Chris Evans ja romanttisen rakkauden riesa

playingitcool

Ihmiseksi joka ei pidä romanttisista elokuvista katson niitä paljon. Samalla tavalla kuin tämän kliseillä rytätyn genren päähahmot, etsin minäkin sitä oikeaa, sopivaa romanttista elokuvaa josta voisi nauttia ärsyyntymättä. Kohdatessani uuden romkomin, kuten näitä alelaariin usein päätyviä elokuvia nimitetään, sydämessäni pilkahtaa aina pieni toivo. Ja yhtä usein päädyn pettymään. En halua laskea kuinka monta tuntia olen kiristellyt hampaitani ja kitissyt tuskasta noloja, lepsuja ja naisia aliarvioivia elokuvia katsoessani.

Tämä ei tarkoita etteikö erinomaisia elokuvia rakkaudesta, myös huumorilla kerrotuna, olisi tehty. Parhaimmillaan elokuva ei oleta katsojan olevan täysi tampio, onnistuu välttämään pahimmat arkkityypit joita elokuvien elämä tuntuu olemaan pullollaan, eikä yritä tukahduttaa kyynistä katsojaansa sokeripilveen. Listasimme Ystävänpäivänä viisi realistista elokuvaa rakkaudesta, mutta yhtäkään niistä ei voi nimittää perinteiseksi komediaksi, vaan ne ovat harkitumpia ja toisinaan sarkastisen huvittavia huomioita rakkaudesta.

Tartuin innolla kotiteatterijulkaisuna ilmestyneeseen Playing It Cool-elokuvaan kahdesta syystä. Sitä tähdittää yksi suosikkimiehistäni, Filmitähdenkin vuoden 2014 seksikkäimpien miesten listan kärkeen kivunnut Chris Evans. Toiseksi, elokuva kehuskelee olevansa erilainen romanttinen komedia. Puitteet olivat lupaavat. Protagonisti on komea ja hurmaava, ja ajatusmaailmaltaan hyvin itseni kaltainen. Miehen sydän oli ottanut kyynisen, ketjussa polttavan alter egon muodon, ja hän ei koskaan löydä sitä oikeaa, tai oikeastaan edes sopivaa. Jokaisesta puuttuu se maaginen jokin. Sankarimme karttaa romantiikkaa ja katsoo elämää hyvinkin realististen lasien lävitse. Häntä ympäröi kiinnostava kaveripiiri, joka tuntuu piristysruiskeelta ainaisten kotiäitien, epätoivoisten sinkkunaisten ja homomiesten paraatin jälkeen.

playingitcoolarvostelu
Ei tule aikaa jolloin sanoisin Chris Evans-elokuvalle ei.

 

Missä siis mentiin vikaan? Tuntuu kuin olisin lähtenyt treffeille maailman hurmaavimman miehen kanssa, ja löytänyt itseni kotoa kaksi tuntia myöhemmin miehen osoittauduttua täydeksi puuaivoksi. Tästä voin syyttää vain itseäni ja toiveikasta luonteenlaatuani. Mitä minä muka oletin tapahtuvan kun kyseessä on romanttinen komedia?
Mies nimittäin rakastuu. Ja mikä parasta, nainenkin rakastaa tätä. Tunnen itseni petetyksi. Eihän tässä näin pitänyt käydä; tämän piti olla erilainen romkom joka sanomallaan kaartaa kaikki kliseet kaukaa. Tämä ei tarkoita ettenkö katsoisi elokuvaa uudestaan. Jos näyttelijät tietäisivät mitä heidän faninsa kestävät vain nähdäkseen tämän uudestaan ja uudestaan, he olisivat todella otettuja. Elokuva on kuin tehty Evansista pitäville.

Jään kaipamaan sitä klassista “jotakin”. Elokuvaa jossa protagonisti ei löydä elämänsä rakkautta. Romanttista komediaa jossa nainen päätyykin elämään yksin, ja on tähän ratkaisuun tyytyväinen. Elokuvaa jossa sinkkuus ei ole väliaikainen tila josta pitää pyrkiä eroon keinolla millä hyvänsä. Romanttista tarinaa jossa onnellinen loppu on ymmärrys siitä että toinen ihminen ei tee elämästäsi parempaa. Haluan rakkaustarinan jossa protagonisti rakastaa itseään. Näitä tuskin Hollywoodista löytyy.

Kommentit

Tags from the story
, ,