Siirry suoraan sisältöön
Televisio-ohjelmat

Televisio-ohjelmat tuovat viihdettä arkeen

Televisio-ohjelmat ovat viihdyttäneet ihmisiä jo pitkän aikaa, ja monet 80-luvun tv-sarjat elävät vielä tänäkin päivänä. Laadukkaat ja hyvin tehdyt sarjat kestävät aikaa ja nousevat aina aika ajoin uudestaan muotiin. Monet klassikot, kuten Dallas tai MacGyver, ovat jääneet osaksi populaarikulttuurin kaanonia. Nykyään useat muistavat nämä sarjat lapsuutensa ja nuoruutensa lempisarjoina, joita kokoonnuttiin seuraamaan koko perheen tai ystävien kanssa television ääreen. Monet vanhat sarjat pyörivät vielä nykyäänkin televisiokanavilla, joten niitä pääsee katsomaan ilmaiseksi. Lisäksi niitä on mahdollista ostaa DVD tai Blu-Ray levyinä, ja monet suoratoistopalvelut ovat ottaneet niitä valikoimiinsa. Silloin niitä voi katsoa milloin vain, eikä katselemista tarvitse aikatauluttaa.

Uudet televisio-ohjelmat ovat televisioviihteen suola ja ensi-illat ovat aina yhtä jännittäviä hetkiä. Pitkään odotetun hittisarjan alkua on mielenkiintoista odottaa ja miettiä, täyttääkö se kaikki odotukset.

Ensi-illat eri kanavissa

Koska nykyään on mahdollista katsoa elokuvia ja sarjoja monesta eri kanavasta, ensi-iltoja on mahdollista nähdä monessa eri paikassa. Vielä aikaisemmin televisiosarjojen Suomen ensi-illat tulivat vain televisiosta. Jos haluat nähdä jonkin sarjan ensi-illan, pitää oikea kanava tai suoratoistopalvelu ottaa selville.

Monilla videoiden suoratoistopalveluilla on omat sarjansa, joita ne lähettävät vain omasta palvelustaan. Esimerkiksi Netflixillä on omat Originals-sarjansa, joiden ensi-illat ovat luonnollisesti Netflixillä. Tämän vuoksi pitää aina olla tietoinen siitä, mitä kautta uusi sarja lähetetään. Ensi-iltoja on myös perinteisten televisiokanavien parissa, mutta ne ovat todennäköisesti vähenemässä.

Televisio-ohjelmat

Tutustu arvosteluihin ennen ensi-iltaa

Arvostelut ovat kätevä tapa saada ennakkotietoja uusista elokuvista ja sarjoista. Tuotantofirmat lähettävät sarjansa ensin lehdistölle ja arvostelijoille, jotta ne voivat kirjoittaa niistä ihmisille ennen ensi-iltaa. Tätä kautta ihmiset saavat tietää tuotannoista paljonkin asioita, ennen kuin ne lähetetään ulos. Sen vuoksi on hyvä tutustua arvosteluihin, jotta tietää enemmän mielenkiintoisesta sarjasta.

Sarjojen lisäksi ennakoista saa tietoa elokuvista. Elokuva arvostelut ovat yksi tärkeimpiä lähteitä, kun haluaa tutustua siihen, minkälainen elokuva on tulossa. Jos sarja tai elokuva on ollut arvostelumenestys, siitä yleensä mainitaan elokuvan yhteydessä ja sen markkinoinnissa. Arvosteluiden lisäksi sarjoista saa paljon lisätietoja siten, että katsoo sen trailerin ja tutustuu siitä käytyyn keskusteluun.

Tutustu lukijoidemme mielipiteisiin

Televisio-ohjelmat ovat täynnä tähtiä

Televisio-ohjelmat ovat täynnä loistavia näyttelijöitä ja jokin filmitähti onkin yleensä niissä pääroolissa. Vaikka elokuvia pidetään usein näyttelijöiden keskeisimpänä työmuotona, ovat sarjat olleet aina tärkeitä sekä näyttelijöille että katsojille. Sen vuoksi monet huippunäyttelijät vaihtavat välillä elokuvista sarjoihin tai jopa teattereiden lavoille. Huippuluokan tähdet ovat tärkeitä markkinoinnin kannalta, sillä heidän faninsa kiinnostuvat uudesta sarjasta välittömästi. Suuren luokan sarjoissa saattaa olla useita filmitähtiä tähdittämässä sarjaa menestykseen.

80-luvun tv-sarjat vilisivät legendaarisia näyttelijöitä. Jotkin tulivat elokuvien puolelta, mutta suuri osa tuli tähdiksi nimenomaan sarjojen kautta. Esimerkiksi ihmemies MacGyveria näytellyt Richard Dean Anderson nousi suureen suosioon juuri tv-sarjan kautta. Suomessa taas Salattujen elämien Ismo Laitelaa näyttelevä Esko Kovero on jäänyt varmasti suomalaisten muistiin. Toisaalta sarjoissa näyttelemisessä voi olla haittaa näyttelijälle, sille he saattavat leimautua rooleihinsa.