Sohvaperunasta kunnon naiseksi

kunto

Elokuvien katsominen on pidemmän päälle vartalolle rankkaa. Sohvalla vietetyt tuntikausien tv-sarjamaratonit ja monen tunnin peliräiskyttelyt saavat ihmisen kuin ihmisen fyysisesti jumiin, varsinkin jos tätä yleensä seuraa tuntien kököttäminen tietokoneen ääressä juttuja kirjoitellen.

Eikä siinä vielä kaikki. Ikävä tosiasia on, että iän karttuessa karttuu helposti myös läski. Liikunnalla ja ruokavaliolla väitetään voivan vaikuttaa myös tähän elämää hankaloittavaan asiaan.

Niinpä Filmitähden naiset ovat päättäneet ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa kuntoilun sohvaperunoinnin vastapainoksi. Jaamme kevään aikana tällä palstalla ainakin komediaa edistymisestämme, kauhutarinoita kommelluksistamme, pukudraamaa sekä scifiä keittiön puolelta. Pyrimme tahoillamme rakentamaan kahdesta sohvaperunasta ihan kokonaisvaltaisesti kunnon naisia.

Tiedossa on siis jatkossa elokuvien lisäksi myös lenkkareita, puntteja ja kaikenlaisia pöperöitä!

Päivi:

Olen liikunnan suhteen ollut aina liian mukavuudenhaluinen ottaakseni sitä vakavasti. Kouluaikaan vihasin liikuntaa, koska olin varsinkin joukkuepeleissä se onnettomin tumpula jonon viimeisenä. Hiihtäminen oli ihan mukavaa, koska siinä sai kilpailla oman itsensä kanssa. 10-vuotiaana aloin ratsastaa, 15-vuotiaana puolestani innostuin itämaisista taistelulajeista ja harrastin jonkin aikaa aikidoa. Palasin taistelulajien pariin uudestaan hieman myöhemmin korealaisen sin moo hapkidon kautta, jota harrastin siniseen vyöhön asti.

Mutta en koskaan ole oikein löytänyt omaa lajiani. Olen ruumiinrakenteeltani ollut suhteellisen hoikka, joten pakottavaa tarvetta ei tältä puolelta ole liikkumiselle ollut ja mukavuudenhaluinen minäni on viettänyt aikaa mieluummin sohvalla. Vanhemmiten kroppa ei kuitenkaan enää toimi yhtä tehokkaasti kuin nuorempana: istumatyö ja sohvaperunointi jumittavat niskan ja hartiat lahjakkaasti, ja vyötäröllekin kertyy helposti muutama sentti ylimääräistä.

Koululiikunnan peruja on se, etten vieläkään oikein viihdy jumppasaleilla isossa porukassa. Luovaa työtä tekevä tarvitsee aivoilleen happea ja lajinani olen nyt päättänyt kokeilla juoksemista. Siinä saa yhdellä iskulla monta asiaa kerralla: tehokasta liikuntaa koko kropalle, raitista ilmaa ja ulkona maisemat ravitsevat myös ihmisen henkistä puolta.

Ursula:

Ongelmani ei ole liikunnan puute, sillä olen lapsesta asti urheillut ja nauttinut sekä ulkoilusta että erilaisista urheilulajeista. Lapsena harrastin ratsastusta vuosia, kokeilin balettia, yleisurheilua ja tennistä. Olen lentänyt pää edellä esteeseen hevosen selästä ja runnonut itseni laskettelumäessä lukuisia kertoja.

Aikuisiällä olen kokeillut lukemattomia lajeja, sillä innostun helposti ja pidän aktiviteeteista. Harrastin vuosia Savatea ja Thainyrkkeilyä – lisäksi listallani ovat käväisseet sulkapallo, seinäkiipeily, uinti, jooga, pilates, kuntosali, longboarding, hiphop-tanssi ja juokseminen. Tällä hetkellä lenkkeilen koirani kanssa päivittäin, juoksen sekä aloitin projektin myötä kuntosalilla säännöllisemmän ohjelman. Kunto ja into ovat siis kohdillaan, mutta eivät näy ulospäin, sillä ruokavalio mättää pahasti.

Ruuanlaittoa nälkäkuoleman partaalle karttavana viinin ystävänä mikään määrä liikuntaa ei ole aikuisiällä pystynyt palauttamaan vartaloani nuoruusvuosien sorjaan kuosiin. Sohvaperuna-projektin tavoitteena onkin kohdallani oppia syömään oikein, jotta kukaan ei enää ihmettele juoksulenkillä miten tuo pyllertäjä jaksaa juosta loputtomiin vaikka ei ulkonäön perusteella uskoisi? Elän periaatteessa kahvilla, vedellä ja popcorneilla. Iltaan mennessä nälkä on kammottava ja järkevät ateriat korvataan pikaisella sieni- tai tofupastalla. Koska kokkaaminen on minulle henkilökohtaisesti vastenmielistä puuhaa, on vastassa kova ylämäki ja aterioiden suunnittelu vienee hermoni.

Kommentit