Remake – parempi kuin alkuperäinen?
Viime vuosina elokuvien ystäviä on peloteltu sydänjuuriaan myöten uutisilla erilaisista uusintaversioista. Uutisvilinässä ovat vilahtaneet ainakin nimet The Crow, Robocop, Tähti on syntynyt, Scarface sekä Total Recall. Sydämeni hypähti erikoisen lujaa kun jo pariin otteeseen kuvattu, mutta Robert Redfordin ikimuistoisesti tulkitsema The Great Gatsby sai uuden version. Elokuvan voi kuitenkin pelastaa se tosiasia että pääosassa ovat Leonardo DiCaprio sekä Carey Mulligan ja sen on ohjannut Baz Luhrman.
Ovatko kaikki remaket siis kuitenkaan turhia?
Aasialaisten kauhuelokuvien amerikkalaistuneet versiot ovat yleensä erinomaisia; niistä on riisuttu itämaisille elokuville tuttuja ja hieman kuluneita maneereja. Itse myönnän pitäneeni enemmän esimerkiksi elokuvista The Ring ja Kauna jenkkiversioina kuin alkuperäisessä muodossaan. Lisäksi täytyy ymmärtää että tuskin suurin osa olisi nähnyt alkuperäisiä versioita lainkaan, elleivät Naomi Watts ja Sarah Michelle Gellar olisi ensin joutuneet kiipeliin uusintaversioissa?
Ringu 1998 ja The Ring 2002
Kohta ensi-iltaan tuleva Pappi Lukkari Talonpoika Vakooja on myös eräänlainen uusintaversio. John Le Carren kirja on tulkittu jo 1970-luvulla brittiläisessä tv-sarjassa, mutta en usko kenenkään tässä tapauksessa manaavan sitä miksi amerikkalaiset haluavat tehdä kaiken aina uudestaan? Eilen Filmitähdessä dvd-arvostelussa ollut Straw Dogs on erinomainen esimerkki siitä miten hyvä tarina kantaa läpi vuosikymmenien, ja joskus freesaus on paikallaan. Uusi versio on nostalginen, raaka ja mielenkiintoinen, sekä aivan yhtä hyvä kuin alkuperäinen elokuva.
Joulukuussa ilmestynyt, David Fincherin, ohjaama The Girl With the Dragon Tattoo, nostatti jälleen huutomyrskyn siitä miksi kaikki pitää tehdä uusiksi kun alkuperäinen oli jo niin hyvä? Onko englanninkielinen yleisö niin tyhmää että he eivät jaksa katsoa tekstitettyä elokuvaa vai onko Hollywoodissa ideat loppu? Itse uskoisin että syytä on molemmissa. Kuitenkin Fincherin versio onnistui olemaan ehjempi ja toimivampi kuin ruotsalainen vertaiskappaleensa, joka olikin tarkoitettu alunperin tv-sarjaksi. Rooney Mara sai suorituksestaan Oscar-ehdokkuuden, ja oli niistä juhlista mitä mieltä tahansa, sanoisin että remaken teko kannatti.
Filmitähti listasi omat remake-suosikkinsa, löytyykö omasi joukosta?
Ehdottomiksi suosikeiksi nousivat Martin Scorsesen erinomainen The Departed ja Soderberghin Ocean’s 11 -elokuvat. The Departed on loistava esimerkki siitä miksi joskus elokuvia kannattaa amerikkalaistaa. Alkuperäinen Hong Kong -versio Internal Affairs vuodelta 2002 sai kehuja erinomaisesta juonestaan eikä jää sinällään jälkeen uusintaversiostaan. The Departed toi kuitenkin juonenkäänteet ymmärrettävämpään muotoon, luoden yhden toimivimmista rikosdraamoista aikoihin, tuoden ohjaajalleen kauan himoitun Oscar-pystin.
Ocean’s 11 itsessään sisältää veijarimeininkiä, huumoria ja sulavia rikollisia siinä määrin että olisi ollut suorastaan rikos ellei vuoden 1960 versiota olisi tehty uudestaan. Vanha Rat Pack (Frank Sinatra, Dean Martin, Sammy Davis Jr) heräsi henkiin Soderberghin tulkitsemana vuonna 2001 jolloin nautinnollista komediaa tarjosivat mm. George Clooney, Brad Pitt ja Matt Damon. Jäljelle jäivät vanha tyylikäs tunnelma, sulava näytteleminen ja huumori, mutta ajanmukaistettuna ja tuunattuna.
