Verkkojulkaisu elokuvien ja tv-sarjojen ystäville

The Roommate (C.E.Christiansen, 2011) ★

The Roommate on masentavan keskinkertainen kopio erinomaisesta, vuoden 1992 elokuvasta Nuori Naimaton Nainen (Single White Female). Tarina on siirretty yliopiston kampukselle jossa Sara (Minka Kelly) saa huonekaverikseen hiljaisen Rebeccan (Leighton Meester, Gossip Girl). Kuvio on alusta asti selvä ja katsojan tehtäväksi jää katsoa miten ennalta-arvattavat tapahtumat etenevät kohti loppuaan; katsojan harmiksi vieläpä ilman säikähdyksen säikähdystä.

Juonta tästä elokuvasta on turha lähteä edes purkamaan, se kertoo yksinkertaisesti hullusta huonekaverista joka saa sairaan päähänpinttymän Sarasta ja haluaa karkottaa muut ystävät tämän läheltä. Omalla kieroutuneella tavallaan Rebecca kuvittelee suojelevansa ja auttavansa kiintymyksensä kohdetta mutta kyseenalaiset metodit kertovat että tällä tytöllä ei ole kaikki muumit laaksossa.

Elokuva ei onnistu säikäyttämään katsojaansa eikä mitään ennakoimatonta tapahdu. Tottakai veri lentää ja hiivitään pitkin pimeää suihkuhuonetta mutta niin tehdään muissakin kauhuleffoissa ja niissä se sentään onnistuu jännittämään; jostain syystä ohjaaja Christiansen on hukannut kaikki mahdollisuudet tehdä edes jotain lievästi pelottavaa. Olen nähnyt paljon huonoja kauhuelokuvia mutta täydellinen keskinkertaisuus, kopionti ja huumorin tai jännityksen puute tekee tästä elokuvasta todella surkean.

Elokuva on niin selkeä toisinto Nuori naimaton nainen -elokuvasta että se suorastaan masentaa; parikymmentä vuotta vanha leffa hakkaa seuraajansa mennen tullen, liiskaten tämän pesäpallomailalla unholaan. Elokuvassa ei riitä että näytetään nuoria puolialastomia naisia ja komeita miehiä kun kaikki muu on uskomatonta tuubaa. Ainut valopilkku on maaninen Leighton Meester joka onnistuu pahiksen roolissaan olemaan hyytävän kylmä ja uskottava sekopää; tytöstä olisi niin paljon muuhunkin kuin ö-luokan kauhuelokuvaan joka onnistuu vain ärsyttämään täydellisellä huonoudellaan.

_________________________________________________________________________________________________

The Roommate 

Ohjaus: Christian E. Christiansen
Käsikirjoitus: Sonny Malhi
Pääosissa: Leighton Meester, Minka Kelly, Cam Gigandet, Danneel Ackles
Genre: draama /trilleri
Valmistusmaa: USA, 2011
Linkki IMDb:hen
Jaa:

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>