Tieteelliset faktat tarkastelussa: Gravity vastaan fyysikko

gravity_featured

Voiko elokuvaelämyksestä nauttia täysillä, mikäli sattuu olemaan kyseisen tieteenalan asiantuntija? Käykö silloin niin, että huomio kiinnittyy varsinaisen tarinan sijaan elokuvassa ilmeneviin tieteellisiin tai teknisiin asiavirheisiin? Kun jokin tietty virheellisesti esitetty asia alkaa ärsyttää, teho saattaa mennä laadukkaimmastakin Oscar-voittajasta henkilökohtaisella tasolla.

Haastattelimme fysiikkaa Jyväskylän yliopistossa pääaineenaan opiskellutta ja itsekin muutama vuosi sitten Suomen edustajana Euroopan avaruuskeskuksen astronauttiohjelmaan hakenutta filosofian lisensiaattia Mika Laajalahtea, joka kävi katsomassa Alfonso Cuarónin ohjaaman Gravityn. Gravityn veikkaillaan olevan ensi kevään Oscar-kahinoissa yksi eniten ehdokkuuksia kahmiva elokuva, eikä ohjaaja-Oscarin myöntäminen meksikolaiselle Cuarónille ole lainkaan poissuljettu asia.

Millaiset fiiliset sinulle jäi elokuvasta katsomisen jälkeen? Oliko se yhtä hyvä kuin esimerkiksi Filmitähden viiden tähden arvostelussa annetaan olettaa?

Elokuva oli visuaalisesti todella hieno. 3D-maailma ja se, miltä maapallo näyttää kansainväliseltä avaruusasemalta ISS:lta katsottuna, näyttivät hyvin todentuntuisilta. Samoin revontulet näyttivät komeilta ja ne jopa menivät maan napoja kohti.

Elokuvan kautta pitkästä aikaa taas tajusi sen, että vaikka tähtitieteellisessä mittakaavassa elokuvassa ollaankin maapallolla (600 km korkeudella maan pinnasta, mikä on sama matka kuin Helsingistä Kajaaniin ja noin 1/20 maapallon halkaisijasta), niin silti ollaan jumalattomassa tyhjyydessä täysin yksin ja avuttomana. Tämä vaikutelma elokuvassa oli tehty hienosti ja siitä tuli varsinainen vau-fiilis.

Tieteelliseltä kannalta katsottuna moni asia oli tehty oikein. Kun Sandra Bullockin hahmo lähti holtittomasti pyörimään avaruudessa, pyöriminenhän ei lopu ja tämä näytti todella aidolta. Samoin voiman ja vastavoiman lailla eli Newtonin mekaniikalla leikiteltiin paljon periaatteellisella tasolla. Ja tämä toteutettiiin varsin hyvin esimerkiksi siinä, kun hahmo pöhäytti kaasua tuohon suuntaan niin itse lähti kulkemaan toiseen.

Fyysikon näkövinkkelistä säväytti myös se kohtaus, kun Bullock oli Soyuzissa ja avaruuskapseli lähti pyörimään, irtonainen kypärä pysyi paikoillaan eikä lähtenyt mukaan pyörimisliikkeeseen. Eli se jatkoi sitä liiketilaa, missä se alun perin oli, sillä mikään ulkopuolinen voima ei vaikuttanut itse kypärään.

Oliko elokuvassa paljon fyysikkoa häiritseviä, tieteellisiä asiavirheitä?

Kyllä niitä oli jonkin verran. Yksi pahimmista oli ehkä se, että kyyneleet irtosivat silmästä ja lähtivät leijumaan hahmosta poispäin. Se näytti elokuvassa hienolta, mutta mikään voimahan ei vaikuta siihen, että ne irtoaisivat vaan pintajännitys pitää ne ihossa kiinni. Massan hitauden mukaan Bullockin olisi pitänyt riuhtaista päätään taaksepäin, jotta kyyneleet olisivat lähteneet irti samaan tapaan kuin elokuvassa nyt nähdään.

Mutta vielä enemmän ärsytti se, että vaikka tähtititieteellisessä mittakaavassa välimatkat ovatkin lyhyitä, oikeasti avaruusasemat eivät ole noin lähellä toisiaan. Lisäksi ne menevät eri korkeuksilla ja eri nopeutta ja usein vielä eri suuntaan. Siksi kaasupullon avulla niiden välillä suunnistaminen on utopiaa. Minulle tuli tunne, että ollaan kuin lähiavaruuden leirintäalueella, kun naapuriasemille oli niin lyhyt matka ja niille oli helppo päästä sisälle.

Samoin viestintäyhteyden katkeaminen oli höpöä, sillä maata kiertää varsinainen viestintäsatelliittien armeija eri suuntiin ja eri korkeuksilla, joten yksi venäläisten räjäyttämä purkki ei niitä kaikkia saisi säpäleiksi. Lisäksi 600 km Maahan on niin lyhyt matka, että ISS:n komentokeskuksiin Houstoniin tai tähtikaupunkiin (komentokeskus Moskovassa) saataisiin yhteys radiolla, eikä siis tarvita sateliittia viestimiseen.

Elokuvassa ISS on 600 km korkeudessa, mutta oikeasti se sijaitsee 330-435 km päässä maasta. ISS:n nopeus on n. 27 000 km/h, jolla se pysyy omalla radallaan. Venäläisten romut taas liikkuivat 80 000 km/h, jolla ne eivät kovin pitkään pysyisi samalla radalla vaan loittonesivat. Ne eivät kovin pitkään pysyisi noin hyvässä kasassa räjäytyksen jälkeen, joten niistä tuskin olisi haittaa enää ”seuraavalla kierroksella”.

Vaikuttivatko nuo virheet katsomiskokemukseesi? Pystyitkö keskittymään Gravityn henkeäsalpaavaan ilmapiiriin vai menikö koko elokuvakokemuksesi virheiden bongaamiseen?

En etsi virheitä tietoisesti vaan pyrin pääsemään niiden yli ja nauttimaan sen sijaan tarinasta. Joskus virheet kuitenkin vain pomppaavat silmille. Pystyin kyllä nauttimaan Gravityn antamista fiiliksistä, mutta nyt kun asiaa ajattelee, kieltämättä virheet välillä tuppaavat latistamaan kokonaisuutta. Sadan miljoonan budjetista ei paljoa tarvitsisi lohkaista siihen, että joku tsekkaisi sen mahdollisten tieteellisten virheiden osalta. Itseäni nimittäin harmittaa, että niille katsojille, jotka eivät ymmärrä fysiikkaa, saattaa elokuvan tapahtumista jäädä väärä kuva tieteellisellä tasolla, miten asiat oikeasti tapahtuvat.

Positiviisesti ajateltuna toisaalta tällä tavalla elokuvasta saa myös enemmän irti, ainakin saa pohdittavaa ja filosofoitavaa jälkeen päin!

Tuleeko sinulle mieleen yhtään elokuvaa tai tv-sarjaa, jossa tieteelliset faktat olisi esitetty tarpeeksi oikein, jotteivat ne häiritse?

Tv-sarja The Big Bang Theory on melkoisen hyvä. Se on viimeisimpiä sellaisia, missä puhutaan fysiikkaa ainakin melkein oikein. Myös Breaking Bad menee todella hyvin, mutta toisaalta, siinä puhutaankin kemiaa, ja siitä minulla ei ole yhtä vahvaa ymmärrystä kuin fysiikasta.

Kommentit