Priest (S.C.Stewart, 2011) ★★★★

Joka puolella haukuttu ja lytätty Priest osoittaa että muiden arvosteluja ei aina kannata ottaa niin vakavasti. Minuun tämä steam punk-tyyliä, länkkäriä ja vampyyri-toimintaa yhdistelevä elokuva iski kuin kasa tiiliä ja vakuutti visuaalisella otteellaan sekä Paul Bettanyn jämäkällä charmilla.

Elokuva sijoittuu maailmaan joka on omituinen sekoitus fanaattista Jumalan seuraamista, hylättyjä muinaisia kaupunkeja ja rajamaita jotka ovat saastuneet. Taisteltuaan vuosisatoja vampyyreja vastaan Papit, yliluonnolliset kyvyt omaavat soturit jotka tappoivat vampyyreja kirkon nimeen, voittivat sodan mutta heistä tuli tarpeettomia. Kirkko hallitsee kansaa rautaisella otteella synkänmustissa kaupungeissa ja Papit elävät pimennossa, melkein näkymättöminä muille ihmisille.

Sodan veteraani Priest (Paul Bettany) saa vieraan rajamailta, sheriffi Hicks (Cam Gigandet) kertoo Priestin veljen, tämän vaimon ja tyttären joutuneen vampyyrien saaliiksi, vampyyrien joiden olemassaolon kirkko kieltää kiivaasti.

Priest lähtee vampyyrijahtiin kirkon kielloista huolimatta ja saa peräänsä vanhat taistelutoverinsa, neljä muuta Pappia, joukossa kaunis ja äärimmäisen taitava Priestess (Maggie Q). Elokuvan juoni ei tästä missään vaiheessa kasva vaan kyseessä on hyvin suoraviivainen näe vampyyri – tapa vampyyri -tarina jossa toiminta on kuitenkin silmiä hivelevän kaunista ja sulavaa. Itselläni on aina heikko kohta taitavia taistelukohtauksia kohtaan, varsinkin kun ne toteutetaan mustissa nahka-asuissa ;O)

Paul Bettanyn Priest on jämäkkä, hymyilemätön hahmo, hyvin yksiulotteinen sellainen mutta tässä tapauksessa sekään ei haitannut minua. Koska koko elokuvan maailma on kuin painajaismainen versio tulevaisuudesta höystettynä uskonnollisella fanaattisuudella, on Mad Maxmainen tunnelma omiaan siihen että Priest on Priest, yksioikoinen yhden mission mies, sellaiseksi muokattu ja koulittu.
Tämän maailma vampyyrit eivät kimalla kuten Twilightissa, eivät istu johtokunnassa kuten Bladessa eivätkä edes ryhmittäydy järjestelmälliseksi armeijaksi kuten Underworldissa; nämä vampyyrit ovat pelkkää purukalustoa ja limaa, seuraten johtajaansa.

Ohjaaja Scott Charles Stewartin edellinen elokuva, Legion, oli minulle suunnaton pettymys mutta nyt mies keräsi minulta pisteet kotiin. Kaikista haukuistaan huolimatta Priest onnistuu siinä mikä tekee minulle toimivan elokuvan, se on kaunis, toimintakohtaukset ovat sulavia ja näyttäviä ja pääosassa on näyttelijä jota katsoo mielellään.  Sanotaan sitä sitten vaikka pinnallisuudeksi tai vähään tyytymiseksi mutta Priestin tapauksessa se riitti. Voin jo melkein kuulla uuden guilty pleasurin havinan…

_________________________________________________________________________________________________