Los Angelesin kriitikot aloittivat palkintokauden: Rakkaus on vuoden paras elokuva

Screen Shot 2012-12-10 at 12.12.46 PM

Paul Thomas Andersonin Mestari (The Master) ja Michael Haneken Rakkaus (Amour) voittivat tärkeimmät palkinnot, kun Los Angelesin elokuvakriitikot (Los Angeles Film Critic Association) palkitsivat vuoden 2012 parhaita elokuvia. LAFCA:n jakamista palkinnoista lasketaan alkavaksi elokuvapalkintokausi, joka huipentuu Oscareihin helmikuussa.

Tänä vuonna jo Espoo Cinessa yleisönsä hiljentänyt Rakkaus oli kriitikoiden valinta vuoden parhaaksi elokuvaksi. Lisäksi huikaiseva Emmanuelle Riva palkittiin riipaisevasta suorituksestaan iäkkäänä Annena. Rivan kanssa parhaan naisnäyttelijän palkinnon jakoi Jennifer Lawrence roolistaan kipakkana Tiffanyna David O. Russelin ohjaamassa draamakomediassa Unelmien pelikirja (Silver Linings Playbook).

Mestari voitti kolme merkittävää palkintoa. Paul Thomas Anderson palkittiin parhaasta ohjauksesta, Joaquin Phoenix parhaasta miespääosasta ja Amy Adams parhaasta naissivuosasta.

Parhaan käsikirjoituksen palkinto myönnettiin Chris Terriolle käsikirjoituksesta Ben Affleckin ohjaamassa elokuvassa Argo. Parhaan kuvauksen palkinnon puolestaan sai Roger Deakins uudesta Bond-elokuvasta Skyfall.

Parhaana animaationa palkittiin Tim Burtonin ohjaama Frankenweenie, jonka lähtökohdat ovat kuin suoraan Stephen Kingin Uinu, uinu lemmikkini -tarinasta.

Monet palkituista elokuvista saavat Suomen ensi-iltansa alkuvuonna 2013. Frankenweenien ensi-ilta on tammikuun 11. päivä, Unelmien pelikirja saapuu elokuvateattereihin 1. helmikuuta, Mestari saa ensi-iltansa 8.2. ja Rakkaus viikkoa myöhemmin, 15.2.

Kaikki palkitut LAFCA:n sivuilla >>

Kommentit