The Double – oman elämänsä sivustakatsoja

thedouble

Nikotiininkeltaisen tunkkainen sävy tunkeutuu valkokankaan läpi, luoden kuvitteellisen maailman jossa Jesse Eisenbergin esittämä Simon elää harmaata yleiselämäänsä osana koneistoa. Persoonaton kaupunki jakaantuu asuintaloihin joissa ihmiset viettävät eloaan lokeroituna samalla tavalla kuin tehdasmaisessa työpaikassa. Elo mataa eteenpäin ilman yllätyksiä, odotuksia – työntäen liukuhihnalta tarjotinkaupalla ennalta-arvattavuutta ja nöyryytyksiä. Itsemurhat kukoistavat, mutta tämäkään ei yllätä ketään.

Simon on epäonnen mies. Ahkerasta luonteestaan ja nokkelista aivoistaan huolimatta hän on täysin läpikuultava, huomaamaton pakertaja johon katsoja vaivattomasti samaistuu. Miestä on helppo ylenkatsoa, olla noteeraamatta ja käyttää hyväkseen. Äiti majailee hoitolaitoksessa jonka toimintatavoissa on toivomisen varaa, eikä edes työpaikan vartija tunnista Simonia  ilman kulkukorttia – joka on vioittunut. Ainoa valopilkku on Mia Wasikowskan esittämä kaunis Hannah, jota hän katsoo iltaisin kaukoputken läpi vastakkaisesta asuintalostaan. Hannah on taipuvainen haaveiluun, kulkien arjen läpi tuijottaen kaukaisuuteen ja tehden piirroksia joihin on vuodatettu sydänverta. Simonin elämänteeman mukaisesti tytöllä ei ole mitään käsitystä siitä kuka mies on. Hannah on halujen kohde enemmän kuin aktiivinen toimija; samalla tavalla passiivinen hahmo kuin Simon omassa elämässään tehden tästä mahdottomalta tuntuvan tavoitteen.

Elämän suurimpia mysteerejä on, voisiko joku muu saada elämästäsi enemmän irti? Uppoaako ihminen omien pelkojensa ja saamattomuutensa vuoksi keskiharmaaseen massaan, kun taas joku toinen voi kukoistaa ainoastaan itsevarmuuden ja röyhkeyden avustuksella. Lammasmainen Simon  joutuu pohtimaan kysymystä uuden miehen tullessa töihin – hurmaava, sanavalmis, häikäilemätön ja nopeasti suosiota saavuttava James on kaikkea mitä Simon ei ole. Paitsi että he näyttävät täysin samalta. Kukaan muu ei huomaa, tai ei välitä, miesten säntillisestä yhdennäköisyydestä, ja James ottaa Simonin oppipojakseen kuin pyörremyrsky. Miesten ystävyys on puhdasta eksploitaatiota; Simonille jäljelle jäävät hämmennys, sydänsurut ja kasvava viha.

thedouble_2

Dostojevskin romaanista kehyksensä saanut The Double leikittelee humoristisesti tummilla sävyillä, kulmaan nipistetyn ihmisen ahdingolla ja epäilyksellä. Yllättäen suomalainen Danny istuu bändeineen tarinan tunnelmaan täydellisesti – retrohenkinen, viileyskertoimeltaan suuri, kohtaus on täydellinen.
James voi olla Simonin toteutumattomien haaveiden ruumiillistuma jonka voittaminen saisi miehen ulos horrosmaisesta kuorestaan. Uskaltaakseen elää täytyy ihmisen voittaa itsensä. Kaurismäkimäisillä sävyillä maalattu tarina on lohduttomimmillaan Jamesin vaivatonta menoa katsoessa – joku toinen elää elämääsi paremmin kuin sinä. Eisenberg jakaantuu hienovaraisesti kahdeksi ollen erinomainen valinta rooliin, tarinan iskostaessa lohduttomuuden tunkkaisen kalvonsa katsojan iholle. Tästä kaikesta huolimatta tarinassa on terävä huumorin kirpaisu, joka tekee katsomiskokemuksesta äärettömän nautinnollisen – vaikka hyvän tarinan tavoin se asettaa enemmän kysymyksiä  kuin antaa.

© Ursula Borg

[divider]INFO[/divider]

THE DOUBLE  Ohjaus: Richard Ayoade
Käsikirjoitus: Richard Ayoade, perustuu Dostojevskin romaaniin The Double
Pääosissa: Jesse Eisenberg, Mia Wasikowska
Alkuperämaa: UK 2013
Genre: Draama / Trilleri
IMDb

Kommentit