Verkkojulkaisu elokuvien ja tv-sarjojen ystäville

The Killing

Television ystävällä on aina huutava pula koukuttavista laatusarjoista. Tällä kertaa haaviini tarttui amerikkalainen versio alunperin tanskalaisesta tv-sarjasta The Killing. Tanskalainen versio Forbrydelsen (The Crime) kiinnostaisi myös mutta tätä versiota en ole vielä saanut käsiini.
Juttu ei sisällä spoilereita!

 

The Killing keskittyy yhden murhatutkimuksen ympärille jossa nuori koulutyttö Rosie Larsen löydetään kuolleena ja piilotettuna tavalla joka viittaa siihen ettei kyseessä todellakaan ole onnettomuus. Ensimmäinen kausi seuraa 13 päivän ajan tutkimuksia; pääetsivänä eteenpäin jyrää persoonallinen Sarah Linden (Mireille Enos) joka haluaisi olla jo uudella paikkakunnalla suunnittelemassa häitään. Lisästressiä aiheuttaa Sarahin teini-ikäinen poika sekä tutkintaan mukaan tullut uusi partneri, nuori Stephen Holder (Joel Kinnaman).

Sarah on fiksu, päättäväinen ja äkkipikainen, Stephen taas rento ja välillä sopimattomsti käyttäytyvä etsivänalku joten parin alkutaival on hieman pomppuista. Muista whodunnit-sarjoista poiketen The Killing keskittyy myös runsaasti lapsensa menettäneen perheen kuvaamiseen, tuskaan ja epäilyihin sekä siihen miten elämä millään tavalla pystyisi jatkumaan oman lapsen kuoleman jälkeen.

Toisaalla, epäiltyjen rivi vain kasvaa. Nuori Rosie oli täynnä salaisuuksia kuin Twin Peaksin Laura Palmer aikoinaan ja tarina etenee epäilystä epäiltyyn pitäen katsojan otteessaan. Sarjan tyyli on vaatimaton ja pelkistetty, se ei sisällä kamalia raakuuksia eikä vauhdikkaita takaa-ajoja vaan on hiljainen, surullinen ja keskittynyt saamaan syyllisen kiinni.

Sarja päättyy ensimmäisellä kaudella siihen että syyllisen luulee tietävänsä, tai sitten ei. Tästä ei voi olla varma koska toisesta kaudesta puhutaan jo. Ainoastaan se on varmaa että The Killing koukuttaa katsojansa pahimmalla mahdollisella tavalla, jakson päätyttyä on pakko katsoa seuraava jakso…

The Killing (2011) IMDb

Jaa:

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>