Q&A: Elävä legenda Martin Scorsese

scorsese_featured_958x339

Ohjaaja Martin Scorsese ei esittelyjä kaipaa. Vuosikymmenet laatuelokuvia ohjannut ja käsikirjoittanut Scorsese kun on yksi aikamme lahjakkaimpia elokuvantekijöitä. Scorsesen viisi Oscaria keväällä voittanut Hugo on juuri julkaistu kotiteatteriversiona ja Filmitähdellä oli ilo saada julkaistavakseen tämän elävän legendan haastattelu.

Q: Hugo on ensimmäinen kerta urallasi, kun kuvaat 3D:nä ja haasteita oli paljon. Kysymys kuuluukin: oliko kokemus hauska vai varsinainen päänsärky?
A: Se oli todella hauskaa, mutta oli se myös päänsärky (nauraa). Mutta lopulta se kuitenkin oli nautittava päänsärky.  (Kuvaaja) Bob (Richardson), (production designer) Dante (Ferretti), (leikkaaja) Thelma (Schoonmaker) ja (musiikin säveltänyt) Howard (Shore) voisivat jokainen kertoa, että jokainen otos oli varsinainen löytöretki. Jokaisen otoksen suunnittelussa piti nimittäin oikeastaan ajatella kokonaan uudestaan, kuinka elokuvaa tehdään.

Q: Olet saavuttanut urallasi paljon. Miksi stressata itseään ja kuvata näin iso elokuva 3D:nä?
A: Vaikka se olikin välillä rankkaa, ajattelin, että voisi olla hauskaa aloittaa ihan alusta. Halusin testata rajojamme ja nähdä, kuinka pitkälle voisimme mennä. Rakastin ajatusta käyttää syvyysvaikutelmaa hyväkseni. 3D on jännittävä asia ja se myös vaatii kunnioitusta. Totuus on, että olen aina ollut innostunut 3D:stä ja tunsin, että Hugo voisi olla täydellinen mahdollisuus tutkia tekniikkaa. Välillä se toki oli myös rajoittavaa, sillä syvyysvaikutelma muodostui todella tärkeäksi ja jokainen otos muuttui. Meidän piti sijoittaa näyttelijöitä eri paikkoihin ja näyttelijöiden suoritusten piti olla erilaisia. Tarvitsimme asioita etualalla ja asioita taka-alalla. Hankalaahan se oli, varsinkin ensimmäisinä viikkoina, mutta vähän ajan päästä pääsimme vauhtiin ja 3D:stä muodostui todella ihana työkalu kertoa tarina.

Q: Näyttää siltä, että Hugo oli täydellinen elokuva sinulle. Satumainen tarina ja elokuvan historian ystävänä innostava matka, koska se porautuu ranskalaisen elokuvantekijän Georges Meliesin ensimmäisiin töihin. Voitko kertoa kuinka päätit lähteä mukaan projektiin?
A: Kun sain materiaalin (tuottaja) Graham Kingiltä, vaimoni luki sen ensin. Hän rakastui siihen ja antoi sen minulle luettavaksi. Se oli Brian Selznickin kauniista kirjasta. Minulla on nuori tytär ja koska olen tyttäreni kanssa joka päivä, aloin nähdä asioita ympärilläni eri tavalla, lapsen mielikuvituksellisen ja luovan maailman näkökulmasta. Siksipä Hugo olikin niin sopiva yhteensattuma. Graham King sanoi minulle: “Marty this is you. You have to do it”. Niinpä palaset loksahtivat paikoilleen.

Q: Voitko kertoa vähän enemmän siitä, kun luit Brian Selznickin kirjan ensimmäisen kerran?
A: Minulla oli kirjan kanssa sellainen kokemus, mistä usein kuulee. Sain kirjan käsiini noin neljä vuotta sitten ja luin sen loppuun yhdeltä istumalta. Jouduin imaistuksi tarinaan kokonaan. Kun luin kirjaa, en tajunnut, että lelukaupan mies olisi ollut Georges Melies. Sitten sain selville, että se osa tarinaa oli totta. Hän todella työskenteli lelukaupassa 16 vuoden ajan, koska oli rahaton ja sitten joku todella löysi hänet.

