The Woman In Black (2012)

twib_feat

Daniel Radcliffe heittää pois velhoviittansa, ja vaihtaa aikuisempaan, mutta melkein yhtä synkkään  roolihahmoon. Harvalla näyttelijällä on aivan saman suuruista ongelmaa kuin Radcliffella, maailman kuuluisimmalla velholla, mutta nuori mies osoittaa kykyä tarttua kypsempiin rooleihin taidolla. Yllättäen Radcliffesta tulee elokuvan kantava voima, piinattu mies joka ei hätkähdä vähästä.

Arthur Kipps on mies, jota elämä potkii päähän. Vaimon kuoltua elanto on tiukassa ja kotona odottaa pieni poika. Koska elämiseen tarvitaan rahaa ja masentuneen Kippsin työt eivät suju kuten pitäisi, Kipps lähtee työmatkalle pieneen Yorkshireläiseen kyläpahaseen, aikomuksenaan arvioida Eel Marsh Housen omaisuus. Jo kylä itsessään huokuu vanhaa taikaa ja piileskelevää pahuutta; jotain on pielessä mutta kyläläiset antavat vain pahaa silmää, eivätkä kerro mitä pitäisi varoa. Suon keskellä, kaukana kaikesta, odottaa goottihenkinen kartanonrähjäke seuraavaa kulkijaa. Talo tönöttää paikallaan, vieressään hurmaava hautausmaa oletettuine henkineen, odottaen Kippsia kuin hämähäkki verkossaan pientä kärpästä. Sen kuolemanmustat nurkat, narisevat portaat ja hylätyt lelut kertovat tarinaa jonka katsoja kyllä haluaa nähdä. Ongelma on että herkkää tunnelmaa ryydittää säikyttely, kuten kauhuelokuvien henkeen kuuluukin.

Tarinan on ehkä hieman poikkeuksellisesti  kynäillyt kaksi naista; se perustuu Susan Hillin jo kertaalleen kuvattuun novelliin ja sen on käsikirjoittanut Jane Goldman. Goldmanin ote huokuu tarinasta modernina otteena; naisen työnäytteisiin kuuluvat myös erinomaiset Stardust, Kick-Ass ja X-Men: First Class. Vieno ripaus naisnäkökulmaa on kannattanut;  The Woman In Black on herkkä tarina, vaikka se onkin samalla myös aito kummittelukertomus. Kun ruoriin astui erinomaisen modernin kauhuselviytymistarinan Eden Lake ohjannut James Watkins, tuntuu että kaikki palaset ovat osuneet yhteen.

Talosta löytyy muutakin kuin homehtuineita kirjoja..

Ihastuttavan vanhaa aikaa huokuva, pahaenteinen tarina hylätyn talon asukista, yllättävän vahvahermoisesta miehestä ja pienen kylän salaisuuksista on onnistunut. Se on vanhanaikainen kummitustarina ilman silpomisia ja nurkan takana väijyviä kirvesmiehiä.  Sen charmi ei piile pelottelussa, vaikka sitä piisaa riittämiin. Hylätyt nuket, vieterilelut ja muut lapsuuteen liitetyt pelottelu-kliseet on hyödynnetty viimeistä piirtoa myöten; tarinan voima on kuitenkin hahmoissa. Se miten ihmiset kuoleman ottavat vastaan, hyväksyvät sen tai pelkäävät sitä riippuu ihmisestä ja tämän kokemuksista. Radcliffe onnistuu tiputtamaan velhoviittansa mustan talon pölyiselle lattialle ja siirtymään onnistuneesti eteenpäin, erilaisessa tarinassa, erilaisen hahmon nahoissa, mutta silti omana itsenään. Jokainen tunne välittyy hienosti nuoren miehen kasvoilta; tässä tarinassa se onkin pakollista.

 

Kommentit

Tags from the story
, ,