Neds (2011) ★★★★

neds_01

1970-luvun  Glasgowiin sijoittuva Neds on henkisesti, ja fyysisesti, raaka kuvaus luokkaeroista, kiusaamisesta, kasvamisesta sekä keinoista selviytyä nuoruudesta. Sen keskiössä on ala-asteen priimus John McGill, poika jonka isoveli on häipynyt jo aikoja sitten pahoille teille, juoppoisä pelottelee muuta perhettä öisillä riehumisillaan ja äiti, joka kestää kaiken tyynesti. John on pinko, fiksu, ja matkalla kohti yliopistoa, vaikkakin vain työläisperheestä.

Johnin tausta onkin juuri se, mikä kampeaa pojan lopulta pahoille teille; vaikkakin yritys päinvastaiseen oli kova. Ystävyys hienostoperheen pojan kanssa kariutuu tämän äidin epäluuloihin, ja kun paikalliset pikkukovikset asettuvat Johnin tielle, tämä antaa yksinkertaisesti periksi. Johnista kasvaa juuri sellainen, kuin hänestä on oletettukin kasvavan, kiroileva rasvatukka, joka iltaisin tappelee veitsi kädessä naapuruston jengiä vastaan, ja esittää kovanaamaa koulussa. Johnia esittävä uusi tulokas, Conor McCarron, on erinomainen. Raaka, epävarma, päästään sekoava, mutta pettävällä tavalla tyhmännäköinen nuorukainen, joka ei jaksa taistella tuulimyllyjä vastaan. Porukan muut pojat ovat erinomaisesti valittu sekoitus teinikapinaa, ja nuorta ääliömäisyyttä. Väkivalta pursuaa ränsistyneistä lähiöistä, ja se tuntuu leikiltä; sillan molemmin puolin huutelu ja uhoaminen tehdään kieli poskessa. Paitsi John, joka ottaa tuntumaa tuskaansa ja sisäiseen vihaansa kovimman kautta, karkoittaen kaikki tieltään.

Neds (Non-Educated Delinquents) on mustan humoristinen hahmojensa kautta, ja samanaikaisesti vain musta. Se on osittain niin masentava ja realistinen, että poikien suusta pääsevät tyhmät kommentitkin tuntuvat helpotukselta. Se kompastuu oikeastaan vain viimeistelemään tarinan; se menee liian pitkälle houreissaan, tuoden samalla kuitenkin nuoren Johnin omituiset mielenliikkeet katsojan eteen. Se on arkinen, koskettava, raaka ja mielenkiintoinen tutkielma siitä miten elämä opettaa ottamaan vastaan oppitunnin omasta kohtalosta.

[box type=”info”] Neds. Ohjannut: Peter Mullan. Käsikirjoittanut: Peter Mullan. Pääosissa: Conor McCarron, Peter Mullan ja Greg Forrest. Genre: Draama. Alkuperämaa: UK 2010. IMDb.[/box]

Kommentit

Tags from the story