Syksyn parhaat televisiosarja-uutuudet
Syksy käynnistyi Yhdysvalloissa monen uuden ja mielenkiintoiselta kuulostavan sarjan voimin. Jo tutut kestosuosikkini Criminal Minds, Vampire Diaries, True Blood, Doctor Who ja Supernatural ovat saaneet rinnalleen kasan uutuuksia mutta kuinka moni niistä säästyy yhtiöiden armottomalta karsintahakkuulta, sen näyttää vain aika. Veikkaukset ovat jo käynnissä rapakon tuolla puolen, The Playboy Club joka lanseerattiin suurella metelillä, on saanut jo lopettamispäätöksen eivätkä muut pääse sen vähemmällä.
Itselleni seurantalistalle ovat jääneet nämä hyvän vaikutuksen tehneet sarjauutuudet, tässä viisi ensimmäistä..
Ringer
Sarah Michelle Gellar (Buffy Vampyyrintappaja) on palannut televisioon ja itseasiassa aika tyylikkäästi. Ringer kertoo identtisistä kaksosista joista toinen elää New Yorkissa aviomiehensä (Ioan Gruffud) kanssa rikkaiden ja kauniiden etuoikeutettua elämää. Toinen, Bridget, on elämän päähänpotkima entinen addikti ja strippari joka on todistajansuojelu-ohjelmassa, aikeenaan todistaa mafiapomoa vastaan. Bridget päätyy elämään rikkaan siskonsa elämää, kenenkään tietämättä tämän ottaneen sisarensa paikan. Samalla hänelle selviää että ylellinen elämä onkin vain kaunista kaukaa katsoen sillä siskon elämä näyttääkin olevan vaarallisempaa… Sarja on tehty taidolla, Gellar on rooliin täydellinen valinta ja uusia yllätyksiä tulee joka jakso joten katsojan mielenkiinto pysyy yllä.
Homeland
Elokuvista tuttu juoni jossa sankarisotilas palaa kotiin monen vuoden kadoksissa olon jälkeen saa uuden twistin Homelandissa. Claire Danes esittää agenttia joka saa tehtäväkseen seurata kotiin palannutta sotilasta Nicholas Brodya, jota esittää erinomainen Damian Lewis. Mitä Brodylle tapahtui vuosien aikana vankeudessa ja voiko mieheen enää luottaa? Sarja leikittelee katsojien, tässä tapauksessa tietenkin amerikkalaisten, paranoialla ja rakkaudella armeijaan, mutta ensi katsomalta sarja koukutti hetkessä kiinnostavalla juonellaan ja erinomaisilla näyttelijöillään.
Pan Am
Mad Menin vanavedessä Pan Am tarjoilee 60-luvun hengessä suoria sukkahoususaumoja, virheettömiä hymyjä ja teorian jonka mukaan lentoemännät olivat vapautuneiden naisten eturintamassa. Päällisin puolin kevyt ja tyylikäs kokonaisuus saa syvyyttä erinomaisista näyttelijöistä kuten pippurinen Christina Ricci ja juonikin onnistuu kääntymään astetta kiinnostavammaksi paljastaessaan suuremman tarinakokonaisuuden lentojen välillä. Jos ei saa päänsärkyä lievästä sovinimista ja kauniista naisista niin Pan Am voi tarjota tyylikästä viihdettä mikäli juoni pysyy kasassa.
The Secret Circle
Noitia! Vampyyripäiväkirjojen kirjoittajan, L.J.Smithin, toinen kirjasarja The Secret Circle päätyi myös televisioon. 16-vuotias Cassie muuttaa asumaan isoäitinsä luokse äidin kuoltua ja palaa näin äitinsä kotikaupunkiin New Salemiin. Pian hän ystävystyy ystäväjoukkion kanssa joka on odottanut häntä sillä yhdessä he muodostavat piirin jolla hallita taikavoimiaan. Kuvankauniita nuoria, paikoittain hyvinkin jännittäviä tapahtumia ja ihanaakin ihanampi Thomas Dekker takaavat sen että itse tulen seuraamaan tätä teininoita-sarjaa innolla. Sarjan jatkumisessa on toivoa sillä se pyörii CW-kanavalla joka on tunnettu nuorille suunnatuista yliluonnollisista tarinoistaan.
