Roskisprinssi (2011) ★

Jed (Jon-Jon Geitel) on kotoisin hyvistä oloista. Äiti (Katariina Kaitue) on kuuluisa oopperalaulaja ja isä (Kari Heiskanen) kaavailee pojastaan suuria. Poika ei kuitenkaan halua hypätä koulusta suoraan oravanpyörään. Hän katkaisee kaikki kommunikaatioyhteydet vanhempiinsa ja hyppää junaan, jonka määränpäästä ei ole tietoa.

Hän päätyy Itä-Suomeen, missä ottaa vastaan työn roskakuskin (Heikki Silvennoinen) apupoikana. Syksyn tullen teltassa asuminen käy viileäksi ja hän muuttaa elämän laitapuolta kulkevan Veeran (Kristiina Elstelä) alivuokralaiseksi. Kuvioissa on myös tyttö, viinaan menevä papin tyttö Veera (Pihla Maalismaa) sekä komea karvaturri Jesse James.

Tuija Lehtisen nuorisoromaaniin perustuva elokuva tuntuu käyttävän hyväkseen kaikki elokuvamaailman kliseet. Periaatteessa hyvä ajatus rikkaasta pojasta maalla kasvamassa “köyhien töissä” ei nimittäin ota tuulta purjeisiinsa yksiulotteisessa ja alleviivaavassa käsikirjoituksessa.

Kaikista masentavinta elokuvassa on stadin kundin ja itäsuomalaisten vastakkainasettelu, joka ei toimi alkuunkaan. Suurin ongelma tässä on se, että kaikki hahmot puhuvat samanlaista kirjakieltä, ja kun joensuulainen kommentoi stadilaisen outoa puhetyyliä, konteksti puuttuu täysin. Vastaavanlainen tilanne oli hoidettu huomattavasti toimivammin esimerkiksi vuonna 1999 ilmestyneessä, Perttu Lepän ohjaamassa elokuvassa Pitkä kuuma kesä.

Palkitun lasten- ja nuortenelokuvien ohjaajan Raimo O Niemen filmografiassa Roskisprinssi edustaa pohjanoteerausta, josta puuttuu niin jännite, tarinan uskottavuus kuin hahmojen vaikuttavuuskin. Tällaisessa kasvutarinassa katsojan pitää pystyä asettumaan päähenkilön asemaan, vakuuttua ja jopa liikuttua tämän elämästä. Roskisprinssistä tämä kaikki jää harmillisesti uupumaan.