The Paperboy (2012) ★★★★

thepaperboy_arvostelu

Syvään etelään sijoittuva The Paperboy on täynnä hikisiä iltapäiviä, mukanaan ripaus epätoivoa ja seksuaalista jännitettä. Kaikkien miesnäyttelijöiden keskeltä nousee esiin Nicole Kidmanin esittämä Charlotte – samanaikaisesti herkkä ja raakaa seksuaalista voimaa säteilevä nainen. Kidman on jo yksinään syy käydä katsomassa The Paperboy, nainen ei ole tehnyt yhtä häikäilemätöntä suoritusta sitten elokuvan Hinnalla millä hyvänsä (To Die For).

Vuoteen 1969 sijoittuva tarina todistaa sanonnan ”Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla”. Vankilassa istuu mies nimeltä Hillary Van Wetter, punaniska ja kaiken kaikkiaan paha mies – mutta ilmeisesti väärin tuomittu. Näin ainakin ajattelevat kaksi liberaalia lehtimiestä, joista toinen Ward Jansen (aina vain suorituksiaan parantava Matthew McConaughey) palaa näin kotikaupunkiinsa, yrittäen todistaa miehen syyttömyyden ja vapauttaa tämän kuolemantuomiosta. Oikeudenkäynti ja todisteet eivät kestä kriittistä tarkastelua, murhan uhriksi joutunut sheriffi lienee syy miksi oikeus ei näytä toteutuneen, ja niinpä toimittajat käärivät hihansa.
Wardin nuorempi veli Jack (Zach Efron) haluaa auttaa, ja joutuu näin mukaan omituiseen näytelmään. Van Wetterillä on nainen, nainen jota tämä ei ole koskaan tavannut mutta jota tämä rakastaa vangin palavalla intohimolla. Charlotte (Kidman) tuntee vetoa vankilassa istuviin miehiin, kirjeenvaihto käy kuumana ja nainen haluaa miehensä vapaaksi ja itselleen. Kaunis, seksikäs ja hieman hupsu nainen sekoittaa myös nuoren Jackin pään – tuloksena on kuuma kesä nuorukaiselle, kesä jolloin tästä ainakin jollakin mittapuulla kasvaa mies. Päätön rakastuminen vanhempaan naiseen, joka on lupautunut vaaralliselle vangille ei tunnu järkevimmältä idealta. Mutta helle ja hormonit ovat lyömätön yhdistelmä.

Tutkimuksen edetessä asiat ottavat synkän ja vaarallisen käänteen kohti ihmismielen pimeää puolta, useammallakin tavalla. Etelässä alligaattoreita metsästävät juntit eivät katso välttämättä tutkivia lehtimiehiä hyvällä, varsinkin kun toinen näistä on musta. Olkoonkin että Wardin kumppani Acheman (David Oyelowo) on britti, ja näin ollen punaniskojen sietokyvyn rajoissa olevaa ihmisainesta. Hieman hupaisa, joskus painostavan nolo ja seksuaalinen vire kääntyy lopussa kohti painajaista. Yhden syyttömältä näyttävän miehen vapautusretkestä tulee tuskainen taival, jota kukaan ei osannut odottaa – eikä kukaan ansaitse.

The Paperboy esittelee rikkaan henkilögallerian. Salaisuutta hautova Ward on McConaugheylta rutiinisuoritus, vaivaton ja sulava, sekä täysin uskottava. Nuori Efron on mies jota kannattaa pitää silmällä, kemia Kidmanin kanssa on käsinkosketeltavaa ja miehessä on herkkyyttä jota täytyy arvostaa. Cusack esittää uransa vastenmielisimmän roolin vankina jota ei koskaan pitäisi edes yrittää päästää vapaaksi. Tuloksena on likainen ja ahne henkilö, jota katsoessa tulee paha olo. Kaiken kruununa loistaa kuitenkin Kidman – seksikäs ja haavoittuva nainen, jonka typeryyttä katsoja kiroaa. The Paperboy on outo sekoitus syvän lännen takapajulan charmia ja junttiutta, unohtamatta lievää camp-henkisyyttä – mutta kaiken alla värisee vaarallinen alavire joka voi tappaa.

The Paperboy
Ohjaus: Lee Daniels
Käsikirjoitus: Lee Daniels, Peter Dexter
Pääosissa: Matthew McConaughey, Nicole Kidman, Zac Efron, John Cusack
Alkuperämaa:USA 2012
Genre: Trilleri
IMDb

Kommentit