The Lone Ranger (2013) ★★

thelonerangerfeat¨

Radio- ja tv-sarjoissa 1930-luvulta eteenpäin seikkaillut Yksinäinen ratsastaja, eli The Lone Ranger ei ole sankarina tunnetuimmasta päästä. Siksi onkin pieni ihmetyksen aihe, miksi ohjaaja Gore Verbinski ja tuottaja Bruckheimer ovat halunneet tuoda tämän kylläkin legendaarisen, mutta auttamattomasti vanhanaikaisen sankarin valkokankaalle. Elokuva on täynnä takuuvarmaa energiaa ja huulenheittoa, mutta jotain on pahasti pielessä. Pääosissa hyörivät The Social Networkista tuttu Armie Hammer John Reidinä ja Johnny Depp, joka uskollisesti toistaa Captain Jack Sparrow -elkeitään kyllästymiseen saakka.

Tarina keskittyy suoraselkäisen lainvalvojan, John Reidin, muuntautumiseen The Lone Rangeriksi. Kotikyläänsä palatessaan Johnin veli Dan (pätevä ja karski kaveri, suvereenisti bootseihin sulahtava James Badge Dale) lähtee jäljittämään vankikuljetuksesta karannutta konnaa Butch Cavendishia (melkein tunnistamaton William Fichtner). Samaisessa kuljetuksessa konnuille on joutunut intiaani Tonto (Depp), jonka kanssa John joutuu iskemään hynttyyt yhteen tahtomattaan. Tuloksena on kaaottinen takaa-ajo jossa hyvä ei saa välttämättä palkkaansa, ja jossa John Reid on hyvin vastentahtoinen sankari. Jopa siinä määrin vastentahtoinen, että herää kysymys miksi näin tallukasta miehestä on pitänyt tehdä sankarielokuva?

theloneranger
Hi Ho Silver!!

Tulevaa sankaria kannatteleekin Tonto, joka leimataan sekopäiseksi hahmoksi, uskollisen ja viisaan apurin sijaan. Deppin tulkitsemana Tonto on koominen persoona, joka lyö kirkkaasti yli. Maneerit on lainattu Captain Jack Sparrowlta, ja tuntuukin että Tontoksi olisi sopinut paremmin kuka tahansa muu. Nyt katsoja jää kiinni Deppin kikkailuihin – jotka naurattavat – mutta eivät tee oikeutta alkuperäismateriaalille. Eikö Hollywoodista löydy toista näyttelijää tällaiseen rooliin? Elokuvan rytmitys on uuvuttava. Se laahaa välillä eteenpäin etanan vauhtia, ja kun elokuvalle kertyy pituutta 2,5 tuntia, tuntuu että elokuvan aavikollakin olisi välillä helpompi vaeltaa. Se yrittää epätoivoisesti virittää romanttista tunnelmaa Johnin ja tämän veljen vaimon Rebeccan (Ruth Wilson) välille, mutta liekki ei leimahda.

The Lone Rangerista tulee hahmona ristiriitainen olo – liian rehellinen, lupia kyselevä, puhtoinen ja vähän eunukki. Hammerin puhtoiset ja komeat kasvot ovat omiaan sankarille, mutta kaikessa on nyt Disneymäinen humoristinen pilke ja lapsenmielisyys. Tämä on rankassa ristiriidassa sen tosiasian kanssa että elokuva on raaka. Ikärajana K-12 se sisältää ällistyttävän brutaaleja kohtauksia, joista ei pitäisi ilmeisesti olla moksiskaan. Hevosia kuolee, ihmisiä ammutaan surutta vasemmalla ja oikealla, ja tarinan pahis leikkaa kuolleen ihmisen rinnasta sydämen, ja massuttaa tämän muiden katsellessa. Kuulostaako tämä K12-elokuvalta? Seuraavassa kohtauksessa mennään taas reippaasti eteenpäin, rallatellen, vitsejä laukoen. Elokuva ei osaa päättää kenelle se on suunnattu. Päättämättömyys näkyy kaikessa. Se tarjoaa rakkaustarinaa joka ei nouse lentoon, se tarjoaa sankaria joka on lammas ja herää vasta lopussa, oikealla näytetään raakuuksia ja vasemmalla Depp hulluttelee tuttuun tyyliinsä keikkuen yläilmoissa. Depp itse on todennut elokuvan kuvausten olleen hänen elämänsä vaarallisimmat – hevosten hengenlähtö oli lähellä, ja Depp itse kärsi loukkaantumisista vauhdikkaissa ratsastuskohtauksissa.  Kenen tätä pitäisi katsoa? Ja miksi?

Silverin komiikantaju on lyömätön

Elokuvan kehyksenä toimii Tonton tarinankerronta, joka alkaa ja päättyy täysin mitäänsanomattomasti, ja on täysin turha täyte. Elokuvan parasta antia ovat Hammerin ja Deppin kahdenkeskinen kemia. Miehet nauttivat ilmiselvästi toistensa seurasta. Hammer on äärettömän herttainen sankari, ja miehelle toivoisi tulevaisuudessa osaa huomattavasti paremmasta elokuvasta. Valkoinen hevonen, jonka me vanhemmat ihmiset tunnemme nimellä Silver tai Hopea, varastaa koko shown. Siinä missä Deppin pään päällä oleva idioottimainen varis ärsyttää niin että haluaisi puhkoa silmänsä haarukalla – on Silver puhdasta kultaa.

Ironista on että elokuvan paras kohtaus on säästetty loppuun. Takaa-ajo junaraiteilla on vauhdikas. Vaikka se kärsiikin nykyajalle niin tyypillisestä ylipituudesta, on se sentään vaihteleva, aidosti hauska ja täynnä herkullisia oivalluksia. Junavaunujen yhteispituus lienee verrattavissa Fast&Furious 6:n loppukohtauksen kiitorataan, mutta siitä huolimatta kohtauksessa on innovaatiota ja huumori kukkii. The Lone Ranger onnistuu irroittamaan hersyvät hihitykset monta kertaa. Tämä on vahvassa ristiriidassa sotaisan intiaaniteurastuksen ja muiden tapahtumien vuoksi, ja katsojalle jää hämmentynyt maku pyörimään kielen päälle. Loppu onnistuu nostattamaan katsojan tunnelman korkealle, mutta tarkemmin katsottuna elokuva on melkoinen soppa intiaaneja, hieman epäonnistunutta sankaria ja ponnettomuutta.

© Ursula Borg
[vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_text_separator title=”Info” title_align=”separator_align_center”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_column_text]

The Lone Ranger 

  • Ohjaus: Gore Verbinski
  • Käsikirjoitus: Justin Haythe, Ted Elliot
  • Pääosissa: Armie Hammer, Johnny Depp, Helena Bonham Carter, Tom Wilkinson
  • Alkuperämaa: USA 2013
  • Genre: Komedia / Seikkailu
  • IMDb
[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column width=”1/1″][vc_separator][/vc_column][/vc_row]

Kommentit