Ocean's Eleven 1960 ja 2001, Internal Affairs 2002 ja The Departed 2006.
Peter Jacksonin King Kong on tervetullut modernisoitu versio ikivanhasta tarinasta. Kun tekniikka on edistynyt tarpeeksi pitkälle, on täysin hyväksyttyä tehdä uusi versio tarinasta joka itsessään on tehokas. Vaikka mustavalkoinen gorilla pilvenpiirtäjässä roikkuen, huitoen lentokoneita, on eräänlainen käsite, ei Jacksonin teos millään tavalla vie tehoa alkuperäisestä. Tuskin kovin moni nuori edes on koskaan nähnyt alkuperäistä muuta kuin mainoksissa.
Gregory Peck ja Robert Mitchum olivat vuonna 1962 hyvin vaikuttava kaksikko elokuvassa Cape Fear. Siitä huolimatta Robert De Niro vie pisteet kotiin elokuvahistoriaan jäävänä vankilasta vapautuvana koston enkelinä. Tatuoinnit, sellissä suoritettu treenauskohtaus ja musiikki ovat jääneet pysyvästi populaarikulttuuriin elämään ja tuskin kukaan kyseenalaistaa uusintaversion mielekkyyttä ja järkeä.
3:10 To Yuma on nykyaikaisten lännenelokuvien parhaasta päästä, vaikka Elmore Leonardin tarina oli tehty jo 1950-luvulla ensimmäisen kerran. Samoin avaruus-scifi säikyttely The Thing, joka sai surkean uusintaversion vuonna 2011, on jo alunalkujaan uusi versio. The Thing from Another World säikytteli jo vuonna 1951 mutta yleisesti parhaaksi versioksi tästä jo tutusta tarinasta luetaan Kurt Russelin tähdittämä, vuoden 1982 versio.
Scarface ja Kourallinen dollareita ovat elokuvahistorian klassikoita
Harva tajuaa että klassikkoiksi muodostuneet Kourallinen dollareita ja Arpinaama ovat uusintaversioita. Eastwoodin tulkitsema spagettiwestern perustuu Akira Kurosawan filmiin Yojimbo mutta nimettömän sankarin dollaritrilogia on muodostunut jo käsitteeksi, höystettynä hienolla Ennio Morriconen musiikilla.
Arpinaama (Scarface) on nykyaikaisen popkulttuurin kulmakiveksi kasvanut elokuva jota siteerataan säännöllisin väliajoin, “Say Hello to my little friend!”. Al Pacinon tulkitsema Tony Montana on antanut kasvot gangstereille, mutta elokuva tehtiin alunperin jo vuonna 1932, ohjaajanaan Howard Hawks. Aikaa elokuvien välillä oli 50 vuotta joten uusi versio oli pakostakin tuore ja jäi näin elokuvahistoriaan. On täysin eri kysymys miksi klassikkostatusta nauttiva elokuva joka on itsessään eräänlainen ikoni, pitäisi tehdä uudestaan. Näin kuitenkin huhut kertovat.
Mistä elokuvasta en haluaisi ikinä nähdä uutta versiota? Jotkut elokuvat yksinkertaisesti tuntuvat pyhiltä. Brandon Leen tähdittämä The Crow on elokuva johon ei saisi koskea, uskon että useimmat lukijat ovat samaa mieltä. Myöskin omaan teini-ikääni tiukasti kuuluva Point Break – Myrskyn ratsastajat pitäisi jättää rauhaan. Kathryn Bigelown ohjaama ja Keanu Reevesin sekä Patrick Swayzen tähdittämä unohtumaton nostalgiatrippi on jo kertaalleen itse asiassa tehty uusiksi, erittäin onnistuneesti. Tämä uusintaversio kulkee nimellä Fast&Furious ja onneksi tarina on siirretty alkuperäisistä maisemistaan muualle, jättäen originaalin klassikon sille kuuluvalle paikalleen.
Myrskyn ratsastajat sekä The Crow ovat saamassa uusintaversiot.
Dragon Tattoohan on sikäli erikoistapaus, että “alkuperäinenkin” perustuu kirjaan, eikähän kukaan puhu remakeista piljoonannen Robin Hoodin, Muskettisoturien, Ivanhoen jne. kanssakaan. Tosin, mitä eroa on lopulta sillä, onko alkuteos kirja vaiko elokuva?
