Likainen pommi (E. Koskimies, 2011) ★★
Nykypäivän työelämä on säälimätöntä, armotonta ja välillä myös epäoikeudenmukaista. Omasta paikastaan menestyksen polulla on taisteltava. Näistä aineksista on rakennettu Elias Koskimiehen ohjaama komedia Likainen pommi.
Mirccu (Malla Malmivaara) on levy-yhtiön PR-koordinaattori. Ja hiljainen ja arka hissukka. Ei siis kovin sovelias tehtäväänsä, mutta niin vaan esimies Martin (Jukka Puotila) hänet tehtävään hampurilaisravintolan keittiön lattialta on palkannut. Ja nyt Martin on alkanut epäillä, että onkohan Mircusta sittenkään tähän.
Martin antaa Mirculle viimeisen mahdollisuuden. Hänet määrätään salaiseen megaprojektiin, vanhempiensa levy-yhtiölle myymän, 15-vuotiaan, “räävittömän teinisensaation”, PD:n (Iida Lampela) avuksi. Kun Mirculla on työnsä ohella vaakalaudalla myös parisuhteensa entisen tähtijalkapalloilija Roban (Ilkka Villi) kanssa, ovat henkisessä puristuksessa toimivan nuoren naisen voimavarat vähissä.
Likainen pommi on nyky-yhteiskunnan kliseillä leikittelevä musta satiiri. Ainakin aluksi. Siinä on kaikki ainekset kehittyä loistavaksi kokonaisuudeksi, mutta sitten tarina lopahtaa kuin ilmapallosta olisi päästetty ilmat pois. Elokuvan antikliimaksisesta lopetuksesta jää hölmö olo. Tässäkö tämä nyt oli? Eikö mitään muuta?
Roolisuoritukset ovat hyviä. Malmivaara epävarmana Mirccu-ressukkana on täydellinen ja hänen ansiostaan Likainen pommi toimii todella hyvin todella pitkälle. Samoin Lampela kammottavassa pissisroolissan onnistuu tulemaan katsojan iholle juuri sillä tavalla kuin mitä on tarkoitettukin, ärsyttämällä. Valkokangasdebyyttinsä tekevä 17-vuotias Lampela on loistava. Mircun tiimin luovaa johtajaa esittävä Niina Herala pystyy samaan ja tekee hahmostaan täydellisen karikatyyrin turhantärkeästä ihmisestä.
Likaisen pommin lähtökohta on mielenkiintoinen, sen satiirinen tyyli naseva, näyttelijäsuoritukset toimivia, mutta ikävä kyllä sen käsikirjoitus ontuu. Olisin niin mielelläni nähnyt, minkälaiseen kliimaksiin näin hyvin alkanut tarina olisi voinutkaan päättyä.
_________________________________________________________________________________________________
Likainen pommi Ohjaus ja käsikirjoitus: Elias Koskimies Pääosissa: Malla Malmivaara, Jukka Puotila, Ilkka Villi, Iida Lampela, Niina Herala Genre: komedia Valmistusmaa: Suomi 2011 IMDb |




