Siirry suoraan sisältöön

Twin Peaks

Twin Peaksia voi pitää yhtenä ensimmäisistä, ellei jopa ensimmäisenä tv-sarjana josta kasvoi todellinen ilmiö. Vuonna 1990 ilmestynyt sarja keräsi valtavat massat tv-vastaanottimiensa ääreen pähkäilemään kysymystä ”Kuka murhasi Laura Palmerin?”. Se oli puheenaiheena kouluissa ja työpaikoilla kuukausia ja Lauran kaulakoruna tunnettu puolitettu sydän myytiin loppuun lähes jokaisesta koruliikkeestä.

Twin Peaks kestää aikaa

David Lynchin ja Mark Frostin kynäilemä, kulttimaineeseen noussut sarja tuntuu kestäneen hyvin aikaa. 25 vuotta sitten se olikin edellä aikaansa ja kokonaisuudeltaan hyvin erilainen kuin muut tuohon aikaan tehdyt tv-sarjat. Lynchin omaperäisistä aivoituksista kumpuava sarja on varsinainen genresoppa, joka sisältää niin komediaa, romanttista draamaa kuin fantasia- ja kauhuelementtejä sisältävää murhatrilleriä.

Kahden tuotantokauden mittaisena se erittäin kiinnostavan alun jälkeen alkoi notkahdella loppua kohden sarjan saadessa yhä vain surrealistisempia piirteitä. Silti se on kokonaisuutena ilmiö, jonka merkitystä tv-kulttuurille ei saa väheksyä.

Twin Peaks saa nopean alkusysäyksen

Twin Peaks kertoo uinuvasta kaupungista lähellä Kanadan rajaa. Rauha rikkoutuu, kun paikallinen teinityttö löydetään raa’asti murhattuna. Asiasta kiinnostunut FBI lähettää paikalle omalaatuisen etsivä Dale Cooperin (Kyle MacLachlan), joka uppoutuu jokaisella solullaan pikkukaupungin nukkuvan kuoren alla sykkivien villien salaisuuksien selvittämiseen.

Yksinkertaiselta kuulostava teema Laura Palmerin murhan selvittämisestä on nimittäin kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Vinkkejä murhaajasta saadaan unessa tanssivalta kääpiöltä sekä ”Pölkkyrouvan” (Catherine E. Coulson) sylissään kantamalta puupölkyltä. Välillä nautitaan kupponen hyvää, mustaa kahvia ja syödään kirsikkapiirakkaa. Twin Peaksin kantava voima on mielenkiintoisten hahmojen ja heidän kohtaloidensa sitominen yhteen upealla mustan huumorin ja jännityksen sekoituksella.

Teinitytön murha ei ole Twin Peaksin ainoa ongelma, vaan joka toisen asukkaan elämään kätkeytyy valheita, hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja korruptiota sekä petosta ja piiloteltua rakkautta. Tämän ylle oman varjonsa luovat tunnetun maailmamme ulkopuoliset voimat. Toisella tuotantokaudella alkuperäinen missio saada murhaaja telkien taakse jää toisarvoiseksi. Kaupungin monet kasvot ja persoonalliset asukkaat tuovat kuvaan omaa väriään, ja huumekaupoista sekä murhista tulee mystiikan sävyttämänä lähes arkipäivää. Outoja asioita tulee mukaan niin paljon, että välillä tarinan punainen lanka uhkaa kadota kokonaan.

Twin Peaksin tunnelma on unenomainen Angelo Badalamentin musiikkia myöten. Tapahtumat raa’asta murhasta lähtien kuin leijuvat usvassa. Sarjan toteutuksena voimakas yksittäisten kuvien käyttö lisää pikkukaupungin pysähtyneisyyden tunnelmaa, mutta samalla myös vihjaa pinnan alla muhivaan, räjähdysalttiiseen maailmaan.

Ensimmäisen tuotantokauden kahdeksan jaksoa (pilottijakso mukaan luettuna) tekivät nuoresta Sheryl Leestä tähden, vaikka tämä nähtiin sarjassa aluksi vain muoviin käärittynä, kalpeana ruumiina. Kauniin Laura Palmerin kasvot tulivat kuitenkin tutuksi koko maailmalle ja lopulta Lee pääsi näyttelemään elävääkin hahmoa, kun hänet kiinnitettiin Lauran kanssa yhdennäköisen serkkutytön, Madeleinen rooliin neljännestä jaksosta lähtien.

Muissa keskeisissä rooleissa nähdään mm. Michael Ontkean kaupungin maanläheisenä sheriffinä, Sherilyn Fenn paikallisen hotellipohatan omalaatuisena tyttärenä, Lara Flynn Boyle Laura Palmerin parhaana ystävänä, James Marshall Lauran poikaystävänä sekä Mädchen Amick paikallisena tarjoilijana, joka on naimisissa Eric DaRen esittämän väkivaltaisen Leon kanssa, mutta on rakastunut Dana Ashbrookin esittämään Bobbyyn. Sivurooleissa vierailevat myös itse sarjan luoja David Lynch puolikuurona agentti Colena sekä uraansa aloitteleva David Duchovny transvestiittina agenttina.

