperoissa. Ensimmäinen elokuvarooli osui kohdalle vuonna 1991, kun 17-vuotias DiCaprio esiintyi The Critters 3-elokuvassa. Pieni ja tökerö scifi-leffa oli ponnahdus johonkin suurempaan; vuonna 1993 mies esiintyi What’s Eating Gilbert Grape -elokuvassa, vastanäyttelijänään suurta suosiota nauttiva Johnny Depp. Elokuvakriitikko Roger Ebertin arvion mukaan DiCaprio olisi ansainnut Oscarin parhaasta miessivupääosasta suorituksestaan Arniena, mutta kuten kaikki tiedämme, Oscarit ovat karttaneet miestä jo kauan.

Basketball Diaries

Nuori ja lahjakas näyttelijä sai jo uransa alkuvaiheessa huomattavasti hienoja rooleja;  Basketball Diaries, Romeo + Juliet ja Marvinin tyttäret osoittivat, että kauniskasvoinen poika osaa oikeasti näytellä. Kaikki muuttui James Cameronin Titanicinmyötä, kun teinilaumat ottivat DiCaprion omakseen. Henkilöpalvonta sai uudet mittasuhteet vuonna 1998 ja Leo-maniasta tuli globaali ilmiö hyvin nopeasti.

Henkilöpalvonta sai uudet mittasuhteet vuonna 1998 ja Leo-maniasta tuli globaali ilmiö hyvin nopeasti.

Huonosti menestyneen Rautanaamion jälkeen DiCaprio säntäsi Danny Boylen omituiseen The Beach-elokuvaan, joka kaikessa hienoudessaan on täysin aliarvostettu. Uusi, kypsempi ja vakavammin otettava näyttelijä nousi pinnalle Catch Me If You Can-elokuvan myötä, jossa hurmaavan huijarin rooli istui miehelle kuin nakutettu. Kukaan ei ole koskaan kiistänyt DiCaprion lahjakkuutta, mutta teinitähden viitta on painava ja onnistuu peittäämään joidenkin katsojien mielipiteet alleen. Karismaa ja lahjakkuutta on vaikea huomata, jos katsojan asenne on alunperinkin negatiivinen, ajatukset Titanicissa.

Ohjaaja Martin Scorsesen ja DiCaprion yhteistyö on ollut hedelmällistä ja tuottanut joitakin aikamme hienoimmista elokuvista. Gangs of New York, The Aviator, The Departed ja Shutter Island ovat useiden elokuvankävijöiden suosikkilistoilla. Näistä elokuvista, kuten myös Revolutionary Roadsista, DiCaprio on kerännyt kasapäin ehdokkuuksia ja palkintoja tulkinnoistaan  maanisina, ongelmallisina miehinä. Se tosiasia, että mies ei ole voittanut yhdestäkään hienosta roolisuorituksestaan Oscaria, on muodostunut jo pienoiseksi vitsiksi niin median kuin katsojienkin keskuudessa.

Shutter Island - Suljettu saari

Kun katsoo DiCaprion tähdittämien elokuvien listaa, tulee väistämättä mieleen, miten monissa hienoissa elokuvissa hän onkaan esiintynyt. Kun viimeisen viiden vuoden sisään mahtuvat sekä The Great Gatsby, The Inception, Django Unchained, J. Edgar, Shutter Island ja Revolutionary Road, on ihme että mies kerkeää tehdä mitään muuta. Mutta kaiken tämän päälle DiCaprio on äärettömän aktiivinen hänelle rakkaissa projekteissa, tärkeimpänä näistä luonnonsuojelu.  Miehen yksityiselämä kiinnostaa mediaa aina, seurustelut huippumallien kanssa eivät jää keneltäkään huomaamatta. Mutta tosiasiassa DiCaprio on melkoinen viherpiipertäjä, joka asustaa ekohuoneistossaan Manhattanilla ja viettää paljon aikaansa yhden pitkäaikaisimmista ystävistään, Tobey Maguiren, kanssa. Mies ajaa ainoastaan hybridautoilla, kaikki hänen asuntonsa toimivat aurinkopaneeleilla ja mies on niittänyt kiitosta erilaisista ympäristöprojekteistaan. Eläinrakas mies jumaloi sekalaista koiralaumaansa, ja näiden joutuessa eläinlääkäriin hän pyytää ihmisiä rukoilemaan koiriensa puolesta Twitterissä – DiCaprion julkisuuskuva ei siis ole kovin tosikkomainen.  Miljoonia gay-yhteisön oikeuksien puolesta puhuvaan järjestöön ja Siperian tiikereitä suojelevaan organisaatioon syytävä näyttelijä on harvinaisen hyväsydäminen mies. Hän kävelee hassusti, seurustelee huippumallien kanssa, tekee hienoja elokuvia ja viettää aikaansa puhuen luonnonsuojelusta – ja löytää aina aikaa viettää hetken äitinsä kanssa.

Teinitähdestä on pitkä matka yhdeksi maailman arvostetuimmista näyttelijöistä. Jotenkin DiCaprio on onnistunut tässä kaikessa, ja harkitsee nyt pitkää taukoa näyttelemisestä. Tällä karismalla varustettu näyttelijä pitkällä tauolla on menetys elokuville; miehen viimeisimmät suoritukset Django Unchainedissa ja The Great Gatsbyssä osoittavat että tarvetta lahjakkaalle ja kypsää charmia uhkuvalle miehelle kyllä olisi. Mies paranee vanhetessaan; kaikkien muskelimasojen keskellä DiCaprio on raikas tuulahdus, välke menneestä maailmasta ja vanhasta Hollywoodin charmista.

Kommentit

Tags from the story
,