Texas Killing Fields (2011) ★★★
Rikostrilleri Texas Killing Fields sijoittuu jonnekin Teksas Cityn ja sen lähistöllä olevan soisen alueen lähelle, alueen jonne murhan uhrit, useimmiten naiset, dumpataan kun työ on tehty. Se on tummasävytteinen ja osittain erittäin onnistunut kertomus joka tarjoilee synkkiä sävyjä höystettynä perinteisellä murhaajan metsästyksellä. Elokuva perustuu tositarinaan, fakta joka aina luo tiettyä lohduttomuuden tunnetta mutta myös uteliaisuutta.
Jeffrey Dean Morgan ja Sam Worthington esittävät poliiseja joiden elämä ja työskentelytavat eroavat merkittävästi toisistaan. Soppaa hämmentää Worthingtonin esittämän Miken ex-vaimo (loistava Jessica Chastain) ja pariskunnan keskinäiset riidat aiheuttavat kitkaa jo ennestään kireässä ilmapiirissä kun suolta löytyy jälleen yksi nainen. Toisen ruumiin pulpahtaessa pintaan on selvää että liikkeellä murhaaja joka pitää saada kiinni pian, ennenkuin uhriluku lisääntyy.
Tarinasta ei nouse varsinaista johtohahmoa esiin, ne liikkuvat erillään samoin kuin juonen langatkin mikä hajottaa loogista etenemistä. Poliisit sooloilevat tahoillaan rynnäten tilanteisiin missä ilmiselvästi tarvittaisiin lisäapua ja sama irtonaisuus tuntuu leimautuneen koko elokuvaan. Juoni on välillä niin löyhä että on hankala pysyä perillä hahmoista ja tapahtumista. Kaikesta kritiikistä huolimatta elokuva onnistuu vangitsemaan mielenkiinnon vaikka tarkemmalla otteella ja kurinalaisemmalla käsikirjoituksella tarinasta olisi saanut irti enemmän; varsinaista poliisityötä elokuvassa ei tehdä vaan mennään mutu-tuntumalla ja nyrkit heiluen.
Chloe Moretz on vakuuttava kaltoinkohdeltuna Annina.
Chloe Moretzin esittämä nuori Ann-tyttö on loppujen lopuksi kaiken keskellä; alkoholisti-äitinsä kanssa asuva ja satunnaisia asiakkaita kotonaan väistelevä tyttö on Brianin (Morgan) silmäterä ja katsoja voi tuntea takaraivossaan jumputuksen, peläten täysin loogisesti milloin tytölle sattuu ja mitä, vai sattuuko mitään. Näyttelijätyö on kautta linjan hyvää; Morgan ja Worthington ovat hyvä pari ja paremmalla käsikirjoituksella heistä olisi saatu irti huomattavasti enemmän; Chastain on vuorostaan virkistävän ronski poliisinaisena joka ei kuuntele mitään ryttyilyjä ja Moretz on koskettavan nuori ja aito.
Parasta Texas Killing Fields tarjoilee kun tummat pilvet täyttävät taivaan, pelko hiipii nurkkiin ja suolla nousee sumu; elokuvassa on kyse nimenomaan tunnelmasta. Parhaimmillaan se on tunnelmapalana täydellinen kokonaisuus sykkää taivasta ja odottavaa tunnetta; toisinaan se on tarpeeksi antamaan anteeksi selkeät ongelmat itse elokuvassa. Näyttelijöistä ei ole saatu irti kaikkea mitä melkein unelmajoukolta kuulostava näyttelijäkaarti mahdollistaisi, mutta Worthingtonin ja Morganin möreiden ja sulavien puheiden soljuessa verkkaan senkin voi melkein antaa anteeksi. Elokuvan kompastuskiveksi muodostuu liialliset kliseet ja epäloogisuus
Elokuvan on ohjannut erään suosikkiohjaajani, Michael Mannin, tytär Ami Canaan Mann. On helppo huomata miten tytär on vuosien varrella omaksunut parhaita näkemyksiään isältään; tunnelma, pysähtyneisyys, hiljaisuus ja tyynen pinnan alla kytevä raivo ja ahdistus tulevat hyvin esiin myös nuoremman Mannin työstä. Ohjaaja on ehdottomasti seuraamisen arvoinen kunhan aikaa kuluu ja kokemusta kertyy. Käsikirjoittaja Ferraronelta sen sijaan en odota yhtään mitään. Kaikista ongelmistaan huolimatta elokuvasta jää päällimäiseksi osittain jopa euforinen ja levännyt olo, ikäänkuin olisi seurannut myrskyn nousemista puolitoista tuntia viileän suoilman puhaltaessa niskaan; eikä se välttämättä ole huono asia.