Eikähän remake minustakaan välttämättä tarkoita huonoa elokuvaa tai mielikuvituksen puutetta. Jos on oikeasti esittää uusi tulkinta, uusi näkökulma, tai jos bujdetti, teknologia ja/tai sensuuri estivät alkuperäisteosta toteuttamasta potentiaaliaan, tai jos vaikka alkuteos ei olisikaan mikään kaksinen, mutta siinä on jokin koukku josta saisi hyvän tarinan, tällöin remake suorastaan vaatii tekemistään. Mutta jos tarkoituksena on vain “tekstittää” leffa ummikkojenkille, jotta saadaan tutut ja turvalliset Hollywood-tähdet kankaalle, tai mielikuvituksen puutteessa otetaan myyvä nimi ja luotetaan että sen voimin saadaan vielä muutama megataala rahastettua, niin silloin V-käyräni pompahtaa.
En nimittäin millään jaksa uskoa, että sillä innolla kun esimerkiksi 70-80 -luvun kauhuleffojakin tehdään uusiksi, olisi tekijöillä läheskään aina todellakaan mitään uutta sanottavaa, tai että alkuperäisteosta olisi jokin tekijä rajoittanut niin, että uusintaversio kannattaisi. Toki joku näistä voi olla hyväkin; Dawn of the Dead tulee äkkiseltään mieleen, sillä se on originaalin satiirin sijaan enemmän toimintaelokuva ja hyvä sellainen, mutta sitä kohti on heti piljoona The Wicker Mania (josta riittää suunnilleen, kun katsoo juutuutista trailer-remixin jossa leffaa myydään komediana, tai klipin jossa Cage “katsoo” sekoiluaan).
Ja eihän tämä ole mitään uutta: alkuaikoinaanhan Hollywood harrasti remaketusta itse asiassa vieläkin enemmän ja vielä tiheämmällä aikataululla, etenkään kun elokuviin ei välttämättä edes suhtauduttu niinkään suurena taiteena kuin kertakulutushyödykkeinä, ja lisämotivaationa toimi teknologian nopea kehitys (epästandardit nopeudet ==> 24 fps ==> äänielokuva ==> värielokuva). Hyvä esimerkki lienee The Dawn Patrol, remake vain kahdeksan vuotta alkuperäisen jälkeen, joka nyysi lentokohtauksensakin suoraan originaalista. Maltan haukka (se Bogart-dekkari) taas oli kolmas versio (okei, originaali oli kirja, mutta silti) kymmenen vuoden sisään. Molempia kait pidetään jonkin sortin klassikoina tiheästä kierrätystahdistaan huolimatta.
Tarkennuksena siis edelliseen, en suinkaan väitä että Maltan haukalla olisi mitään tekemistä Dawn Patrolin kanssa, vaikka jälkiviisaasti lukemalla noinkin saattaisi alkutekstini käsittää. Toinen kahdeksan vuoden välein, toinen kolmesti kymmenen vuoden aikana, tähän rinnastukseen pyrin.
Yojimbo on sillä kuuluisalla ikuisella hankintalistalla, mutta kiitos huomiosta. Täytyykin katella se sitten ennen kuin tarttuu dollaritrilogiaan.
Ja joo, muhun yleensä iskee hivenen paremmin itämaiset versiot noista kauhupätkistä, mutta makuasioitahan nämä.
Arpinaamankin kohdalla mulla on se periaate voimassa, että siitä pitää kanssa nähdä ensin se alkuperäinen, ennen kuin suostun sitä uudempaa ja tunnetumpaa versiota katsomaan. Minä ja mun periaatteet!
Dragon Tattoo oli kyllä nätti remake, sen jälkeen mainituista sitten pidänkin vain uudempaa Cape Fearia ja Scarfacea varsinaisesti parempana kuin alkuperäistä. Tykkään ihan The Thinginkin ensimmäisestä versiosta eniten.. tai sanotaanko, että hyvin erilaiset loistoelokuvat kyseessä. Sama tilanne kun vaikkapa The Flyn kanssa, ’58 ja ’86 versioista kumpikin huippuja vaikka niin eri asioiden takia.
