Onko The Force Awakens parasta Star Warsia sitten vuoden 1980?

theforceawakens_kyloren

Voima on herännyt ja sen herättäjänä toimii Lostista ja Star Trek -elokuvien uudistamisesta vastuussa oleva J.J. Abrams. Etukäteen moni epäili viihdemiehenä tunnetun Abramsin kykyä saatella myös Star Wars uudelle aikakaudelle, mutta näyttää siltä, että huoli on ollut turha. The Force Awakens näyttää hurmaavan niin kriitikoita kuin yleisöänsäkin.

Mutta onko kyseessä todella parasta Star Warsia sitten vuonna 1980 julkaistun Imperiumin vastaiskun?

The Force Awakens on kaikkea sitä, mitä esiosiksi mainitut, sokerikuorrutetut Episodit 1-3 eivät olleet. Se todella näyttää ja tuntuu Star Warsilta. Poissa on kolmen viime elokuvan muovinen pinta sekä krumeluurien alle piilotetut filosofiat ja midiklorianit. Tilalla on reissussa rähjääntynyt seikkailu, joka tuntuu kuin matkalta Vanhan Trilogian aikaan.

Tasavalta on hädässä, sillä paha Imperiumi ei olekaan kukistettu vaan sen tuhkasta on noussut Ensimmäinen ritarikunta. Vastarintaliike kuitenkin on edelleen voimissaan. Elokuvan alussa hassu droidi joutuu kantamaan sisuksissaan salaisuutta, jonka sen tulee toimittaa vastarintaliikkeelle, jotta näillä olisi apua taistelussa ritarikuntaa vastaan. Droidia määränpäähänsä saattamaan päätyy vastahakoinen nuorukainen ja sähäkkä nuori tyttö.

Ritarikunnalla on hirmuinen ase, jolla voi tuhota maailmoja ja ässänä hihassaan mustakaapuinen naamiotyyppi punaisen valosapelinsa kanssa. Sitten mausteeksi heitetään yllättäviä sukulaisuussuhteita.

Hetkinen.

Tämähän kuulostaa ihan Uuden toivon ja Imperiumin vastaiskun sekoitukselta!

The Force Awakens ratsastaa vahvasti nostalgialla. Elokuva tuntuu kaikin puolin tutulta, rakastetulta Star Warsilta alkuperäisestä trilogiasta tuttuine hahmoineen ja näyttelijöineen. Han Solon (Harrison Ford), Chewien (Peter Mayhew) ja Millennium Falconin näkeminen yhdessä herättää erittäin lämpimän tunteen sydänalassa; kaikki on kuin ennenkin. Leia (Carrie Fisher) on muuttunut prinsessasta kenraaliksi, mutta jää harmillisen alikäytetyksi. Luke Skywalkerin (Mark Hamill) tuominen kuvioon mukaan vasta aivan elokuvan lopuksi ei niinkään haittaa vaan tuntuu kokonaisuuteen sopivalta.

Tähän tuttuuteen sekoitetaan ripaus uutta, lupaus uudesta sukupolvesta. The Force Awakenskuin polkaisee tarinajatkumon käyntiin uudelle katsojasukupolvelle, mutta kumartaa samalla kauniisti vanhan koulukunnan suuntaan.

Elokuvassa ei ole ylimäärin ärsyttäviä digiörkkejä, ei yksityiskohtaista koristekuorrutusta, eikä dialogikaan ole selkäpiitä karmivan tönkköä Kloonien hyökkäyksen tapaan. Valosapelitaistelut ovat näyttäviä, mutta silti aidon ja uskottavan näköisiä. Huumorikin pysyy hyvin hanskassa sympaattisen BB-8 -droidin palloilun sekä Hanin ja Chewien kuivakkaan “sanailun” ansiosta. Jar Jar Binksit ja ewokit loistavat poissaolollaan, minkä vuoksi The Force Awakensia onkin helppo pitää elokuvallisesti jopa parempana kuin Jedin paluuta.

Daisy Ridley on ihanan napakka mutta yksinäinen romunkerääjä Rey Jakku-planeetalta. Luonnonlapsena elävä tyttö on kadottanut lapsena vanhempansa ja odottaa edelleen näitä saapuvaksi häntä hakemaan. Kukaan ei tule. Paitsi Voima. Se nousee Reyssä vahvana, mikä laittaa spekuloimaan tytön toistaiseksi salaperäiseksi jätettyä perhetaustaa.

John Boyega on pahan ritarikunnan lapsena rekrytoima iskujoukkojen sotilas, jolla ensimmäisen komennuksen aikana napsahtaa päässä ja hän päättää paeta. Apunaan sotilaskarkurilla on Oscar Isaacin esittämä vastarintaliikkeen lentäjä-ässä Poe Dameron.

Adam Driver on mustan maskinsa taakse Darth Vaderin tapaan piiloutunut, punaista valomiekkaa heilutteleva ja Voiman pimeää puolta hyväkseen käyttävä Kylo Ren. Ritari on lopulta elokuvan kiinnostavin hahmo ja nousee esittelyssään jopa legendaarista Vaderia mielenkiintoisemmaksi. Kylo Ren on perhe- ja koulutustaustansa vuoksi ongelmainen, mutta sen syvempää selitystä Renin valinnalle pimeälle puolelle siirtymiseen ei (vielä) anneta. Kun Kylo Ren ottaa mustan kypärän päästään, sen alta paljastuu ristiriitojen repimät kasvot. Hahmo, jossa on potentiaalia kasvaa Vaderin mittaiseksi pahisklassikoksi ja jopa sen yli. The Force Awakensin jälkeen mielenkiintoisuuspanokset ovat erittäin hyvissä asemissa moniulotteiselta vaikuttavalla hahmolla, joka juuri surmasi oman isänsä.

Nyt kaikki on kiinni käsikirjoittajista, millaisen jatkon he hahmolle päätyvät lopulta taikomaan.

The Force Awakens monipuolistaa Star Warsin hahmogalleriaa tekemällä naispuolisesta hahmosta sankarillisen jedien perillisen (??) ja nostamalla tummaihoisen miehen toiseen keskeiseen rooliin. Uusia naispuolisia rooleja edustaa myös Gwendoline Christien esittämä kapteeni Phasma, joka ennakkomarkkinoinnista poiketen jätetään Leian tapaan törkeän alikäytetyksi, huonoksi ja suoraan sanottuna turhaksi hahmoksi. Elokuvan suurin harmistuksen aihe onkin juuri Leian ja Phasman jättäminen marginaaliin.

Yhden ja vielä kahdenkin katselukerran jälkeen The Force Awakens tuntuu hyvältä ja sijoittuu Star Wars -elokuvien ”parhausjärjestyksessä” kolmannelle sijalle Uuden toivon ja Imperiumin vastaiskun jälkeen. Mutta sen pysyvyys punnitaan vasta tulevaisuudessa seuraavien jatko-osien myötä: onko The Force Awakens lopulta vain laskelmoitu nostalgiatrippi vailla omaa sisältöä, päätyvätkö uudet elokuvat toistamaan vanhaa kaavaa enemmänkin (Kylo Ren kääntyy Vaderin tapaan hyväksi) ja annetaanko uusien hahmojen taustoille järkeviä selityksiä (onko yllättävän voimakkaaksi kasvanut Rey Skywalkerin sukua vai vain sattumalta Voiman kanssa sinut).

Aika näyttää. Nyt nautimme ja iloitsemme tästä!

Kommentit