Naiset elokuvissa, osa 3: Hello, who’s there?

Kauhu. Rintava blondi juoksemassa läpi metsän läpikuultavassa yöasussa. Lapsenvahti kipaisemassa yläkertaan murhaajaa pakoon. Joukkio yliopisto-tyttöjä jotka ovela ja nopea murhaaja napsii yksi kerrallaan. Manattu tyttölapsi tai sarjamurhaajan kellariin kahlitsema tyttö joka odottaa pelastajaa.

Usein naisen osa suurimmaksi osaksi miehille suunnatussa genressä on uhri, kirkuja, ohimenevä alastonkohtaus ja tyttökaveri.

Elokuvista löytyy myös toisenlaisia naisia kauhuelokuvissa; tässä omat suosikkini.

Hyytävät akat

Kukaan järkevä ei haluaisi joutua pedin omaksi jos hoitajana on Piina-elokuvan Annie Wilkes. Kathy Bates esitti hyytävästi suosikkikirjailijaansa ”tsemppaavaa” naista jonka kannustusmenetelmät olivat vähintäänkin kyseenalaisia.
Perheet varokaa. Miesten kannattaisi miettiä syrjähyppyjään kaksi kertaa; Glenn Closen näyttelemä Alex elokuvassa Fatal Attraction opettaa Michael Douglasille mitä voi seurata yhden yön jutusta, tässä verilöylyssä ei säästynyt perheen kaniinikaan.

Hieno esimerkki koulukiusaamisen vaikutuksista kerrotaan meille Carrien muodossa. Sissy Spacek on kuin luotu rooliin ja vaikka sympatiat ovat Carrien puolella, ei tätä tyttöstä silti helpolla lämmöllä muistele.

Manaajan Regan on tyttö jollaista kukaan ei halua. Linda Blairin näyttelemä tyttö on syöpynyt takuulla kaikkien mieliin vihreää limaa sylkevänä, säädyttömyyksiä huutelevana monsterina joka kävelee portaita alas niin että se aiheuttaa traumoja.

Kun etsit leiripaikkaa, älä ainakaan mene Crystal Lakelle. 70-luvulla teinit oppivat että eräskin Mrs. Voorhees on paitsi omituinen, myös mielipuolinen tappaja. Ja ei äidistä polvi muuten parane, Mrs. Voorheesin jalan jäljissä seurasi äidin jälkeen poika nimeltä Jason elokuvissa Perjantai 13.

Taistelijat

Kaikki eivät luovuta suosiolla. Usein kauhuelokuvissa tyttö onkin se joka selviää kun muu porukka lakoaa ympärillä.

Neve Campbell lienee kuuluisin selviytyjä; Screamin Sidney on näyttänyt useille naamari-murhaajille närhen munat, selvinnyt hengissä tusinasta tappoyrityksestä ja menettänyt siinä sivussa suurimman osan ystävistään.

Yhtä klassinen hahmo on toinen kauhuleffojen veteraani-selviytyjä, Jamie Lee Curtisin esittämä Laurie Strode sai syntymälahjaksi huonot kortit. Pikkuveli kun sattuu olemaan Halloween-murhaaja Michael Myers. Neljässä Halloween-elokuvassa Laurie on paennut veljeään menestyksekkästi sekä tappanut tämän useammin kuin kerran, sisun puutteesta ei tätä naista siis voi syyttää.

Pulassa olevat

Mia Farrow:n hahmo Rosemaryn painajainen elokuvassa sai enemmän kuin tilasi. Vastasyntyneen vauvan ympärille salakavalasti rakentuva kultti antaa ymmärtää äidille että kaikki ei ole lapsessa kohdallaan. Jos ei muuta niin Farrown hiusmalli tuli maailmankuuluksi.
Kukaan ei kuole tyylikkäämmin kuin Janet Leigh Psykossa. Hitchcock osaa tehdä kauhunkin tyylillä ja tämän jälkeen kukaan ei halunnut pitää suihkuverhojaan kiinni.

Bonus
Yksikään nainen ei ole pelottavampi kuin aasialaisissa kauhuelokuvissa seikkailevat tyttöset. Ringun Sadako, Ju-On:in Kayako ja Tomie ovat todiste siitä että pitkä musta tukka ja nykivä kävely onnistuvat pelottamaan kenet vain. Vaikutus on sama vaikka elokuva olisi remake amerikkalaisena versiona.

Kommentit