Revenge
Toinen kiinnostava nuoremmille suunnattu sarja on ABC:n Revenge. Juonta on rakennettu löyhästi Dumas’n klassikkoromaanin, Monte Criston Kreivin, varaan. Tarinassa isänsä menettänyt nuori ja kaunis Emily Thorne (Emily VanCamp) muuttaa suljettuun ja etuoikeutettuun yhteisöön kostaakseen isänsä kokemat vääryydet ja salaliiton. Emily napsii uhreja erilaisilla keinoilla yksi kerrallaan punoen mielenkiintoisia kuvioita vääryydentekijöiden pään menoksi. Luvassa on myös romantiikkaa, tosin mikäänhän tässä sarjassa ei ole varmaa, ei edes rakkaus.










Nää on parhaita postauksia! Hihkasetko sit viel, kun nää ehkä joskus päätyy Suomen telkkariin?
Chatrin:Juu, mä vahtaan näitä aina silmä kovana mutta tuskin tulevat kovin nopeasti Suomeen, parempi mahdollisuus on saada nämä dvdllä ennen sitä. Torstaina tulee sitten uusista sarjoista se kiinnostavin ,O)
Noista tuo Homeland kiinnostaa kovin, silla Damian Lewis on aivan ihana! Itse olen jamahtanyt katsomaan Terra Novaa, jossa eletaan jotain 2100-lukua. Maailma on tuhoutumisen partaalla, ilma on huonoa, kasvistoa ei ole, jne. Aikapoimin loytamisen myota osa ihmisista lahtee siirtolaisiksi dinosauruksien aikaan, johon yritetaan rakentaa uusi sivilisaatio, mutta tottakai kaikki ei ole silta milta nayttaa. Juoni on perus, erikoisefektit ovat valitettavasti hieman kokkoja, mut joka viikko jotenkin vaan tulee katsottua se.
SPOILERVAROITUS
Taytyy kylla sanoa, et Dexterin uusin kausi vaikuttaa nyt erityisen mielenkiintoiselta, koska Colin “Tomin poika” Hanks on joku hullu, mielipuoli tappaja. Ensimmaisen jakson aikana oli koko ajan WTF olo. Samanlainen olo oli koko neljannen kauden aikana, kun John Lithgow, jonka naen aina ja ikuisesti hopona Dick Solomonina, oli hullu, sadistinen mielipuoli.
JL:Tsekkasin myös Terra Novan, minulle jotenkin (?) tuli mieleen brittiläinen Primeval ja koko homma jäi minulta sitten kesken, ehkä parempien sarjojen löydyttyä? Ajattelin kyllä katsoa Terran sitten kerralla kokonaan kun 1. kausi tulee päätökseen, uskon että se on hyvä. Dexter on minulla myös vanhoista seurannassa mutta sitäkin vähän panttaan, onko herkumpaa kuin viettää koko vkonloppu yhtä kautta katsoen ;O) Se miten Colin Hanks voi olla mielipuoli on täysin utopistista joten odotan mielenkiinnolla!
