Tucker and Dale Vs. Evil (E.Craig, 2010) ★★★★
Kauhuelokuvien ystäville Tucker and Dale Vs. Evil kertoo hersyvän tarinan siitä miten juuri sille näsäviisaalle ja liikaa kauhuelokuvia katsoneelle ihmiselle lopulta kävisi keskellä metsää. Se on koominen ja hieman traaginen tarina väärinymmärryksistä, kommunikaation puutteesta, ennakkoluuloista ja liian vilkkaasta mielikuvituksesta.
Kuten aina, joukko opiskelijoita päättää lähteä keskelle metsää rentoutumaan. Se mitä rentoumista on olla perähikiällä itikoiden syötävänä on ollut minulle mysteeri aina mutta se ainakin antaa mahdollisuuden joutua murhaajan uhriksi joten annetaan aiheen olla. Nämä nuoret eivät kuitenkaan ole stereotyyppisiä city-idiootteja, he ovat nähneet kauhuleffansa ja ottaneet niistä opikseen. Niinpä kun bensiksellä törmätään punaniskoihin jotka viikate kädessä tulevat juttelemaan, tai änkyttämään, on nuorten mielestä peli selvä; näistä tyypeistä on päästävä kauaksi ja nopeasti.
Kuin sattumalta nämä kaksi pelottavaa lippispäistä ja hieman resuista punaniskaa omistavatkin mökin juuri nuorten leirintäpaikan lähistöllä. Kun kaunis blondi vielä huomaa veneestä väijyvät miehet, pelästyy ja tippuu järveen on peli jo menetetty; miehet vievät blondin mennessään ja jäljelle jääneet nuoret rupeavat laatimaan suunnitelmiaan ilmiselvien psykomurhaajien pään menoksi.
Kuitenkin jo elokuvan alussa on käynyt selväksi että nämä ns.punaniskat ovat kaksi varsin herttaista ja uutteraa miestä, nimeltään Tucker ja Dale.Tucker on ostanut kesämökin jota ystävykset kunnostavat ja kalassa ollessaan he pelastavat hukkumaisillaan olleen blondin varmalta kuolemalta, tämän kaverit kun lähtivät pakoon. Jatko onkin yhtä väärinkäsitysten juhlaa. Kekseliäät nuoret eivät säntäile päättömästi ympäri metsiä vaan kerrankin, kauhuelokuvista poiketen, laativat suunnitelman jolla saada siepattu ystävä takaisin murhanhimoisilta metsämiehiltä.
Näppäryys osuu oman nilkkaan, niskaan ja vähän joka paikkaan kun nuoret lähtevät verenmaku suussa kostoretkelle jonka kohteena ovat herttaiset ja asian väärin tulkitsevat Tucker ja Dale. Elokuva on hurttia huumoria, unohtamatta ripausta hyvin epätodennäköistä romantiikkaa joka kylläkin väritetään runsaalla verenpunaisella. Se on sataprosenttisesti typerien ja nolojen Scary Movien yläpuolella kääntäen perinteisen kauhuteinisplatterin asetelman päälaelleen ja virkistäen kummasti koko genreä. Tyler Labine ja Alan Tyduk ovat rooleissaan nappivalintoja ja tarina voi toimia käänteisenä opetusvideona kaiken nähneelle kauhufanille; jos luulit selviäväsi tositilanteessa huudettuasi tv-ruudulle miljoonia kertoja idiootti-uhrien pranssatessa ympäri metsiä niin ainakin kannattaisi katsoa mihin juoksee…
_________________________________________________________________________________________________
Tucker and Dale Vs. Evil Ohjaus: Eli Craig Käsikirjoitus: Eli Craig, Morgan Jurgenson Pääosissa: Tyler Labine, Alan Tyduk, Katrina Bowden Genre:Komedia / Kauhu Valmistusmaa: USA 2010 IMDb |





Jaahas, tämähän kuulostaa hupaisalta! Pitäisiköhän itsekin katsastaa? Minulle tulee tuosta Alan Tydukista vaan niin mieleen Fireflyn Wash, että olisikin hyvä nähdä hänet välillä muussakin roolissa. Onko sinulla tämä itsellä eli saako lainaan?
Kuulostaa hauskalta!
Yksi viime vuosien parhaimpia näkemiäni kauhukomedioita ja vielä täysin nurkan takaa tulleena, kun katsoin tämän “mikähän tekele tämäkin nyt on” odotuksilla.