Lasse:Uusi Dawn of the Dead on myös minusta erinomainen tekele, ja hyvä esimerkki siitä miten vanhasta kauhuleffasta voi saada irti jotain parempaa. Itse toivoisin kauhuttelugenrelle jotain uutta, nämä kierrätykset periaatteessa tehdään vain rahan vuoksi. Tosin tuskin kovin moni on alkuperäisiä ikinä vaivautunut katsomaan jos ei asiaa harrasta? Minua ärsyttää se että kun tulee uutinen remakesta niin automaattisesti 99% ihmisistä kiljuu eieiei! On leffoja joiden remakessa ei ole mitään järkeä mutta juuri esim. Straw Dogsin nähtyäni olin tyytyväinen että se oli tehty. Enkä tajua miksi kukaan ei kritisoi juurikaan mainitsemiasi Ivanhoe/Robin Hood/Muskettisoturit remakeja, niitähän tulee pilvin pimein mutta kukaan ei sano mitään..
Sivustakatsoja:Minulla on itämaisten kauhuleffojen suhteen viha/rakkaus -taistelu. Ne ovat hyviä ja usein mielenkiintoisia mutta koska en länkkärinä aina pysty erottamaan hahmoja toisistaan, on tarina kovin sekava. Ihmiset ovat niin samannäköisiä, nimistä puhumattakaan joten osa elokuvasta menee yleensä pähkäilyyn että kuka kukin on ;O)
eugeni:Minusta Russelin The Thing on erinomainen, ensimmäisestä en välittänyt mutta johtunee siitä että minusta se vain oli yksinkertaisesti liian vanhahtava scifi-aiheeseen nähden. Russelin versiokin on siinä rajoilla ;O)
Remakeja on tehty iät ja ajat, en itse ole huomannut, että niiden valmistumistahti olisi viime vuosina mitenkään kiihtynyt. Se vaan tuntuu siltä, kun videosukupolvi huomaa, että jo heidän kertaalleen “uutena” näkemänsä leffat filmataan uudelleen.
Bisneksenä remaket ovat kuin jatko-osat: ne tuovat turvallisesti rahaa kassaan, kun ihmisiä kiinnostaa, miltä se klassikko nykykuorrutuksella näyttää. Tosin toistaiseksi suuri osa remakeista on tehty varman päälle melko pienellä budjetilla ja nuorella tekijäjoukolla.
Toimituksen kanssa olen jälleen eri mieltä, mutta vika lienee minussa, ei jutussa.
The Crowin uudelleenlämmittely on aivan yhtä oikeutettu kuin muidenkin leffojen, sillä johan se oli alkuperäisessä asussaan yksinkertaistettu versio hienosta sarjakuva-alpparista – vaikkakin perin onnistunut sellainen. Ocean’s Eleven (uudempi) puolestaan oli yksinkertaisesti typerä leffa junttiyleisölle, sen hehkutusta en ole ikinä ymmärtänyt. Tuore The Thing ei puolestaan ole remake vaan prequel, joten en näe sen kuuluvan tähän artikkeliin ollenkaan.
Lokalisaatiot eli “omalle kulttuurille” tehdyt väännökset ovat oma juttunsa, ei ne varsinaisesti ole remakeja. Se nyt vaan on niin, ettei japsi/ruotsileffa kiinnosta jenkkimassoja samalla tavalla kuin oman maan tuotannot. Toki leffa tehdään uudelleen, mutta se on silti lokalisointi, ei varsinainen remake.
Kimmo:Jos mielipiteillä ei olisi väliä niin yhtään kirja/levy/leffa/peli-arvostelua maailmassa olisi turha julkaista ;O) Remakessa on minusta kyse ennenkaikkea ja varsinkin, sydämen asioista. Parhaimmillaan se kiteytyy juuri Crow-elokuvaan joka on henkilökohtaisesti tärkeä elokuva siinä määrin että sen uudelleenteko tuntuu suorastaan rikoksesta, joku muu ei voisi vähempää välittää. Juttu on nimenomaan kirjoitettukin minun henkilökohtaisista lähtökohdistani, kuka on niin guru että pystyy tulkitsemaan miljardien ihmisten mielipiteet siten että pystyy sanomaan lopullisesti mikä remake on hyvä ja mikä ei? Minulle lokaalisaatiot ovat eräänlaista näyttelijädubbausta, sama tarina, samat maisemat mutta eri päät puhuu, minä tulkitsen sen remakeksi joku muu lokalisaatioksi.. The Thingistä olet oikeassa mutta useimmat käsittävät senkin lämmittelyksi, ja siltähän se näyttää, vaikka itse muistan kuinka 80-luvun versio alkoi juuri tuosta mihin ns. jäätiin koirineen kaikkineen. Mutta juoni on samaa huttua, minulle sana prequel ei kalskahda hyvin. Prometheusta odotellessa..