Verkkojulkaisu elokuvien ja tv-sarjojen ystäville

Lumoava Ashley Greene

Sanottakoon aivan ensimmäiseksi että Twilight-elokuvissa nähtävä Alice-hahmo ei tee esittäjälleen Ashley Greenelle täysin oikeutta. Greene on suorastaan lumoavan kaunis luonnossa ja hän jaksaa, roolihahmonsa tavoin, hymyillä koko ajan. Hänestä huokuu tiettyä vanhan ajan glamouria ja kysyttäessä esikuvia hän listaakin sekä Audrey Hepburnin että Cate Blanchetin omiksi suosikeikseen.

Julkisuus tuli Greenelle yhtä yllätyksenä kuin muillekin Twilight-näyttelijöille. Kukaan ei osannut odottaa näin suurta suosiota, katselimme toisiamme ällistyneitä ja kyselimme että kuinka tässä näin kävi. Minulla oli omat haaveeni ja kuvitelmani siitä miten ensimmäinen elokuva menestyisi mutta suosio yllätti kaikki; kyseessä on ainutlaatuinen ilmiö joita ei nykymaailmassa paljon ole. Greene toteaa että hän on onnellinen ollessaan ylipäätään työllistetty saati näin suositussa ilmiössä. Hän uskoo että 10 vuoden päästä elokuvista pidetään yhtä paljon kuin nytkin.

Fanaattisista Twilight-faneista on sanottu vaikka mitä mutta Greenen mielestä uskolliset fanit jotka seisovat tuntikausia sateessa ovat paitsi hulluja myös osoittavat kuinka syvä fanien usko koko Twilight-tuotteeseen on. Greene kertookin että tulevaisuudessa fanit ovat varmaankin se yksi asia jonka hän parhaiten tästä ajasta muistaa ja haluaa kiittää kaikkia elokuvien ystäviä siitä että ne edelleen jaksavat kiinnostaa ihmisiä vaikka loppu onkin jo näkyvissä.  Hänelle itselleen elokuvien hahmot ovat rakkaita joten hän ymmärtää hyvin fanien kiintymyksen.

Hääkohtauksen kuvaaminen oli Greenestä absurdi kokemus, paitsi että kuvauspaikalla oli jäätävän kylmä asian teki omituiseksi se että kaksi rakasta ystävää käveli pitkin käytävää mennäkseen naimisiin. Lavastukset olivat kauniit ja koko kokemus satumainen mutta itse kohtaus herkisti Greeneä enemmän kuin hän uskoikaan ja ihmettelikin miksi hänestä tuntuu tältä. Vaikeimmaksi kohtaukseksi Greene nimeää synnytyskohtauksen; ähinä ja tekoveri lisättynä sillä että kaiken piti olla hyvin intensiivistä saivat aikaan sen että vakavaa kohtausta kuvattaessa kaikkia hihitytti hirveästi mikä teki kuvaamisesta vaikeaa.

Ashely Greene tuntui ihmiseltä joka kestää suosion paineet hyvin; faneja alati kiittävä näyttelijä piti yllä aurinkoista asennetta sekä pressitilaisuudessa että fanitapahtumassa. Kirkuvat fanit, nimmarinpyytäjät ja kuvaajat saivat kaikki osakseen häikäisevän hymyn ja aurinkoisella ja tyynellä asenteellaan Ashley Greene onnistui hurmaamaan kaikki. Hänessä on tiettyä hiljaista tyylikkyyttä mikä on hyvin ymmärrettävissä kun muistaa ketä hän ihailee.

 

Jaa:

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>