ParaNorman (2012) ★★★

Paranorman

Kaikki animaatiot eivät ole ihan koko perheen elokuvia. Tällainen on ParaNorman, Neil Gaimanin kirjaan pohjautuvan Coralinen (2009) tuottaneen Laika-animaatiostudion uusi elokuva. ParaNormanin ikärajaksi on merkitty K-12, mikä kannattaa ottaa huomioon vakavasti. Animaatio ei nimittäin sovellu perheen pienimmille, sen verran synkkä, teemallisesti syvällinen ja visuaalisesti kauhuelementtejä sisältävä se nimittäin on.

Norman (englanninkielisessä ääniroolissa Kodi Smit-McPhee) on pienessä Blithe Hollow’n kaupungissa asustava koululaispoika. Norman ei kuitenkaan ole ihan tavallinen poika, sillä hän pystyy näkemään kuolleita ja juttelemaan heidän kanssaan. Tämän takia häntä pidetään friikkinä niin kotona kuin koulussakin.

Kuolleen isoäitinsä kanssa kommunikoinnin lisäksi Norman on alkanut nähdä myös pelottavia näkyjä, sillä kaupunkia uhkaa satoja vuosia sitten teloitetun noidan kirous. Koska kukaan aikuisista ei ota Normania tosissaan, joutuu poika selvittämään noidan kirouksen juuret itsekseen pelastaakseen kaupunkilaiset zombien hyökkäykseltä. Avukseen hän saa pulskan Neilin (äänenä Tucker Albrizzi), tämän raamikkaan isoveljen (äänenä Casey Affleck) sekä vastahakoisen isosiskonsa Courtneyn (äänenä Anna Kendrick). Lisäksi sekä Normania että Neiliä koulussa kiusannut Alvin (Christopher Mintz-Plasse) liittyy joukkoon.

Visuaaliselta tyyliltään ParaNorman on hyvin samanlainen kuin Coraline. Sen hahmot ovat omaperäisen näköisiä, siloittelemattomia, eivätkä ne tyylikkyydessään ole pelkästään kauniita. Stop motion -tekniikan ja tietokoneanimaation yhdistelmänä rakennettu elokuva näyttää todella hyvältä ja kiehtovan erilaiselta. Lahoavat zombit näyttävät pelottavilta, mutta toisaalta myös ällöttävyydessään hupaisilta.

3D toimii moitteettomasti myös kotiteatterissa ja se antaa mielenkiintoista syvyyttä tapahtumille. Juuri tämän tyyppisiin animaatioihin kolmiulotteisuus sopii parhaiten ja antaa oikeasti lisäarvoa elokuvalle.

Animaation vahvuutena ovat sen omaperäiset lähtökohdat ja kiinnostavat oivallukset. Tarina ottaa kantaa kiusaamiseen kahdellakin rintamalla, sillä mitäpä muuta ikiaikaiset noitavainot olisivat kuin tavanomaisesta poikkeavien, viattomien ihmisten kiusaamista, mikä nykypäivänä ilmenee erilaisessa muodossa. Enää ei ketään kuitenkaan hirtetä erilaisuutensa takia.
Paranorman
Visuaalisesta samankaltaisuudestaan huolimatta ParaNorman ei kuitenkaan ole Coraline. Siitä puuttuu tarinallisesti Gaimanin kosketus ja kokonaisuus uhkaa kaatua monimutkaisuuteensa. Juonesta on pyritty tekemään synkkä ja vaikuttava, mutta siitä jää puuttumaan kokonaisuuden kasassa pitävä, koukuttava elementti, joka olisi voinut tehdä animaatiosta loistavan. Kertomus on lopulta hyvin perinteinen kauhugenren versio stereotyyppisiä hahmoja myöten: on tyhmä blondi, yksinkertainen lihaskimppu, pulska poika, koulukiusaaja ja nörtti. Perinteisestä zombielokuvasta se eroaa suurimmaksi osaksi sillä, että se on animoitu ja kokonaisuutta hieman pehmennetty.

ParaNormanin kohderyhmä on myös hieman hakusessaan. Se on dubattu suomeksi, mutta synkkyytensä ja pelottavan sisältönsä vuoksi ei kuitenkaan sovellu perheen pienimmille.

Lisämateriaaleina on mukana lukuisia pieniä koosteita elokuvan teosta ja sen taustoista. Elokuvan tekijät mm. kertovat Norman-hahmon taustaa ja sitä, kuinka heidän omat kokemuksensa nuorina vaikuttivat Normanin syntyyn. Mukana on myös mm. ohjaaja-käsikirjoittaja Chris Butlerin ja ohjaaja Sam Fellin kommenttiraita. Ekstrat näytetään perinteisellä teräväpiirrolla, eikä niitä ole tarjolla 3D:nä.

Arvostelu on julkaistu alun perin Discshop.fi:n Elokuvaoppaassa >>

ParaNorman
Ohjaus: Chris Butler, Sam Fell
Käsikirjoitus: Chris Butler
Englanninkielisissä ääniosissa: Kodi Smit-McPhee, Anna Kendrick, Casey Affleck, Christopher Minz-Plasse, Tucker Albrizzi
Alkuperämaa: USA 2012
Genre: Animaatio
IMDb

Kommentit