Mies herää asunnostaan, syö aamiaisensa ja lähtee töihin. Pian selviää, että mies on mafian tappaja. Väijytystä seuraa takaa-ajo asuntoon, jossa sokea nainen Rita (Sara Serraiocco) työskentelee myös mafialle. Mies tappaa Ritan veljen ja kaappaa Ritan mukaansa ottaen tämän vangikseen.
Salvo on väkivaltaelokuva
Tämä on Salvon lähtökohta. Pitkä alkukohtaus on väkivaltainen ja vähädialoginen, joka vain kuvaa maailmaa, jossa elokuva tapahtuu. Mafian työläisten elämä on kaikkea muuta kuin glamouria täynnä. He asuvat rotanloukoissa ja syövät roskaa. Päähahmon päällimmäisenä motiivina tuntuukin olevan turhautuminen ja pakeneminen nykyisestä elämästään.
Salvo ei kumminkaan ole mafiakuvaus. Se on kuvaus kahden ihmisen kohtaamisesta. Tässä tapauksessa se tosin on kaikkea muuta kuin konventionaalinen. Sokea Rita on konkreettisesti vankina vailla omaa tahtoaan. Salvon motiivi Ritan kaappaamisen ja vangitsemisen taustalla pidetään pitkään salassa, kuten moni muukin asia. Ohjaaja- ja käsikirjoittajakaksikko Fabio Grassadonia ja Antonio Piazza viivyttelevät vastauksia jokaiseen ”miksi?”-kysymykseen pitkän aikaa. He yrittävät kertoa tarinaansa enemmän symboliikan kuin dialogin kautta.
Salvo on eräänlainen rakkaustarina
Ratkaisussa on omat ongelmansa. Elokuva ei nimittäin ensivaikutelmaltaan antanut kuvan oikeastaan muusta kuin hyvin kieroutuneesta rakkaustarinasta. Sen symboliikka ei tuntunut lopun itsestään selvää vapautumisen ja uhrautumisen metaforaa lukuun ottamatta avautuvan laisinkaan. Elokuvan jälkeisessä Q&A-sessiossa paljastuikin, että elokuvan teema avautuu, jos tuntee sisilialaisten mielenlaatua. Tämä seikka oli mielenkiintoinen, mutta ilman taustatietoja se ei avaudu.
Siksi en täysin voikaan antautua Salvolle, vaikka se on kiehtova elokuva. Toki elokuvasta voi nauttia ymmärtämättä täysin, mitä sillä haetaan takaa. Salvo on nimittäin kauniisti kuvattu ja äänisuunnittelultaan upean tunnelmallinen elokuva. Annankin elokuvan arvosanan ensivaikutelman perusteella. Toinen katselukerta kun voi avata elokuvan aivan uudella tavalla, kun tiedän taustatkin paremmin.
- Salvo ★★★
- Ohjaus: Fabio Grassadonia, Antonio Piazza
- Käsikirjoitus: Fabio Grassadonia, Antonio Piazza
- Näyttelijät: Saleh Bakri, Luigi Lo Cascio, Sara Serraiocco
- Alkuperämaa: Italia / Ranska
- Genre: Draama / Romantiikka