Verkkojulkaisu elokuvien ja tv-sarjojen ystäville

Out and proud…

Kun Zachary Quinto, tuo Heroesin pääkalloja viiltelevä pahis ja uusimman Star Trekin Spock, tuli ns. ulos kaapista New York  -lehden haastattelussa, se pääsi rapakon tuolla puolen jokaisen viihdeportaalin etusivulle. Quinto ei tehnyt haastattelua ilmoittaakseen kaikille olevansa homoseksuaali vaan totesi asian sivulauseessa mutta siitä huolimatta juuri se oli lause joka nousi koko haastattelusta esille.

Quinto ei ole koskaan piilotellut suuntautumistaan ja jotkut muistavat minunkin todenneen asian jo Star Trekin aikoihin omassa blogissani, se vain yksinkertaisesti ei ole niin iso juttu. Paitsi medialle. Ja Hollywoodille. Quinto ei ole ensimmäinen eikä takuulla viimeinen näyttelijä jonka henkilökohtaisia mieltymyksiä nostetaan otsikoihin mutta hieman oudolta se tuntuu.

Kauas on päästy jo ajoista jolloin karskit miesnäyttelijät pysyivät kaapissa loppuun saakka, Rock Hudsonin mieltymykset salattiin 1980-luvulle saakka, tämä Doris Daytä useimmiten riiaava komistus näytteli elämänsä ehtoopuolella tv-sarjassa Dynastia jolloin kävi ilmi Hudsonin sairastuneen Aidsiin. Sitä seurannut otsikointi ja spekulointi oliko Hudson tartuttanut koko näyttelijäkaartin oli musertavaa, lehtien sivuilla näytettiin kohtausta missä Hudson suuteli Linda Evansia ja lööpit huusivat tartuntaa. Nyt 1980-luku tuntuu suorastaan luolamiesmäiseltä, epäkorrektilta ja tietämättömältä.

Hollywoodissa on monta menestynyttä avoimesti samaa sukupuolta rakastavaa näyttelijää, näistä tunnetuimpana ehkä talk show-juontaja Ellen DeGeneres ja hänen vaimonsa, näyttelijä Portia de Rossi. Kukaan tuskin edes muistaa koko asiaa vaikka DeGeneresin kaapista ulos olikin tuolloin, vuonna 1997, tapahtuma. Se kun tapahtui tv-sarjassa jossa DeGeneresin hahmo osoittautui lesboksi.  Toinen yhtä tunnettu henkilö on juontaja ja näyttelijä ja kaiken kaikkiaan mahtava mies Neil Patrick Harris jolla onkin miesystävänsä kanssa kaksostytöt sijaisäidin kautta. Harris on erinomainen esimerkki miehestä joka ei ole antanut suuntautumisensa määritellä roolejaan, vaikka mies tanssii ja laulaa Broadwaylla, esittää hän myös How I Met Your Mother -sarjassa niljakasta naistenmiestä kuten vain Harris voi..

Onko suosikkilaulajan tai näyttelijän seksuaalisella suuntautumisella mitään väliä? Oikeasti? Särkikö Ricky Martin sydämiä ilmoittaessaan homoudestaan vai ovatko ihmiset niin järkeviä että rakastavat musiikkia ja ihmistä eivätkä vain haaveile avioelämästä täysin saavuttamattoman julkisuuden henkilön kanssa? Voiko samaa sukupuolta rakastava näyttelijä näytellä uskottavasti naistenmiestä ja veikö tieto Cynthia Nixonin (Sinkkuelämää) lesboudesta kaiken uskottavuuden tämän seksiseikkailuista pienellä ruudulla? Rupert Everett hurmaa yhtä lailla huolimatta siitä mistä hän pitää kotona ja kuka edes välittää Sir Ian McKellenin mieltymyksistä, kunhan mies tekee hieno jälkeä valkokankaalla.

Odotan edelleen päivää jolloin yksikin heteronäyttelijä julistautuu, noh, heteroksi. Kuinkahan monta lööppiä siitä saisi aikaiseksi? Mutta asiassa on se nostalginenkin puoli…Muistan hyvin kuinka 1980-luvulla teinityttönä palvoin Wham-yhtyettä ja George Michaelia. Nuoremmille lukijoille tiedoksi että tuolloin George Michael oli hyvin nätti poika.. Mies  tuli ulos kaapista virallisesti vasta 2007 vaikka asia oli ns. yleisessä tiedossa koko ajan, allekirjoittanut katsoo nyt vanhoja Wham-videoita ihmetellen miten minä en tätä huomannut kun asia on ihan ilmiselvä ;O)  Vaikka haluan uskoa että se ei olisi nuorta teinitytön sydäntäni muuttanut miksikään…

