Siirry suoraan sisältöön

Naisvankila sarja Linna

  • tehnyt
Naisvankila sarja

On talvi 2021 ja vankilan johtaja esittelee uutta vankilaa, uusia tiloja sekä toimintoja. Hän kertoo ajatuksistaan ja siitä, millaiset mahdollisuudet uudella vankilalla on. Tai paremminkin, millaisen uuden alun se voi antaa siellä aikaansa viettävillä naisvangeille. Tarjolla on digiyhteyksiä, jotka antavat aivan uusia mahdollisuuksia muun muassa kouluttautumiseen. Naisvankila sarja kertoo vankien todellisesta elämästä muurien sisällä, kaikki ei kuitenkaan näy katselijalle, mutta Linna -sarja antaa jonkin verran ymmärrystä muurien sisällä elämisestä.

Mistä kaikki lähtee liikkeelle?

Sarja on mielenkiintoinen, koska se kuvaa vankilan todellista arkea vankilan johtajan, vanginvartijan ja muutaman vangin näkökulmasta. Aluksi siinä näytetään, millaista on vielä vanhassa Hämeenlinnan naisvankilassa ja myöhemmin kerrotaan muutosta sekä siitä, miten taival uudessa ja uutta tekniikkaa sisältävässä vankilassa lähtee hiukan kangerrellen liikkeelle.

Sarja on hyvin toisenlainen kuin mitä Orange Is the New Black -sarjassa on nähty. Rikollinen elämä näille jaksoissa nähtäville naisille on ollut arkipäivää ja he kertovat tekemistään rikoksista konstailematta ja totuudenmukaisesti. Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja monet heistä sanovatkin, että vankilassa ollaan sovittamassa tehtyä rikosta sekä suuntaa elämässä yritetään muuttaa täysin toisenlaiseksi.

Muutamilla on vielä vapauden jälkeen paluu jonkin ajan kuluttua muurien taakse uudelleen, koska hidas oikeuslaitos toimii, miten toimii. Suuret odotukset kuitenkin kohdistuvat itse tiloihin, joissa on muun muassa jokaisessa sellissä oma suihku. Lisäksi kannettava tietokone sellissä nettiyhteyksineen tuntuu suorastaan luksukselta. Myös kirjaston laajenemista odotetaan, sillä vanhassa vankilassa se on ollut suhteellisen pieni ja äkkiä luettu, jos on istumassa pidempään.

Muutto koettelee naisvankila sarjan tähtiä

Monet meistä tietävät, että muuttaminen, on se sitten työpaikalta tai kotoa uusiin tiloihin, tuo aina haastetta. Ei ole ihme, että naisvankila sarja tuo esiin saman ongelman. Vaikka tekniikkaa on hiottu, tulee ensimmäisten päivien aikana harmaita hiuksia vankilan johtajalle, vartijoille sekä vangeille. Ovien lukitukset eivät toimi eikä luvatuista läppäreistä ole vielä tietoakaan. Onkohan vangeilla mahdollisuutta päästä katsomaan, mitä online kasinot tarjoavat?

Sarjassa kommentoidaan sitä, mikä on hyvää ja mikä on huonosti. Näitä kommentteja antavat sekä vangit että vanginvartijat. Vankilan johtajan on annettava kommenttinsa kieli keskellä suuta ja hän pyrkiikin olemaan kaikista ongelmista huolimatta positiivinen. Hän tosin myöntää, että kaikki oli hiukan liian keskeneräistä muuttopäivänä. Katsojalle ei kuitenkaan jää epäselväksi, missä suurimmat ongelmat heille näkyvät.

Hämeenlinnan uudessa naisvankilassa puitteet ovat kaikin puolin upeat ja hetken ehkä katsojana miettii sitä, että tuntuuko kiven sisällä oleminen kuin olisi hotellissa? Vankilana se on yksi maailman moderneimmista ja ensimmäiset vuotensa tietenkin todella siisti. Kahdeksanosainen sarja kertoo hyvin totuudenmukaisesti vankilan arjesta sekä sitä, miten myös vankeutta istuvat voi turhautua, jos tekemistä ei ole.

Mitä naisvankila sarja opettaa katsojalle?

Naisvankila sarja Linna on Minna-Ella Aaltosen ja Piia Ketopaikan käsikirjoittama sekä Piian ohjaama dokumenttisarja. Se ei kerro kaikkea, mitä vankilan arjessa tapahtuu, koska välttämättä kaikki vangit eivät halua kameran eteen. Ne, jotka uskaltautuivat kertomaan omista tuomioistaan ja taustastaan, tekevät sen varsin rehellisesti ja avoimesti. Linna -sarja on laadittu erinomaisesti.

Sellainen, joka ei ole koskaan vankilassa, voi ajatella asioista omalla tavallaan, mutta siinäkin tapauksessa on kuunneltava kaikkea sitä, mitä nämä eri ihmiset kertovat ja poimia sieltä ne pointit. Rikoksen polulle joutuminen on monen syyn summa ja tilannetta ei aina hallitse itsekään täydellisesti. Yksi virhe voi johtaa toiseen ja yhdestä pienestä vahingosta voi koitua suurempi harmi. Katsomisen arvoinen sarja kaiken kaikkiaan.

Avainsanat: