Tosi-tv on täällä taas

huippis

On se aika vuodesta jolloin suurinpiirtein jokainen televisiokanava tuuttaa ulos suomalaista tosi-tv:tä. Kun lomat on lusittu ja kansa palannut sorvin ääreen, on enemmän kuin sopivaa näyttää muiden suomalaisten tempauksia televisiossa. Suomi on pieni maa, ja lööpeille on saatava apetta joten jokasyksyinen bakkanaali on oiva tapa ruokkia uutismassaa, tuottaa uusia pikkujulkkiksia sekä täyttää ruutuaikaa. Ja kansahan katsoo, suomalainen tosi-tv on todella suosittua ja aiheuttaa menestyksellään sen että esimerkiksi omat ulkomaiset sarjasuosikkini eivät koskaan saavu maahan, tai ne haudataan keskiyölle. Miksi hankkia uutuussarjoja jos kansa katsoo tosi-tv:tä? Filmitähti katsasti neljä alkanutta sarjaa ja ruotii ne osiin…

Junior Masterchef on tuttu jo australialaisena versiona. Ohjelmassa ikäistään kykenevämmät kokkitaiturit saattavat kotisohvalla istuvat ihmiset häpeään erinomaisilla kyvyillään luoda täydellisiä ruoka-annoksia. Paitsi että on kiinnostavaa huomata miten nuorena pystyy jo luomaan oma-aloitteisesti annetuista raaka-aineista hyviä ruokia, on aivan yhtä kiinnostavaa kun katsoja tajuaa että jo todella nuorena ihmisille voi kehittyä persoona jota joko inhoaa ensikuulemalta/näkemältä tai ei. Omat suosikit löytyivät jo toisesta jaksosta, ja kuten aina realityssä, myös omat inhokit. Joku liian tiukan nutturan omaava voi nyt kysyä onko ok poimia inhokkeja lapsikatraasta? Miksi ei?

Hommaa juontavat sympaattiset Meri-Tuuli Lindström ja hiukset kasvattanut Tomi Björck. Kotiraatimme arveli hiusten ilmestyneen jotta mestarikokki Björckin ulkoasu ei olisi nuorille niin pelottava ;O) Junior Masterchef on onnistunutta tosi-tv:tä parhaimmillaan.

Suomen huippumalli haussa eli Huippis on oma salainen paheeni jo vuosien takaa. Vaikka pidän enemmän sarjan amerikkalaisesta isosiskosta draamoineen ja draamakuningattarineen, on Suomen versio varsin viihdyttävä. Kaava on aina sama. Joukko pystymetsästä tulleita todella nuoria tyttöjä saapuu vaappumaan tuomareiden eteen korkokengillään, ja joukosta erottuu aina se poikatyttö, wannabe-missi, ruma ankanpoikanen ja kasa ”taviksia” eli peruskauniita tyttöjä. Tämän kauden alussa silmään pisti erityisesti Nelli-Kaneli, tyttö joka ensimmäisessä jaksossa julisti ettei ole käynyt kampaajalla 5 vuoteen. Syy siihen oli selvä – meikkaus ja laittautuminen, tai vaatteet, eivät oikein kiinnosta. Nyt fiksumpi katsoja voisi kysyä, mitä ihmettä tämäntyylinen tyttö edes tekee MALLIkilpailussa? Samaa kysyi yksi kilpailun tuomareista, aina yhtä hurmaava Anne Kukkohovi. Yllätys ei tietenkään ollut se, että kyseinen tyttö kuitenkin valittiin ensimmäisenä jatkoon, joukon parhaimpana. Miksi?? Eikö ”asenne ratkaisekaan”?
Vaikka kaipaan fiksua Saimi Hoyeria, on uusi tuomari, stylisti Teri Niitti, pätevä lisä luotsaamaan tyttöjä läpi karikoiden. Luvassa on koti-ikävää, selän takana parjaamista ja paljon meikkejä ja vaatteita. Sarjaa katsoessa tajuaa, kuinka viattomia ja kodin lämmössä kasvaneita suomalaiset kuitenkin ovat, ainakin sarjaan päätyneet tytöt, verrattuna huomattavasti kypsempiin ja kokeneempiin kilpasiskoihinsa ulkomailla. Tämä ei ole huono asia, mutta ovatko tytöt valmiita ulkomaille on eri juttu. Siinä vaiheessa kun joku tytöistä jättää kisan kesken – koska tuli poikaystävää ikävä -, voin huutaa angstiani ja turhautumistani televisiolle. Miksi nuoret tytöt ovat välillä niin tyhmiä?

Big Brother on jo perinne. Alunperin paljonkin ohjelmaa seuranneena olen viime vuosien aikana tippunut täysin kärryiltä keitä talossa on, mitä siellä tapahtuu tai kuka edes voitti? Vaikka talo muuttuu vain sisustukseltaan, ja ohjelma näennäiseltä teemaltaan, on yksi asia vakio. Pikkujulkkiksiksi hamuavat ihmiset rynnivät taloon, riitelevät tiskivuoroista, harrastavat seksiä ja bailaavat niin että laatta lentää. Puolen tunnin seuraamisen perusteella voi jo nähdä talon taktiikan. Mahdollisimman paljon tyttöjä = kissatappeluita ja kilpailua miehistä. Ei liene yllätys että lööpeissä on jo julistettu ”ensimmäiset aktit” tapahtuneiksi. Päiväkirjahuoneen ääni on muuttunut raivostuttavaksi särinäksi, metalliääneksi jota ei pysty kuuntelemaan minuuttia kauempaa. Itse ohjelmaa ei tarvitse edes seurata, sillä Suomen iltapäivälehdistö pitää huolen siitä, että minäkin pysyn kärryillä tempauksissa vaikkei edes kiinnosta. Ja minua ei kiinnosta. BB on suosittu ohjelma, ja hyvä niin. Se ruokkii suomalaista työtä aiheuttamalla toimittajille kirjoitettavaa, juhlapromoottereille lisää pikkuisia vip-vieraita juhliin kutsuttaviksi ja kanavalle ohjelmaa pyörimään. Minä katson mieluummin jotain muuta.

Parhaat tositelevisio-sarjat perustuvat yleensä osallistujan taitoihin tai kilpailuviettiin. Sitä todistavat erittäin onnistuneet kokki-realityt sekä henkilökohtainen reality-suosikkini Amazing Race. Dance tarjoaa tanssia harrastaville mahdollisuuden päästä parrasvaloihin, ja joukkoa ohjaa ryhmä asiansa osaava ja kannustavia tuomareita. Ketään ei nolata, vaan epäonnistumisissakin etsitään jotain hyvää ja annetaan eväitä jatkoon. Nuoret tanssijat ovat mielenkiintoisia persoonia, jotkut jopa vähän liian mielenkiintoisia – eli päämääränä on vain julkisuus. Mutta tämä ei himmennä tanssin katsomisen tuomaa ihastusta, ja ihmisten tsemppamista. Kilpailijoiden keskuudessa henki on hyvä ja jatkossa tulemme varmasti näkemään hikeä, itkua, hammastenkiristystä ja huikeita tanssisuorituksia.

Kommentit

Tags from the story
,