Jan 17, 2012
Kevät 2012 näyttää suomalaisen tv-katsojan silmin osittain mielenkiintoiselta sekä osittain hyvin tasapaksulta, samaa vuodesta toiseen toistavalta ja tylsältä. Vanhat suosikit jatkavat vakipaikoillaan tarjoillen katsojille suomalaista saippuadraamaa, kasan mielenkiinnottomia reality-kilpailuja ja masentavan tuttuja poliisi/CSI-sarjoja.
Television ystävä voi esittää mielessään aina silloin tällöin aiheellisia kysymyksiä lukiessaan ohjelmakarttoja; miksi erinomainen ja yksi suosituimmista komedioista Yhdysvalloissa How I Met Your Mother / Ensisilmäyksellä, näytetään MTV3:lla keskiviikkona käsittämättömään päiväsaikaan klo 14? Onneksi sarja alkaa maaliskuussa Subilla ansaitsemallaan paikalla klo 18. Oma suosikkisarjani Southland, jota ei ole mukana kevään ohjelmistossa vaikka Jenkeissä käyntiin pyörähtää jo neljäs kausi, oli haudattu puolille öin, samoin toinen menestyssarja maailmalla, Fringe.
MTV3 on napannut viime syksyn uutuuksista kaksi sarjaa itselleen. Spielbergin Terra Nova joka todennäköisesti hukkuu omaan mahtipontisuuteensa ennen pitkää eikä onnistunut kiinnostamaan tätä katsojaa yhtä jaksoa enempää. Sen sijaan Revenge /Kosto on parhaimpia hankintoja Maikkarilta pitkään aikaan, kiinnostava juoni, hyvät näyttelijät ja yllättäviä käänteitä tarjoava tarina on viime syksyn tv-uutuuksista ehdottomasti parhaasta päästä tarjoten draamahuttua sellaisesta pitäville. Sarja alkaa 25.3. ja on seuraamisen arvoinen. Muuten ohjelmakartta ei näytä tarjoavan sarjoja janoavalle mitään.
Sub luottaa tuttuihin hitteihinsä, Glee, Rillit huurussa ja Vampyyripäiväkirjat ovat taattuja menestyjiä maailmalla. Samoin alkujaan nihkeästi näytetty maailman parhaisiin tv-sarjoihin kuuluva Supernatural jatkaa Subin illassa viidennen kauden jaksoilla maaliskuussa. Sen sijaan jostain syystä yleisön suosion saavuttanut 2 Broke Girls / Tyhjätaskut ei innosta kevään uutuutena lainkaan, kyseessä on hyvin tyypillinen amerikkalainen sitcom ilman pontta ja älyä ja on suoraan sanottuna tylsä.
Neloselta ei löydy syksyn uutuuksista mitään mielenkiintoista; kanava luottaa päällisin puolin katsottuna vanhoihin suosikkeihin ja ne ovat kyllä hyviä. Californication, Good Wife ja ehkä parhain poliisisarja, Criminal Minds tuovat laatua muuten masentavaan ohjelmakarttaan.
Yle luottaa HBO:n vetovoimaan ja miksipä ei; supersarja Game of Thrones alkoi juuri kanavalla ja on kaikkien ylistyssanojen arvoinen. True Blood jatkaa uusin, neljännen tuotantokauden jaksoin 22.3. ja toinen sarja-uutuus Boardwalk Empire aloitti sunnuntaina 15.1. Sen sijaan alkuun ihastuttanut, nostalginen ja mielenkiintoinen Pan Am joka alkaa huhtikuussa on pettänyt odotukseni täysin, sarja onkin jo saanut lopettamistuomion Yhdysvalloissa.
Kirjoitin viime syksynä listauksen sarjauutuus-suosikeistani ja katsaus kertoo että näistä ainoastaan Revenge/Kosto on päätynyt maksuttomille kanaville. Mahtavat uutuudet Homeland joka voitti juuri parhaan draama-sarjan Golden Globen sekä American Horror Story olisin mielelläni nähnyt myös kevään ohjelmistossa, puhumattakaan teinisuosikeista The Secret Circle tai jo pari vuotta pyörineestä Pretty Little Liarsista jota ei Suomessa vieläkään näy. Nämä ohjelmat pärjäävät hyvin vuosittain pidettävissä People’s Choice Awardseissa mutta meille asti nämä eivät päädy.
Onneksi on dvd-boksit; jo kolmannelle kaudelleen pyörähtävä, palkittu erinomainen sarja Justified ei ilmeisesti ikinä päädy Suomen televisioon, samoin kuin Dr. Who, tuo rakastettu brittisarja uusine jaksoineen. Luotan kuitenkin siihen että Yle näyttää nyt BBC:llä alkaneet uudet Sherlock-sarjan jaksot myös meillä mahdollisimman pian.







Ei mulla muuta kuin; Supernatural <3 tosin jenkkilän tahtiin katsotaan
Sale:Samoin ;O)
Pakko sitä on USA:n tahtiin katsoa, kun Sub pitää niin tolkuttomia taukoja. Tämä kausi on kyllä ollut yllätyksiä täynnä.
Anzi:Totta, plus jotkut meistä vaan on niin malttamattomia ;O)
Nelonen on ostanut esitysoikeudet “Justified”-sarjaan, ja viime syksynä Nelonen Kino mainitsi sarjan kauden uutuuksissaan. Sittemmin maininta hävisi sivustolta, eikä siis sarjaakaan nähty kanavalla. Mutta vissiä on, että sarja on tulossa Suomeen (Sony Pictures on laittanut nettiin lehdistötiedotteen, jossa kerrotaan Nelosen hankinnasta).
FinnVixen:Kiva kuulla ja kiitos tiedosta! Tosin en seuraa oikeastaan maksullisten kanavien tiedotteita koska niistä on turha kirjoittaa kun useimmilla lukijoilla ei niitä ole. Kahlasin Nelosen sivut aikoinaan tarkkaan läpi mutten löytänyt tuosta mitään mainintaa joten ilmeisesti joudumme tätä erinomaista sarjaa vielä odottamaan. Onneksi on dvd;O)