R&A: omalaatuisia ihmisiä ja kohtaloita.

hiff_feat

Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalit starttaavat torstaina 20.9. Tarjolla on enemmän elokuvia kuin koskaan aiemmin tapahtuman historiassa, ja tarjontaa löytyy laidasta laitaan. Filmitähti käy elokuvia läpi heti ne nähtyään, tässä ensimmäiset kokemukset.

Festivaalien todelliseksi helmeksi voi nousta ohjaaja Xavier Dolanin Laurence Anyways. Se koostaa vuosikymmenet jatkuvasta rakkaustarinasta traagisen ja eeppiset mittasuhteet saavan tarun, jossa mies rakastaa naista ja haluaa olla nainen. Sen keskiössä pyörii pyörremyrskyn lailla boheemi pariskunta, Laurence (Melvil Poupald) ja punatukkainen Frederique (Suzanne Clément), jotka rakastavat, vihaavat, kaipaavat ja surevat. He astuvat tietoisesti yhteiskunnan normien ulkopuolelle, tietämättä minne päätyvät. Elokuva kattaa pariskunnan tarinan 1980-luvulta vuosituhannen vaihteeseen, ja sitä siivittää erinomainen musiikki tarjoten melodisia helmiä kauniilla kuvauksella tyyliteltynä. Kanadanranskalainen elokuva myllertää hienosti läpi vajaan kolmen tunnin kestonsa; rakkaus on addiktio josta ihmiset eivät halua päästää irti.

Serbialainen Clip järkyttää suorasukaisuudellaan, se tarjoilee katsojalle maailman joka voi olla hyvinkin vieras. Nuori Jasnan (Isidora Simijonic) on hukassa ja elämä pyörii seksin, bailaamisen ja yhden pojan ympärillä. Jasnan kuvaa elämäänsä kännykkäkamerallaan, keikistellen alushousuissaan estoitta laulaen musiikkikanavilta tursuavien sovinististen biisien tahdissa. Elämä on yhtä rap-videota, mutta tämä on Serbia. Itä-Euroopassa tyttöjen elämä ei toivottavasti ole tällaista, elokuvaa on noloa katsoa mutta katsot silti. Suorasukaiset ja selkeästi kuvatut seksikohtaukset voivat hämmentää, asiaa ei auta Jasnanin ikä; teinipornoksi leimattu elokuva on paitsi shokeeraava, myös surullinen. Tytöt ovat koristeita, pojat täysiä ääliöitä ja finninaamaisia pikkumachoja joiden mielessä väikkyy vain seuraava pikkupimu. Tytöt pelaavat poikien pussiin mukisematta, alistuen, miellyttäen ja houkutellen. Tämäntyylinen kulttuuri on vierasta ja elokuvan kuvailema maailma kiehtovaa katsottavaa. Clip voi järkyttää, mutta se on myös erinomainen katsaus elämään jota ei haluaisi ikinä elää. 

These are my people! Morgan Spurlockin uusin dokumentti Comic Con: A Fan’s Hope IV,  tarttuu erinomaiseen, vaikkakin hieman marginaalisempaa yleisöä kiinnostavaan aiheeseen – nörtteihin. Olitpa sitten sarjakuvaintoilija, videopeli-veteraani tai tv-sarjojen fanittaja, San Diegossa joka vuosi järjestettävä Comic Con tarjoaa sinulle viikonlopuksi kodin jossa voit olla oma itsesi. Kamera seuraa useita eri asioista kiinnostuneita harrastajia, myyjiä ja yleistä hässäkkää tapahtuman ympärillä. Julkkikset julistavat Comic Conin erinomaisuutta, ja korostavat omaa geekkiyttään samalla hengenvedolla, jokaisessa meissä asuu pieni fanityttö- tai poika. Jokainen meistä menee hiljaiseksi nähdessään oman idolinsa, oli se sitten Stan Lee tai Ryan Reynolds. Kun lähes kaksimetrinen tummaihoinen mies, pukeutuneena sarjakuvasankarin trikoisiin, kertoo kameralle olevansa oma itsensä vain näiden kolmen päivän ajan, voi miestä uskoa. Comic Con on populaarikulttuurin bakkanaali jossa ketään ei katsota kieroon, ja fanitus on elämäntapa. Dokumentti jättää hyvälle tuulelle, vaikkei se tarjoakaan mitään uutta asiasta tietäville. Silti se on erinomainen kurkistus myös kulisseihin, fanien elämään ja antaa toivoa että jospa jonain päivänä pääsisi itsekin.

Hollywoodin Screamfest-festivaaleilla kolme pystiä napannut australialainen Crawl ei vakuuttanut. Kauniisti kuvattu, hitaasti etenevä trilleri haahuilee liian verkkaisesti. Se tarjoilee katsojalle yhden ilmeen palkkamurhaajan, joka onnettomien sattumusten kautta päätyy nuoren Marilynin (Georgina Haig) taloon tämän odottaessa poikaystäväänsä kotiin. Sen tyyli on hyvin hillitty, ja se on paljon velkaa tyylitellyille Hitchcock-trillereille mutta ei onnistu tavoitteessaan. Hitaasti alkanut tarina piristyy keskivaiheilla melkein niskakarvat ylös nostattavaan hiippailuun talossa, mutta tarinan liiallinen yksinkertaisuus ja yritys viljellä pienimuotoista ja huomaamatonta mustaa huumoria ei jaksa kantaa hedelmää. Tyylikäs mutta tyhjä trilleri, joka ei saa tarpeeksi nostetta ollakseen kauhuelokuva-diggarin makuun.

Kommentit

Tags from the story