Verkkojulkaisu elokuvien ja tv-sarjojen ystäville

Never Let Me Go – Ole luonani aina (M.Romanek, 2010) ★★★★★

Never Let Me Go on kiehtova ja ahdistava sekoitus puritaanista Englantia, scifiä ja pinnan alla jyskyttävää epätoivoa. Eipä siis ihme että ihastuin elokuvaan sillä se on kuin tehty minulle…

Hailshamin kartano pitää sisällään lapsikatraan joka näennäisesti asuu normaalissa sisäoppilaitoksessa. Alusta pitäen kuitenkin tehdään selväksi että nämä lapset  ovat erikoisia eikä heidän tulevaisuutensa ole vapaasti päätettävissä. Lapsista pidetään erikoisen hyvää huolta, pidetään terveinä ja aikanaan siirretään näiden aikuistuttua asumaan mökkeihin odottamaan tulevaisuuttaan.

Tarina keskittyy kolmen lapsen, Kathyn, Ruthin ja Tommyn ympärille. Nämä lapset kasvavat hillityssä ympäristössä autuaan tietämättöminä ulkomaailmasta, harjoitellen kahvilassa käyntiä oppitunneilla, tuntien vain muut laitoksen lapset ja täysin aikuisten vallan alla.

Elämän edetessä lapsille paljastuu mistä heidän elämässään on kyse mutta raivoamisen, tunteenpurkausten tai taistelun sijaan vastauksena onkin peribrittiläinen, jopa ahdistavan siloinen tyyneys. Katsojalle voi herätä kysymys miksi kukaan ei kapinoi, huuda tai karkaa mutta ehkä syy onkin juuri ympäristössä; keep calm and carry on -asenne huokuu koko elokuvan läpi, aikuisten sääli on nähtävissä mutta vain pintakoreaa, kukaan ei oikeasti halua tehdä mitään muutosta maailmaan. Pidättyväinen ja tasaisen ylinormaali suhtautuminen kamaliin asioihin vain korostaa kaiken taustalla olevaa uhkaa…

Lapsinäyttelijät tekevät hienoa työtä kuvaten lapsien elämää kartanossa mutta Carey Mulligan ja Andrew  Garfield ikiaikaisena ystävyysparina ovat tarinan kantava voima. Keira Knightley ei ole lainkaan ärsyttävä vaan tekee kerrankin koskettavan roolin hieman itsekkäänä tyttönä.

Vaikka tarina sijoittuu 70-luvun lopusta 90-luvulle, on visuaalinen ilme hyvin vanhahtava, korostaen ehkä juuri nuorten elämän eristyneisyyttä modernista maailmasta ja luoden painostavan tunnelman joka kytee pinnan alla. Never Let Me Go ei järisytä pelottavuudellaan vaan se ahdistaa, se pistää sydänalan huutamaan hiljaa ja aiheuttaa raivon ja epätoivon tunteita mikä kaikki tapahtuu katsojan sisällä. Valkokankaalla tarina etenee hiljaa   lipuen kohti arvattua päämäärää ilman että kukaan nousee ylös ja huutaa seis.

____________________________________________________________________________________________________-

Never Let Me Go – Ole aina luonani 

Ohjaus: Mark Romanek

Pääosissa: Carey Mulligan, Andrew Garfield, Keira Knightley

Genre: draama, romantiikka

Alkuperämaa: UK, USA 2010

IMDb

Jaa:

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>