Viiden tähden elokuva

out-of-africa

Millainen on viiden tähden elokuva? Mestariteos joka kestää aikaa, uraauurtava tekninen ihme jota tullaan ilmestymisensä jälkeen kopioimaan, vai syvästi vaikuttava henkilökohtaisesti katsojaan uppoava tarina?

Ehkä kaikkia kolmea. Filmitähden Pinterest-sivuille on kerätty yhteen tauluun kaikki viisi tähteä meiltä saaneet elokuvat. Niitä on yllättävän vähän, vain seitsemän. Nyt pitää tietenkin katsoa aikajanaa, olemme kirjoittaneet Filmitähteen vasta syyskuusta, ja siirtäneet taululle vuoden 2011-2012 elokuvat. Silti, seitsemän tuntuu vähältä, varsinkin jos rupeamme listaamaan menneiden aikojen mahtavia elokuvia. Mistä vähäisyys johtuu?

Tietenkään kaikkia elokuvia ei yksinkertaisesti pysty katsomaan, ja moni mestariteos voi mennä ohi silmien pakosta. Mutta jos tarkastelee näitä seitsemää elokuvaa, huomaa niissä tietyn yhtäläisyyden. Kyllä, ne ovat yleisestikin ottaen arvostelumenestyksiä, mutta myös kiistanalaisia sellaisia. Sieltä myös puuttuu paljon elokuvia, jotka ovat muualla saaneet tuon maagisen 5 tähteä, mutta eivät meiltä.  Drive ja Melancholia on jätetty tietyissä instansseissa kokonaan huomiotta, Black Swan, niin ylistetty kuin se olikin, ei myöskään ollut elokuvana perinteisimmästä päästä. Tämän vuoden ensimmäinen yllättäjä oli huumoria täynnä oleva kauhutekele, Cabin In the Woods, joka nyt patsastelee taululla omassa omituisuudessaan, suoranaisena genreoikkuna.

Naurettava meno voi olla viiden tähden arvoista, kuten Cabin In the Woods todistaa.

Viiden tähden elokuvan ei siis tarvitse olla draama, täynnä tajunnan räjäyttävää näyttelemistä tai itkun tuhertamista. Erinomainen elokuva tarjoaa jotain, mitä juuri katsoja haluaa, Cabinin tapauksessa melko paljon kauhua kuluttanut arvostelija oli yksinkertaisesti yllättynyt ja otettu. Se on genressään erinomainen teos, samalla tavalla vaikuttava kuin jotkut 70-luvun kauhuklassikot. Pitääkö elokuvia arvottaa siis genressään, vai pistää kaikki samaan jonoon? Itse olen vahvasti sitä mieltä, että jokainen pysyköön lestissään; kauhuelokuvienkin teko on taitolaji ja pohjamudat erottuvat hyvin helmistä.

Ovatko kaikki klassikot automaattisesti viiden tähden elokuvia? Onko Casablanca sen arvoinen, entä Citizen Kane? Joku tulee nyt polttamaan minut roviolla,  nämä elokuvat ovat kyllä ikimuistoisia, mutta eivät saisi minulta viittä tähteä. Jotkut klassikot, ja ylistetyt mestariteokset, ovat jopa tylsiä. Aika ajaa elokuvien ohi, jolloin onkin katsottava niiden merkitystä pitkällä tähtäimellä ja niiden antamaa arvoa elokuvataiteelle yleensä. Tunnustan näiden teosten historiallisen arvon, mutta en katsoisi niitä uudestaan ja uudestaan. Minulle vanhoista elokuvista viiden tähden elokuviksi nousevat vanhat kauhuklassikot kuten Manaaja ja Hohto, dramaattinen Tuulen Viemää ja aina itkettävä The Way We Were. Out of Africa, Kauriinmetsästäjä, West Side Story, Platoon; nämä kaikki ovat vanhoja hyviksi havaittuja elokuvia jotka voidaan heti pistää viiden tähden kerhoon, missä tämäntyyliset klassikot ovat nyt?

Minun Afrikkani -elokuvan teho ei haalistu ajan myötä.

Ovatko aidosti hyvät tarinat, koskettavat itkupusertimet ja muistoihin jäävät kuvat historiaa? Viimeksi mainitut ovat kaikki Oscar-voittajia, kun näitä verrataan Driving Miss Daisyyn, Rakastunut Shakespeare, tai Crash-elokuviin voisi sanoa että jotain puuttuu. Kyllä, meillä on vielä aina se valopilkku, satunnainen Kuninkaan puhe, mutta missä on jatkuva, tasainen laatu? Tekniikassa? Onko länsimainen elokuva mennyt niin yliampuvaksi että koska raha määrää, ja raha menee räjähdysten perässä, aidot tarinat ja hahmot jäävät käsikirjoitusasteelle? Tehosteet ovat hienompia kuin koskaan, me pystymme näkemään maailmoja joita ei kymmenen vuotta sitten oltu kuviteltukaan. Menettävätkö elokuvat samalla jotain olennaista?

Väkivalta, hyvä tarina ja tunnelma voivat olla viiden tähden resepti.

Minä tahtoisin sanoa että eivät. Minä rakastan toimintaelokuvia, räjähdyksiä ja scifi-elokuvien omituisia, tehosteilla luotuja maailmoja. Elokuvia on yksinkertaisesti liikaa. Nykyiseen massaan mahtuu niin paljon tuubaa, että oikeasti hyviä elokuvia on hankala löytää. Myös oma maku ratkaisee, joskus on hyvin vaikea lähteä omalta mukavuusalueeltaan katsomaan muiden kehumaa elokuvaa, jos vaihtoehtoina on rämistelyä rakastavalle uusi Batman tai muiden suosittelema Poikani Kevin. Toimitus huomauttaa heti sivulauseessa, että uudet Batmanit ovat elokuvamaailman ehdottomia helmiä.. Mutta ennakkoluulot muokkaavat kulutusta, samoin arvostelut. Toisen viisi tähteä on toisen kaksi tähteä, niin se vain menee. Ja onneksi katsojia on joka junaan, vaikka pelkäänkin aikaa jolloin elokuvat muistuttavat enemmän ja enemmän toisiaan, samasta tuotantoputkesta tulevana. Yritäpä vakuuttaa Twilight-elokuvaa vihaavalle että Hunger Games voisikin tarjota tälle ihmiselle jotain ihan muuta, se on aidosti hyvä ja vahvan naishahmon varassa toimiva nuortenelokuva. Jos katsojan mieli on turrutettu tuuballa, on pään kääntäminen hankalaa.

Miten löytää se oma viiden tähden elokuva, edes pari kertaa vuodessa? Urakoimalla massan läpi, luottamalla samanhenkisten suositteluihin, vai heitätkö noppaa? Lisäksi haluaisin kysyä lukijoilta, onko kaikkien elokuvien edes pakko tavoitella tuota tähtimäärää; Filmitähdessä olemme vahvasti sitä mieltä että kolme tähteä saanut elokuva on hyvä, katsomisen arvoinen teos. Elokuvien on tarkoitus viihdyttää, viedä ajatukset muualle. Joskus siihen riittää vähempikin, kevyempi ja tuttu tarina, ei kaiken aina tarvitse olla niin kamalan hienoa, eihän?

Kommentit

Tags from the story