Nainen junassa – kipeän aitoja naiskohtaloita trilleriksi naamioituna

the girl on the train

Nainen junassa asettaa katsojalle mielenkiintoisen kysymyksen, joka on lähtöisin jo Paula Hawkinsin menestyskirjasta The Girl on the Train: voiko tarinasta oikeasti nauttia, jos vihaa kaikkia keskeisiä hahmoja?

Vastaus on tietenkin voi. Sujuvasti kolmen eri naisen kautta tarinaa kertova elokuva kertoo vaivaannuttavankin tarkkanäköisiä totuuksia elämästä.

Rachel (Emily Blunt), avioeron tahraama ihmisraunio, on mysteerin keskeisin hahmo. Nainen matkustaa joka päivä junalla Lontooseen ja tuijottaa samaa taloa aamuin illoin. Rachel juo. Paljon. Hän horjuu pitkin junan käytäviä ja pyörii menneissä muistoissa tunnontuskissaan. Alkoholi ja sen aiheuttamat kohtaukset maksoivat Rachelille tämän avioliiton ja tämän ex-miehelle (Justin Theroux) työpaikan. Hänen unelmaelämäänsä elävä Anna (Rebecca Ferguson) taas on onnellisesti naimisissa ja pienen vauvan sädehtivä kotiäiti. Anna asuu Rachelin entisessä kotitalossa, talossa joka sijaitsee samalla kadulla kuin se talo, jota Rachel kyttää junasta päivittäin. Siinä talossa puolestaan asuu Megan(Haley Bennet), kuvankaunis nuori nainen jonka elämä näyttää sadulta. Meganin elämää sävyttävät levottomuus, harhaileva mieli ja surulliset silmät, joita komea ja sopivan limaisen tuntuinen aviomies (Luke Evans) ei huomaa.

Näitä naisia yhdistää moni asia, mutta ennen kaikkea se kuinka sokeita heidän elämäänsä sotkeutuneet miehet ovat naisten perimmäisille luonteille sekä salaisuuksille. Yksikään naisista ei ole ensivaikutelmansa kaltainen. Tarinan edetessä kukin nainen avaa katsojalle osan salaisuuksistaan, varovasti kulma kerrallaan. Samalla alta paljastuu epävarmuutta ja selkärangattomuutta, kykyä manipuloida ja tulla manipuloiduksi. Naisista on hankala pitää, mutta siksi tarina tuntuukin niin todelliselta. Nainen junassa ei tarjoile kiiltokuvamaisia supernaisia, jotka hoitavat hymyssä suin sekä uran että kodin. Niitä satuolentoja, jotka kokkaavat täydellisen aterian ja näyttävät supermalleilta miellyttääkseen miestään. Hyvä, sillä olen kurkkuani myöten täynnä tarinoita naisista joita ei ole olemassa.

Gone Girlin tyylistä hiipivää jännitystä ja taidokasta tarinankerrontaa hakeva elokuva ei täysin onnistu tavoitteessaan. Tarinassa on mutkansa – onhan sen keskeisin elementti rikos jonka tekijä täytyy löytää. Kirjassa kolmen kertojan kautta etenevä tarina toimi hyvin; harva lukija luottaa koskaan kaikkeen mitä kertoja sanoo. Elokuva on yllättävän uskollinen lähteelleen. Uskollinen jopa siinä määrin, että tarinan veto hiipuu hieman kesken möyhentäessään visuaalista puolta epätarkoilla toimintakohtauksilla. Se herkuttelee näennäisellä väkivallalla liikaa, vaikka sen parasta antia ovat vahvat näyttelijäsuoritukset. Blunt on hyytävän hyvä järkensä menettävänä naisena, ja kahdessa sivuroolissa olevat naiset ovat kerrankin muuta kuin koristeita.

Nainen junassa onkin vahvojen naisroolien elokuva. Vaikka itse tarina ei osaisikaan yllättää kyynistä nykypäivän katsojaa, on naisten kertomuksissa ja teoissa niin suuri määrä totuutta mukana että katsoja kiemurtelee penkillä. Se esittää sivuroolien miehet sokeina, seikka joka voidaan tulkita välinpitämättömyydeksi. He ovat tavallaan jokaisen naisen elämän hallitsevia keskipisteitä, vaikka tarina siirtää heidät tanakasti taka-alalle. Nainen junassa on tarina naisista, naamioituna puolivillaiseksi trilleriksi.

Kommentit