Teenage Mutant Ninja Turtles-tähti Megan Fox: Samaistun eniten Michelangeloon

meganfox

Q: Siirryit Transformers-elokuvien robottitaisteluista ninjakilpikonnien maailmaan. Olitko ennestään Turtles-fani?
A: Superfani. En ole koskaan halunnut mitään enempää; olin todella innoissani tästä elokuvasta.Ennen tunsin että maailmankaikkeus pakotti asioita kohdalleni ja tein työt sitä mukaa kun ne ilmestyivät. Mutta tätä todella halusin; en ole aiemmin pyrkinyt saamaan osaa näin innokkaasti.

Q: Mikä tässä roolissa kiinnostaa niin paljon?
A: On hienoa työskennellä tiimissä jossa mielipiteesi merkitsee paljon. Näin ei aina ole asianlaita. Ainakaan oman kokemukseni mukaan – ja tällä kuvauspaikalla mielipiteitä todella kuunneltiin.

Q: Oliko se myös asia joka kiinnosti ohjaajassa?
A: Ehdottomasti. Jonathan on juuri sellainen, mahtava tiimipelaaja. Ja hänellä on erinomainen huumorintaju. Silloin tekee mieli työskennellä joka päivä.

Q: Huhu kertoo että sinä ja Michael Bay ette olleet parhaita ystäviä Transformersien kuvauksissa. Hän on tämän filmin tuottaja. Miten uudistettu yhteistyö Bayn kanssa onnistui?
A: En nähnyt häntä kuvauspaikalla lainkaan, hän oli tekemässä Transformers 4-elokuvaa. Puhuimme puhelimessa pari kertaa ja toisinaan huhut kertoivat että Bay saapuisi paikalle. Näin ei tapahtunut. Kaikki on hyvin, minä ja Michael tulemme toimeen hyvin.

Q:Kuinka paljon ajattelit sitä että  tämä on elokuva jonka lapsesi voisivat katsoa joku päivä, nyt kun sinusta on tullut äiti?
A: Se oli yksi päällimmäisiä asioita mielessäni. Se on siistiä, ja toivon että myös filmi on siisti. Mutta lapset eivät yleensä pidä siistinä mitään missä heidän vanhempansa ovat.

Q:Millaista oli työskenellä Will Arnettin ja Whoopy Goldbergin kanssa?
A: Whoopilla on suuri määrä karismaa, hän on ihmeellinen työtoveri. Joidenkin kanssa tekee töitä, kohtasivat kemiat tai eivät. Hän on niitä ihmisiä jotka vain avautuvat sinulle. Will on yksinkertaisesti hauska. Olen suuri Arrested Development-fani, joten minusta oli hauskaa olla tekemisissä hänen kanssaan.

Q: Millainen on nykyään ihanneroolisi?
A: Jos voisin vain kuvata 10 päivää ja se olisi siinä. Se olisi ihanteellista, mutta näin ei tule koskaan käymään. Sitä minä kuitenkin etsin. Voin tehdä vain yhden elokuvan vuodessa ja silti elättää perheeni – pidän sitä etuoikeutena.

Q: Miksi tämän elokuvan kilpparit ovat niin siistejä?
A: Jokainen neljästä kilpikonnasta perustuu yhteen neljästä kreikkalaisesta hahmotyypistä. Jokainen meistä näkee itsensä yhdessä kilppareista. Se on täydellinen yhdistelmä ja se toimii kaikille. En tiedä oliko näin tarkoitus vai onko kyseessä vain onnekas sattuma.

Q: Uskot todellakin että jokainen löytää itsensä elokuvan kilppareista?
A: Kyllä, jotkut meistä ovat kuin Michelangelo, jotkut kuin Leo, joku on Raphael. Voimme samaistua, ja se on yksinkertaisesti hauskaa. Se vetoaa sisäiseen lapseemme, se vapauttaa meidät eikä meidän tarvitse keksiä tekosyitä.

Q: Mihin kilpikonnaan samaistut eniten itse?
A: Michelangeloon. Hän on vapaa sielu, hän ei ota mitään liian vakavasti. Mutta minulla on myös Leonardo-hetkeni. Voin toisinaan olla melankolinen, mutta se on persoonani puoli jota en halua miettiä niin paljon.

Q: Onko sinulla paljon toimintakohtauksia elokuvassa?
A: Ei, niitä leikattiin pois kun tarinaa muutettiin leikkausvaiheessa. Mutta voin kertoa että jokainen näyttelijä tuntee itsensä kovikseksi niitä kuvatessaan, ja tosiammattilaiset vain naureskelevat meille kulisseissa.

Q: Mitä teet pitääksesi kuntoasi yllä?
A: käyn trainerilla kerran viikossa ja hän rankaisee minua kylliksi koska käyn niin harvoin. Teen 1,5 tuntia kerrallaan. Lyhyitä sessioita kardioharjoituksia ja lisäksi nostan painoja. Ne ovat painavia painoja.

Q: Ja lapset taitavat myös käydä treenistä?
A: Kyllä, he ovat parasta treeniä. Käytän toisinaan ranneketta joka laskee askelia.  Eräänä päivänä niitä kertyi 14 000. Ja tämä oli vain talon sisällä. Ylös ja alas, lapsia jahdatessa. Ja vauva haluaa olla sylissä koko ajan, hän ei anna minun edes istahtaa, pitäisi pysyä liikkeellä koko ajan. Se pitää minut kunnossa.

Kommentit

Tags from the story