Aikuistunut kiiltokuvapoika Brad Pitt
Ensi-illassa olevaa Moneyball-elokuvaa (arvostelu) tähdittää takavuosien kiiltokuvapoju, vuosien varrella jämäkästi miehistynyt Brad Pitt. Aikaisemmin tänä vuonna hänet nähtiin Terrence Malickin ohjaamassa Cannes-voittajassa The Tree of Life.
Oklahomassa 18. joulukuuta 1963 syntynyt William Bradley Pitt on kasvanut söpöstä kiiltokuvasta erittäin vakavasti otettavaksi näyttelijäksi. Tässä on mies, niin kuin niin monet muut, joka näyttää vain paranevan vanhetessaan. Viittäkymppiä lähennellessään hän näyttää edelleen hyvältä, mutta on pitkän uransa myötä saanut esiintymiseensä aivan erilaista vakuuttavuutta kuin mitä uran alkupuolella nähtiin.
Parisen kymmentä vuotta sitten Thelman ja Louisen (1991) nuorena komistuksena ja Veren vankien (1994) surullisena vampyyrinä Pitt jäi kauniine kasvoineen helposti mieleen. Terry Gilliamin ohjaama 12 apinaa (1995) kuitenkin esitteli jo aivan erilaisen Pittin – sekopäisen Jeffrey Goinesin rooli toikin Pittille hänen ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa.
David Fincherin ohjaamat Seitsemän (1995) ja Fight Club (1999) nostivat Pittin arvoa entisestään ja antoivat näyttelijälle jatkourallaan enemmän liikkumavaraa. Guy Ritchien elokuvassa Snatch (2000) Pitt esitti resuista mustalaista, jonka puheesta ei saanut mitään tolkkua, Steven Soderberghin Ocean’s-sarjassa hän oli puolestaan koko ajan jotain ruokaa natustava George Clooneyn paras kaveri.
Yhden parhaimmista rooleistaan Pitt teki meksikolaisen Alejandro Gonzales Iñarritun ohjauksessa vuonna 2006 ilmestyneessä elokuvassa Babel, missä hän esitti aavikkoretkellä ammutuksi joutuvan Cate Blanchettin epätoivoista aviomiestä. Andrew Dominikin Jesse James-filmatisoinnissa 2007 Pitt pääsi puolestaan astumaan legendan saappaisiin, mutta jäi roolisuorituksessaan murhaajansa, pelkuri Robert Fordin (Casey Affleck) jalkoihin. Coenin veljesten hupaisassa Burn After Reading (2008) hän puolestaan taas pääsi taas hauskuuttamaan katsojia sekopäisen roolihahmonsa kautta.
Toinen Oscar-ehdokkuus Pittille irtosi vuonna 2008 ilmestyneestä elokuvasta Benjamin Buttonin ihmeellinen elämä ja moni povasi kolmatta ehdokkuutta Quentin Tarantinon seuraavana vuonna ilmestyneestä Kunniattomat paskiaiset. Pittin luutnantti Aldo Raine kun oli varsin herkullinen tapaus.
Tällä viikolla aloitettiin ensi kevään Oscar-kisan valmistelut, kun New Yorkin elokuvakriitikot valitsivat omat suosikkinsa kuluvalle vuodelle. Tässä jaossa Pitt nappasi parhaan miesnäyttelijän palkinnon yhdistetysti The Tree of Life ja Moneyball -elokuvista ja on näin vahvasti mukana kevään Oscar-kahinoissa.




