Sekä katsojien että kriitikoiden suosikiksi noussut Rahapaja-sarja tuli tunnetuksi Netflixistä, jossa se on yksi kaikkien aikojen katsotuimpia sarjoja. Viiden tuotantokauden mittainen espanjalaissarja kertoo joukosta rikollisia, jotka päättävät ryöstää Espanjan rahapajan ja ottaa ohjat omiin käsiinsä. Sarjassa seurataan rikollisten ja virkavallan välistä taistelua, mutta se laajenee koskemaan erilaisia ihmiskohtaloita. Rahapaja kausi 5 oli sarjan päätöskausi, jota odotettiin fanien keskuudessa malttamattomana ennen kuin se ilmestyi joulukuussa 2021.
Rahapaja kausi 5 lisäsi sarjan suosiota entisestään
Moni Rahapaja kausi 5 -arvostelu on ollut suorastaan ylistävä, vaikka sarjan päätöskaudelle asetetut odotukset olivat suuria. Viides kausi koostui kymmenestä jaksosta, jotka vaihtelivat kestoltaan 49 minuutin ja reilun tunnin välillä. Itse asiassa ei ole itsestään selvää, että viidettä kautta on edes olemassa. Kun suosio osoittautui hurjaksi, Netflix pyysi lisäkausia, joita ei alun perin ollut suunnitelmissa. Lisäksi koronaviruspandemia viivästytti ja hankaloitti jo sovittuja kuvauksia.
Katsojat ja kriitikot odottivat jännityksellä, kuinka Rahapaja kausi 5 vie sarjan päätökseen ja solmii juonenpäät kokoon. Kiitosta keräsi erityisesti se, että alusta saakka mukana olleet hahmot suoriutuvat hienosti draaman kaaren kuljettamisessa loppuun. Myös toimintakohtauksia kiiteltiin, samoin kuin sitä, että räiskinnän katkaisivat välillä rauhallisemmat suvantovaiheet. Kaiken kaikkiaan viides kausi oli edeltäjiensä tapaan äärimmäisen laadukasta ja ammattimaista työtä loppuun asti hiottuine yksityiskohtineen ja vivahteineen.
Moni Rahapaja kausi 5 -arvostelu nosti esiin myös negatiivisia puolia
Kaikki eivät kuitenkaan olleet sitä mieltä, että Rahapaja kausi 5 on huippusuoritus. Melko monet pohtivat jopa, olisiko sarjan tekeminen pitänyt lopettaa toisen tuotantokauden jälkeen. Heidän mielestään viimeiset kaudet tuntuivat väkisin venytetyiltä ja loppu oli lattea verrattuna siihen huipputasoon, josta sarja alun perin lähti liikkeelle. Jotkut kuvailivat oloaan viimeisen kauden jälkeen myös pettyneeksi. ”Tässäkö tämä nyt oli?” -kysymykset valtasivat mielen.
Ne, joiden mielestä Rahapaja kausi 5 ei lunastanut odotuksia, kritisoivat myös viidennen kauden takaumien suurta määrää. Se tuntui joidenkin mielestä väkinäiseltä ja rikkoi samalla sujuvaa katsomiskokemusta. Yhä uudet ryöstöt eivät tuoneet enää mukaan lisää jännitystä, vaan herättivät katsojissa ainoastaan turhautumista.
Sarjassa parasta oli fanien mielestä yhteisöllisyys
Suurin osa Rahapaja-faneista rakasti kuitenkin myös sarjan viimeistä kautta ja oli sitä mieltä, että odotus palkittiin moninkertaisesti. Monet seurasivat sarjaa yhdessä ja hauskana ideana olikin järjestää kaveriporukalla omia Rahapaja-sarjamaratoneja. Illanvietoissa tilattiin halpaa ruokaa netistä ja nautittiin sekä herkuista, hyvästä seurasta että sarjasta. Parastahan lempisarjan katsomisessa on usein se, että tapahtumia ja juonenkäänteitä saa jännittää ja ruotia jonkun kanssa.
Mikäli Rahapajaa jää kova ikävä viidennen kauden jälkeen, lohtua saattaa tuoda sarjan korealainen versio, joka ilmestyi kesällä 2022. Tässä Rahapaja-versiossa tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuden aikakauteen, jolloin Etelä-Korea ja Pohjois-Korea ovat jälleen vihdoin yhdistymässä. Nyt rikollisjengillä on tavoitteenaan ryöstää yhtenäisen Korean oma rahapaja.
Yhteenveto: Rahapaja kausi 5
Televisio-ohjelmat ja suoratoistopalvelut tarjoavat valtavan valikoiman sarjoja katsottavaksi. Niitä voi katsoa usein vaikka koko kauden kerrallaan. Valinnanvaraa on enemmän kuin koskaan ja katsojat ovat oppineet kriittisyyttä: jos sarja ei miellytä, siirrytään seuraavan pariin matalalla kynnyksellä. Joskus itseltään kannattaakin kysyä, voisiko sarjalle antaa kunnon mahdollisuuden ennen hylkäämispäätöstä. Moni hieno katsomiskokemus jää väliin, mikäli mielipiteensä sarjasta muodostaa ensimmäisen 15 minuutin perusteella.
Rahapajaan tykästyneet saivat viidennen kauden päättymisen jälkeen iloisia uutisia, kun tuotantoyhtiö ilmoitti tekeillä olevasta Spinoff-sarjasta, jossa keskitytään ensisijaisesti sarjassa esiintyneeseen Berlin-nimiseen hahmoon. Berlin menehtyi jo sarjan toisen tuotantokauden aikana, mutta hän on ollut jatkuvasti läsnä sarjassa erilaisten takaumien ansiosta.
Berlinin roolin esittää paljon kiitosta kerännyt 50-vuotias Pedro Alonso, joka on esittänyt Berliniä sarjassa tähänkin saakka. Sarjaa pitää malttaa odottaa vielä jonkin aikaa, sillä se julkaistaan vasta vuonna 2023. Sitä odotellessa kannattaa kertauksen vuoksi katsoa vielä Rahapaja kausi 5 tai vaikkapa koko sarja ja nauttia laadukkaasta viihteestä, joka herättää monenlaisia tunteita.