Tuntematon sotilas

tuntematonsotilas_600

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Filmitähden lukijoille!

Tänään televisiosta tulee kaksi suomalaisten rakastamaa asiaa: Linnan juhlat ja Linnan Tuntematon (noh, Laineen Tuntematon, jos nyt tarkkoja halutaan olla). Linnan juhlat jätetään tällä kertaa sikseen ja keskitytään suomalaisen elokuvahistorian merkkiteokseen.

Edvin Laineen vuonna 1955 Väinö Linnan romaanin pohjalta ohjaama Tuntematon sotilas on varmasti yksi rakastetuimpia elokuvia suomalaisessa kulttuuriperimässä. Eikä syyttä.

Tuntematon sotilas on osa Suomen ja suomalaisten historiaa. Mutta mikä tekee siitä niin hienon? Se ei ole sotimisen ja räiskeen määrä vaan tarinan keskittyminen hahmoihinsa, hyvin erilaisista sotilaista koostuvaan joukkoon, joka pyrkii selviämään sodasta mustan huumorin avulla.

Kymmenisen vuotta sitten vielä väitin, että en pidä sotaelokuvista. Jouduin sitten vetämään sanani takaisin, kun huomasin ihan lyhyen ajan sisällä katsoneeni sellaiset elokuvat kuin Ilmestyskirja Nyt!, Kauriinmetsästäjä, Full Metal Jacket ja Pelastakaa sotamies Ryan, ja pitäneeni niistä jokaisesta todella paljon. Ja kun sitten huomasin pitäväni vielä sellaisistakin uudemmista sotaelokuvista kuin Isku Mogadishuun ja Jarhead, ei väitteellä enää ollut pohjaa tosimaailmassa.

Kaikkien näidenkin elokuvien joukossa Tuntematon sotilas nousee arvoon arvaamattomaan. Se on elokuva, jonka olen nähnyt monta kertaa, ja jokaisella katsomiskerralla se hätkähdyttää realistisuudellaan. Se näyttää katsojalle sodan realiteetit, ne joissa ihmisiä kuolee kotimaata puolustaessaan, eikä se ole kaunista. Kuolema on siinä aina läsnä aivan kuin oikeassakin sodassa, eikä se valikoi, nappaako mukaansa sankarin vai vihollisen.

Kuten eräs suuri filosofi eräässä elokuvahistorian hienoimmista elokuvista sanoo: ”War does not make one great”.

Tuntematon sotilas ei sodan kauhuista huolimatta unohda huumoria. Tarinan hahmojen murteet, ja sitä kautta persoonallisuudet, kantavat suuren osan elokuvan kuivakkaan mustasta huumorista. Reino Tolvasen Rokka, Kosti Klemelän Koskela ja Pentti Siimeksen Määttä – vain muutamia mainitakseni- näyttävät ja kuulostavat aidoilta suomalaisilta miehiltä, jotka on heitetty uskomattoman hankalaan tilanteeseen. Itseironialla höystettyä sisua ja jääräpäisyyttä, siinäpä se on suomalaisuus kiteytettynä.

Ja kyllähän Jean Sibeliuksen Finlandia saa aina kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. Niin, ja se Linnan kirjakin kannattaa muuten lukea, jos sitä et sattumoisin ole vielä lukenut. Minä luin sen muutama vuosi sitten ja olin yhtä vaikuttunut kuin Laineen elokuvasta. Komea kirja.

Rauhallista, mutta samalla iloista itsenäisyyspäivää!

Kommentit

Tags from the story
,