Twin Peaks The Entire Mystery vetää kasaan Twin Peaksin tarinan kokonaisuutena. Kahden tuotantokauden lisäksi mukana on (levyllä 9) sarjan päättymisen jälkeen vuonna 1992 valmistunut Twin Peaks: Fire Walk With Me -elokuva, joka on jakanut mielipiteitä vuosia. Monet pitivät sitä ilmestymisensä aikaan täydellisenä epäonnistumisena, jotkut taas edellä aikaansa olleena elokuvana. Sarjan ystävälle tämä hyvinkin surrealistiseksi muodostuva elokuva on kuitenkin pakollista katsottavaa. Ja nyt mukana on elokuvasta pois leikattua materiaalia ja pidennettyjä kohtauksia, joita fanit ovat odottaneet kaksi vuosikymmentä. The Missing Pieces tarjoaa peräti puolitoista tuntia Lynchin aikoinaan leikkauspöydälle jättämää materiaalia, mutta siitä, tuovatko nämä sitten enemmän tolkkua itse elokuvaan tai sarjan avoimeksi jättämiin aiheisiin, voidaan olla monta mieltä.Komeassa boksissa on komea määrä muutakin lisämateriaalia. Levy 10 on pyhitetty kokonaan ekstroille, missä nähdään mm. 40-minuuttinen Between Two Worlds, kooste, missä Lynch haastattelee kuutta ihmistä: Ray Wisea, Sheryl Leetä ja Grace Zabrieskieta sekä mustavalkoisena kuvatussa versiossa heidän sarjassa esittämiä hahmojaan Leland, Laura ja Sarah Palmeria. Mukana on myös kaksi puolituntista koostetta, missä toisessa tekijät ja näyttelijät muistelevat elokuvan kuvauksia ja toisessa tutustutaan sarjaan kulttistatuksen saaneena ilmiönä.Paketin jokaisella levyllä on lisäksi omat ekstransa. Lähes jokaisesta jaksosta on tarjolla Log Ladyn kertoma intro, lyhyt katsaus menneisiin tapahtumiin sekä tulevan jakson promo. Ensimmäisellä levyllä sarjan pilottijaksosta on tarjolla kaksi eri versiota: alkuperäinen sekä kansainvälisille (pääasiassa Eurooppaan) markkinoille tehty vaihtoehtoinen versio.Jokaisen levyn lisämateriaali-osio kannattaa katsastaa läpi, sillä mukana on pieniä helmiä matkan varrelta. Kolmoslevyllä nähdään vajaan tunnin mittainen haastattelukooste, missä Lynch keskustelee Mädchen Amickin, Kyle MacLachlanin ja tuottajana toimineen John Wentworthin kanssa sekä kertoilee itse mm. sarjan käsikirjoituksen syntyajasta ja näyttelijöiden valinnasta. Neloslevyllä puolestaan nähdään muutamia sarjasta poistettuja kohtauksia.Viitoslevyn ekstroissa keskitytään sarjan faneihin ja kuvauspaikkoihin. 20-minuuttisessa koosteessa käydään Twin Peaks -festivaaleilla ja nähdään sarjan faneja. Kuvitteellinen Location Guide puolestaan esittelee sarjan keskeiset kuvauspaikat sekä niiden pohjana olleita oikeita lokaatioita. Glastonbury Archives puolestaan sisältää lukuisia pieniä koosteita sarjan matkan varrelta. Mukana on mm. Mark Frostin vartin mittainen haastattelu ja parikymmenminuuttinen Introduction to David Lynch, missä analysoidaan omaperäistä elokuvantekijää.Kuutoslevyllä on pieniä, muutaman minuutin mittaisia pätkiä, ”postikortteja” sarjan näyttelijöiltä, missä he kertovat mm. siitä, miten päätyivät mukaan sarjaan. Myös seitsemännellä levyllä on runsaasti haastatteluita: 13 näyttelijän haastattelut on jaettu kolmeen kategoriaan, missä he analysoivat sarjan syntyä, tuotantoa ja jälkeensä jättämää perintöä. Näyttelijöiden lisäksi haastateltavina on myös muita sarjan tekijöitä, esim Laura Palmerin päiväkirjan kirjoittanut Jennifer Lynch kertoo päiväkirjan taustoista.Kahdeksannella levyllä nähdään vielä lähes kaksituntinen dokumentti (Secrets from Another Place: Creating Twin Peaks) sarjan teosta.Kaikki ekstrat on tekstitetty myös suomeksi.

  • Twin Peaks, 4 tähteä
  • Ohjaus: David Lynch ja Mark Frost
  • Käsikirjoitus: David Lynch ja Mark Frost
  • Näyttelijät: Kyle MacLachlan, Michael Ontkean, Sherilyn Fenn, Lara Flynn Boyle, Dana Ashbrook, Mädchen Amick
  • Alkuperämaa: USA
  • Genre: Rikos / draama / mysteeri / kauhu