Rakkautta & Anarkiaa: suosittelemme

predestination

[highlight color=ffe400 ]Luokkajuhla[/highlight]

luokkajuhla

Tarinan käsikirjoittanut ja ohjannut, pääosaa eli itseään näyttelevä Anna Odell tarttuu kiusalliseen teemaansa pelkäämättä. Luokkajuhliin kutsumatta jäänyt Odell tekee elokuvan siitä miten juhlien kulku olisi voinut mennä mikäli kiusattu ja ylenkatsottu, huomiotta jätetty Odell olisi nykyisellä itsevarmuudellaan varustettuna juhliin päätynyt. Tuloksena on kaikkien osapuolien kannalta kiusallinen tarina joka armottoman terävästi tarttuu ihmismielen kykyyn torjua omat heikot kohtansa, tehdyt julmuudet ja lakaista teini-ikä maton alle. ”Tänne on tultu juhlimaan eikä puimaan vanhoja kaunoja” on herttaisen rehellinen asenne joka tuntuu raa’an tutulta – ylä-asteen hierarkian yläpäässä ei omaa käytöstään ole tarpeen analysoida, eikä vanhempana vastuuta siitä ottaa. Toisessa osassa Odell näyttää tekemänsä tarinan luokkatovereilleen, joita myös esittävät näyttelijät. Konsepti on mutkikas mutta sen pelastavat aidot reaktiot jotka nakertavat katsojan takaraivoa siitä huolimatta onko itse ollut kiusattu, kiusaaja vai harmaata keskimassaa. Vuonna 1973 syntynyt Odell käy läpi traumoja nykyisten nelikymppisten näkökulmasta. ”Vanhaan hyvään aikaan” kiusaamisesta ei juuri puhuttu, siihen ei puututtu – vahvimmat selvisivät naarmuitta ja me kaikki voimme nyt kärvistellä penkeissämme katsoessamme edessä avautuvaa ruumiinavausta joka osaa ravistaa hereille napakalla hartiaotteella.

 

 

[highlight color=ffe400 ]Predestination[/highlight]

 

predestination_3

Elokuva hurmaa retromaisen futuristisella kuvastollaan, kierolla tarinallaan ja näyttelijöiden vaivattomalla yhteisellä kemialla. Sen aikamatkustuskäsite on koukukas, jopa siinä määrin että tarinan kiemurat ovat hurmaavan siloisia pinnalta. Katsoja uppoutuu tarinan villamaiseen sisustaan mikä on vankassa kontrastissa scifimaailman teräksen, kirkkaiden värien ja 60-luvun tyylittelyn kanssa. Siksi Predestination toimii. Tarina poukkoilee 1930-luvulta 90-luvulle, vieden Ethan Hawken esittämän agentin ajasta toiseen viulukoteloa kanniskellen. Odottamattomalla tavalla yhteen nivoutuvat elämänpätkät onnistuvat istuttamaan katsojaan epäuskon siitä mitä juuri tuli nähtyä. John Doeta esittävä Sarah Snook on eleettömyydessään puhdas kangas jolle monimutkainen tarina rakentuu vaivatta. Predestination voisi kompastua omaan nokkeluuteensa, juonenpätkiinsä ja outoon sekoitukseen ajankuvista mutta onnistuu olemaan yllättävä, kaunis ja tervetullut poikkeus kuluneeseen scifi-genreen.

Kommentit