Lumikki ja metsästäjä – Snow White and the Huntsman (2012) ★★★★

snowwhite_featured_958x339

Vanhaan lastensatuun pohjautuva Lumikki ja metsästäjä ei suurin surminkaan kuulosta kovin vakavastiotettavalta elokuvalta. Markkinointimateriaalin alta paljastuu kuitenkin yllättävän tyylikäs paketti fantasiaa ja toimintaa, jonka visuaalisia maailmoja sietää esitellä isommissakin piireissä.

Snow White and the Huntsman ei lähde kirjoittamaan vanhaa Lumikki-satua kokonaan uusiksi. Tämä tekee elokuvasta hieman yllätyksettömän, mutta yllätyksettömyydestä huolimatta se onnistuu säilyttämään yllä jännityksen koko parin tunnin kestonsa ajan.

Elokuvan Lumikki menettää pikkutyttönä äitinsä ja jää kuningasisänsä (Noah Huntley) kanssa kaksin. Taikuus astuu kuitenkin peliin ja kuningas ottaa uuden puolison. Kuvankaunis, mutta umpikiero kuningatar Ravenna (Charlize Theron) murhaa miehensä jo hääyönä ja valtakunnassa alkaa uusi aikakausi.

Lumikki heitetään vuosikausiksi tyrmään ja Ravenna hallitsee valtakuntaa rautaisella otteellaan ja ravitsee kauneuttaan kyseenalaisin keinoin. Kun kuningattaren taikapeili alkaa huomautella mahdollisesta kilpailijasta kauneuden alttarilla, päättää Ravenna päästää pikkuprinsessan päiviltä.

Kristen Stewartin näköiseksi kasvanut Lumikki kuitenkin karkaa ja suuntaa päätäpahkaa synkkään metsään, mihin kukaan tavallinen ihminen ei mielellään jalallaan astu. On kuitenkin yksi, joka synkässä metsässä on samonnut ja sieltä pois päässyt. Ravenna palkkaa Metsästäjän (Chris Hemsworth) hakemaan hänelle Lumikin ja tämän arvokkaan sydämen takaisin.

Snow White and the Huntsman on Rupert Sandersin esikoisohjaus ja erittäin tyylikäs sellainen. Elokuvan maailmat on luotu ajatuksella – synkkä metsä on kuollut ja kalsa, täynnä synkkiä salaisuuksia ja keijujen maailma puolestaan on huikean kaunis satufantasian taidonnäyte. Lumikki on kaikin puolin hyvyyden ja kauneuden perikuva ja ilkeä kuningatar Ravenna mädäntynyt sieluaan myöten. Kuningattaren maailma goottisävyineen ja varjoista syntyvine variksineen on häijyllä tavallaan karun kaunis.

Fantasiasatuna Snow White and the Huntsman on satufilmatisointien paremmasta päästä. Se ei ole täydellinen ja käsikirjoituksen vahvuus ei aivan riitä kahden tunnin pituuteen. Tiivistämisen varaa olisi ollut, sillä välillä elokuvassa jäädään jaarittelemaan saman asian pariin liian pitkäksi aikaa suhteessa kohtauksen tärkeyteen kokonaisuuteen nähden. Snow White and the Huntsman on kuitenkin kunnianhimoinen yritys luoda vanha satu uudelle yleisölle. Fantasiannälkäiselle yleisölle se on komea kaksituntinen, jonka saa nauttia ilman 3D-laseja.

Elokuvan henkilökaartissa suurin kunnia lankeaa upealle Charlize Theronille. Hänen paha kuningattarensa on täydellinen – ulkoa kaunis, mutta sisältä läpimätä. Theron on ihana ilkeänä ja lataa roolihahmoonsa häikäilemätöntä voimaa ja toisaalta epätoivoa ikuisen kauneuden menetyksestä. Nimiroolistaan huolimatta Kristen Stewart jää auttamattomasti Theronin varjoon niin roolihahmon näyttävyydessä kuin ilmaisun voimallisuudessakin.

Ja mikä olisi Lumikki-tarina ilman kääpiöitä? Perinteisen seitsemän sijaan niitä on tässä versiossa kahdeksan. Kääpiönä nähdään tuttuja kasvoja, sillä sellaiset nimet kuin Ian McShane, Bob Hoskins, Ray Winstone, Nick Frost, Eddie Marsan ja Toby Jones ovat lainanneet kasvonsa Lumikin kääpiölle. Aluksi tulee hölmistynyt olo, sillä kääpiöt todella näyttävät kääpiöiltä, mutta niillä on jokseenkin tutut kasvot. Kun kasvot alkavat saada nimiä, käy väkisinkin mielessä kysymys, miksei rooleihin ollut palkattu oikeastikin pienikasvuisia näyttelijöitä kuten vaikkapa Peter Dinklage ja Warwick Davis?

[box type=”info”] Snow White and the Huntsman Ohjaus: Rupert Sanders Käsikirjoitus: Evan Daugherty, John Lee Hancock, Hossein Amini Pääosissa: Kristen Stewart, Chris Hemsworth, Charlize Theron Genre: fantasia / seikkailu / toiminta Valmistusmaa: USA 2012 IMDb[/box]

Kommentit