Jaa:

5 Comments

  1. Minusta on käsittämätöntä, että näyttelijöiden pitää edelleenkin salata nämä seksuaaliset suuntautumisensa, jotta se ei vaikuttaisi heidän uraansa Hollywoodissa. Onkin hienoa, että Quinto uskalsi nuorena näyttelijänä näyttää esimerkkiä. Ainakin mitä uutisointia nyt on viikon aikana seurannut, kommentointi on ollut hyvin positiivista. Ehkä maailma on siis vihdoinkin muuttunut niin, että se tykkääkö tytöistä vai pojista ei enää määrittele ihmisen ihmisarvoa tai uramahdollisuuksia. Ainakin toivon niin :)

  2. Itsekin ihmettelen kyllä sitä kuinka tällainen asia jaksaa maailmalla vielä shokeerata ja ihmetyttää. Minua ei ainakaan ole koskaan haitannut tieto siitä, että esimerkiksi juurikin Neil Patrick Harris on oikeassa elämässä homo, se asia ei mielestäni vaikuta mitenkään hänen mahtavaan roolisuoritukseensa HIMYMin Barneyna. Ja miksi sen edes pitäisi vaikuttaa? Hirvittävän tökeröä ja sivistymätöntä edes ajatella, että seksuaalinen suuntautuminen jotenkin vaikuttaisi henkilön TYÖHÖN ja työsuoritukseen! Eihän näyttelijä ja tämän näyttelemä roolihahmo ole koskaan yksi ja sama henkilö, oli sitten hetero tai homo, joten miten näyttelijän homoksi paljastuminen muka yhtäkkiä romuttaisi sen roolihahmon uskottavuuden?! Ei pysty aina käsittämään kaikkien ihmisten ajatuksenjuoksua…

    Mutta pisteet tosiaan Zacharylle! Luin juuri jostain että hän tuli ulos kaapista osoittaakseen tukeaan itsemurhan tehneelle teinipojalle joka ei enää kestänyt kiusatuksi tulemista homoutensa takia…Surullista kyllä tuollainen, mutta toivottavasti muutkin heräävät Zacharyn vanavedessä (ainakin joku uutistoimittajakin oli tullut ulos kaapista suorassa lähetyksessä) :)

  3. Voisi tosiaan olettaa, että 2000-lukua elettäessä tällaisesta ei viitsittäisi tehdä edes uutista enää, painoarvon luulisi olevan täysin muissa asioissa….mutta eeei. Niin kauan kuin media mässäilee homoudella shokeeraavaan tyyliin, ei ihmistenkään asenne muutu. Hirveetä sormella osottelua :/ Pointsit Quintolle<3

  4. Niin, mikä siinä julkisuuden henkilöiden seksuaalisuudessa oikein on niin kiinnostavaa? En ymmärrä. Henkilökohtaisesti en ole koskaan, ainakaan aikuisiällä, ollut kiinnostunut jonkun ihailemani julkisuuden henkilön seksuaalisesta suuntautumisesta. Miksi sen pitäisi vaikuttaa siihen, miten hän tekee työnsä?

    Hienoa, että Quinto omalta osaltaan taistelee tällaista typeryyttä vastaan, soisi muidenkin julkisuuden henkilöiden nostavan tämän asian esiin.

    Tuosta sinun Wham!-jutustasi tuli mieleen, että seuraavan kerran kun näen joitain vanhoja miespuolisia luokkatovereitani minun pitää kertoa heille että he olivat aikoinaan ainakin osittain oikeassa. He aina haukkuivat minulle ja kavereilleni että ihailemamme NKOTB:n pojat olivat “ihan homoja”. No, muutama vuosi sitten bändin jäsen Jonathan Knight tuli kaapista. :-D

  5. PaiviL: Juu, asiasta tuli taas suurempi juttu kuin ZQ oli tarkoittanut, mies kun totesi asian sivulauseessa kommentoidessaan Angels In America-näytelmää..

    Jenni:Näin minäkin luin että joku uutistoimittaja oli rohkeutta saatuaan tehnyt samoin ;O) Tosin minusta on omituista että asiasta pitää yleensä ns. ilmoittaa, se tässä eniten kyrsii..

    Pia:Vallassa olevat päättävät, eli keski-ikäiset valkoiset heteromiehet?

    Anzi:Buah, no se NKOTB -juttu oli kyllä hyvä ;O) Samoinhan kävi N’Syncin Lance Bassille joka bändin hajottua tuli ns. ulos kaapista, eihän nyt poikabändissä voi homoja olla ;O)

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>