Ringeriin koukutuin kyllä heti, todella hyvä paluu SMG:ltä! Tota Secret Circleäkin olen kyllä katsonut, mutta jotenkin oon koko ajan ollut siihen tosi pettynyt ja odotan aina jotain parempaa. Jotenkin se on tönkkö eikä lainkaan yhtä hyvin etenevä kuin vaikka Vampire Diaries…Mutta kaipa sitä tulee silti aina katseltua…
En muuten jaksa millään odottaa että jenkeissä alkais The Killing sarjan toinen kausi. Toihan on nyt Suomen telkus just pyörimässä (Jälkiä jättämättä) ja mun oli pakko kattoa netistä koko kausi loppuun ku nuo viikon tauot jaksojen välissä oli ihan liian pitkiä. Sarjasta löytyi mun uus rakkauden kohde, nimittäin Stephen Holder eli oikealta nimeltään Joel Kinnaman. Ei hyvää päivää siinä on kuuma mies! ?
Kun ensi kerran kuulin Terra Novasta, huokasin syvään ja päätin soveltaa hyväksi havaittua Galactica: 1980 -lakmustestiä: jos jo sarjan ensimmäisessä jaksossa turvaudutaan aikamatkustusjuoneen (puhumattakaan jos se on sarjan kantavia ideoita), ei tarvitse vaivautua.
Jenni:Mäkin odotan Killingin toista kautta,jäi ihan kamalaan kohtaan ;O)Mä taas olen ihan koukussa Secret Circleen, mutta onko nyt niin että mulla Thomas Dekkerin hottius peittoaa alle pienen kökköyden. Ja sitäpaitsi, Vampire Diaries oli alussa ihan kamala! Monissa sarjoissa kestää aikansa ennenkuin päästään normaaliin rytmiin ;O)
Lasse: Aika hemmetin hyvä lakmustesti, rupesi naurattamaan ;O)Aikahyppy taitaa siis olla mielestäsi todella huono sarja ;D
Minua kiinnostaa tuo Ringer kovasti ja olenkin harkinnut, pitäisikö sitä vaan alkaa seuraamaan. Mutta aika tuntuu olevan TV-sarjojen suhteen muutenkin niin kortilla nyt, että katsotaan.
Anzi:Se on tosi koukuttava sarja. Jos on aika kortilla niin odottelee jouluun ja katsoo kaikki yhteen pötköön ;O)
Revenge:n ja the Secret Circle:n olen myös jäänyt koukkuun tänä syksynä. Tekisi mieli lukaista nuo Secret Circle kirjatkin jossain vaiheessa, jostain luin että toisin kuin Vampire Diariessa niin näissä L. J. Smithin kirjoissa, kirjat olisivat parempia kuin tv-sarja.
Revengen jatkoa kyllä odotan mielenkiinnolla että pysyykö tämä näin hyvä vai lässähtääkö tämä kasaan..
Löysin itse juuri sattumalta sarjan nimeltä Lost Girl, josta on juuri alkanut toinen tuotantokausi Amerikassa. Pari jaksoa olen nyt katsonut ja todella hyvältä vaikuttaa. Sarja on yliluonnollinen, hieman Supernatural-henkinen paitsi pääosassa on nainen, kannattaa ehdottomasti testata
Katsoin juuri Pan Amin ensimmäisen jakson, ja vaikuttaa ainakin näin ensisilmäyksellä ihan varteenotettavalta sarjalta, joten taidan katsastaa myös jatkon. Tuo Ringer vaikuttaa myös mielenkiintoiselta, toivottavasti saadaan pian Suomeen.
Katinka: The Secret Circle kirjat on minullakin mietinnässä, ehkä ne voisi lukaista jouluna ;O)
Annyna:Juu, Lost Girl on kuulostanut myös lupaavalta ja aivan varmasti tsekkaan sen kun aikaa tulee!
Anne:Näistä sarjoista on pakko edes parin tulla Suomeen, vaikkakin ikävä kyllä varmaan tosi jälkijunassa mikä on sinällään sääli. Ne saa dvd:llä nopeammin ;O)
Ringer on ollut täälläkin ahkerassa katselussa ja oon tykännyt! On pitänyt kirjoittaakin siitä, mutta yllättäen en muka ole ehtinyt
Reiska:Ja Ringer sai juuri vahvistuksen koko kaudesta eli hyvin menee ;O)