Q: Mikä osa kirjaa puhutteli sinua eniten?
A: Rakastin ideaa maailman katsomisesta pojan silmien kautta. Hugo on 12-vuotias ja olin erityisen viehättynyt siitä, että hän on haavoittuva lapsi. Poika, joka asuu yksin ullakolla yhdellä Pariisin suurimmista rautatieasemista. Tämä ilmapiiri tuo mieleen suunnattoman suuren koneiston, sillä ullakko on täynnä kelloja ja siellä on suuri ikkuna, josta avautuu näköala yli Pariisin. Rakastin sitä.

Q: Voitko kertoa lisää 3D:stä ja sen paikasta elokuvanteossa? 3D:llä kun on puolestapuhujansa ja kriitikkonsa, samalla tavoin kuin Technicolorilla oli aikoinaan.
A: Ensi kertaa, kun kuvat alkoivat liikkua, ihmiset halusivat saman tien väriä, ääntä, suuren valkokankaan ja syvyysvaikutelman, ja tätä me yritämme tehdä. Kesti vuoteen 1935 saakka saada Technicolorin prosessi toimimaan oikein ja vasta sittenkin, vuodesta 1935 noin vuoteen 1960, värit toimivat oikein tai edes välttävästi vain musikaaleissa, komedioissa ja länkkäreissä. Ei vakavissa elokuvissa. Sitten 1967, 68 tai 69 värit alkoivat haalistua. Tuolloin kuitenkin jokainen elokuva alettiin olla tehty väreissä. Muistan kun teimme Kuin raivo härkä (Raging Bull) -elokuvaa vuonna 1979 ja studio oli haluton tekemään sen mustavalkoisena. Irwin Winkler korosti tuolloin, että jokainen 70-luvulla tehty mustavalkoinen elokuva oli ollut menestys – Paperikuu (Paper Moon), Viimeinen elokuva (The Last Picture Show) ja Lenny – ja sitten studio myöntyi. Vuodesta 1895 lähtien oli ollut yritystä tehdä värielokuvaa, mutta pitää ymmärtää värien vastainen asenne. Kaikki kun oli käsin värjättyä ja yleisö aina sanoi, että “värit eivät näytä realistisilta. Ihon väri on väärä. Kaikki on oranssia. Kaikki on sinistä.” – ennen kuin vihdoin kaikki saatiin toimimaan oikein. Minulle 3D on vain yksi lisäelementti tarinan kertomiseen. Nyt kun istun tässä, näen sinut 3D:nä. Suurimmalla osalla ihmisistä on stereonäkö, joten miksi vähätellä tätä tärkeää elementtiä? Kaiken tämän teknisen kehityksen jälkeen täytyy olla olemassa toimiva keino sen ottamiselle mukaan. Kamerat ovat jo muuttumassa pienemmiksi ja joustavammiksi. Miksei siis käyttää sitä?

Q: Minkä näkisit olevan seuraavan suuren muutoksen elokuvanteossa 3D:n jälkeen?
A: Mikäli kaikki sujuu, eikä mitään suuria katastrofeja tapahdu niin käytännössä seuraava askel ovat hologrammit. Miksi ei voisi olla 3D Hamletia? Hän kävelee yleisön joukkoon ja sanoo “Ollako vai eikö olla?” Tarkoitan siis, että näinhän tehdään teatterissakin. Näyttelijä kävelee yleisön keskelle. Miksei näin voisi tehdä elokuvateatterissakin? Näin pitää ajatella. Ei saa antaa talouden tai muodin estää ajatteluasi, jos haluat luoda uutta.

Q: Elokuvassasi on monia suuria näyttelijöitä – Sir Ben Kingsley, Ray Winstone, Emily Mortimer, Christopher Lee ja Jude Law sekä nuoret Asa Butterfield ja Chloe Grace Moretz. Ehkä mielenkiintoisin valinta on kuitenkin Sacha Baron Cohen aseman poliisipäällikkönä. Voitko kertoa siitä hieman?
A: Aseman poliisimestarin työnä on kuulustella jokaista asemalla liikkuvaa lasta, joka näyttää katujen kasvatilta. Jos heillä ei ole perhettä, he kuuluvat orpokotiin. Kysyin Brian Selznickiltä, voisimmeko avata tätä osaa enemmän, sillä en halunnut hänen olevan vain pahis, joka jahtaa poikaa. Halusin tuoda hahmoon enemmän kerroksia ja siksipä halusin rooliin Sacha Baron Cohenin. Tiesin, että hän voisi tuoda hahmoon enemmän kuin yhden ulottuvuuden.

Kommentit

Tags from the story