Siirry suoraan sisältöön

The Best Offer

Giuseppe Tornatoren käsikirjoittama ja ohjaama The Best Offer on pohjimmiltaan mysteerikertomus, mutta vain siihen rajaaminen olisi vähättelyä, sekä liikaa mysteeriä avaavaa.

The Best Offer vie taiteen maailmaan

Geoffrey Rushin upeasti näyttelemä Virgil Oldman on huutokauppameklari ja taideanalyytikko, joka on sosiaalisesti äärimmäisen rajoittunut ja umpineuroottinen. Näiden ominaisuuksiensa vuoksi hän on omistanut elämänsä taiteelle, erityisesti taideväärennöksien tunnistamiseen. Hänen suhtautumisensa ihmisiin kumminkin muuttuu, kun hän saa asiakkaakseen asuntoonsa ihmisten katseilta piiloutuneen Clairen (Sylvia Hoeks), joka muuttaa neurootikon elämän täysin.

Tornatore on kirjoittanut tarinaansa monta kehittyvää juonenlankaa. Ensinnäkin on Virgilin pakkomielteinen suhde Claireen, jonka hän haluaa ihmisten ilmoille. Toisena on Virgilin pakkomielle Clairen asunnosta löytyviin koneiston osiin, joista vähitellen rakentuu mittaamattoman arvokas mekaaninen robotti. Kolmantena on vielä kahden täysin sulkeutuneen ja sosiaalisesti taitamattomien ihmisten romanssi.

The Best Offer menee koko ajan eteenpäin

Tätä vyyhtiä elokuvassa kuljetetaan, kasvatetaan ja avataan hyvällä sykkeellä. Tornatore ei käytä juurikaan aikaa tyhjille hetkille, vaan avaa tarinaansa ja hahmojansa pitkin elokuvaa vauhdikkaasti. Kliinisen puhdas kuvaus tukee elokuvan elitistisen maailman kuvausta ja Virgilin pakkomielteisen sulkeutunutta suhtautumista ihmisiin ja elämään. Päälokaatioksi muodostuvan kartanon salaisimmatkin sopet kuvataan samalla puhtaudella, mikä toimii jännitteen luomisessa mainiosti.

Parasta elokuvassa oikeastaan onkin Geoffrey Rush. Miehen tapa näytellä Virgiliä koko kehollaan, pieniä eleitä korostaen, on hillitöntä katseltavaa. Varsinkin hahmon kehitys avoimemmaksi ihmiseksi on luonteva, koska Rush tietää, mitä eleillään tekee. Sivuosissakin on taitavia näyttelijöitä Sylvia Hoeksista Jim Sturgessin kautta Donald Sutherlandiin, mutta Rush vetää pisimmän korren.

The Best Offer on laadukkaasti kirjoitettu ja taidolla ohjattu mysteeritarina, jota on ilo katsella. Kuten laatutyötä aina on. Se ei herätä kamalasti ajatuksia, eikä se ole teemojensa käsittelyssä erityisen syvällinen, mutta se kutkuttaa mysteerillään loppuun saakka. Se oli tällä kertaa varsin nautinnollista.

  • The Best Offer ★★★★
  • Ohjaus: Giuseppe Tornatore
  • Käsikirjoitus: Giuseppe Tornatore
  • Näyttelijät: Geoffrey Rush, Jim Sturgess, Sylvia Hoeks
  • Alkuperämaa: Italia
  • Genre: Rikos / Draama