Siirry suoraan sisältöön

Kesäkaverit kertoo yhden kesän tarinan

  • tehnyt
Kesäistä hiekkaa.

Kesäkaverit on vuonna 2014 ensi-iltansa saanut Inari Niemen ohjaama draamakomedia. Elokuvan päärooleissa esiintyvät Iina Kuustonen, Minka Kuustonen, Anna Paavilainen ja Pihla Viitala. Kesäinen tarina kuljettaa tyttönelikon Hankoon, jossa heille on luvassa kesätöitä.

Draamaa ja ystävyyttä

Kesäkaverit on ihanan raikas tarina tytöistä, joiden välillä vallitsee syvä ystävyys. Kaikki ei kuitenkaan aina mene niin kuin olisi suunnitellut. Kesään mahtuu paljon hauskaa, mutta toisaalta siihen mahtuu myös mieshuolia ja hieman draamaa. Kesäkaverit on siis loistava draamakomedia.

Elokuva sai aikanaan jopa neljä Jussi-ehdokkuutta. Ne olivat Paras elokuva, Paras käsikirjoitus, Paras naispääosa ja Paras naissivuosa. Hieman yli miljoonan euron budjetilla tehty elokuva menestyi hyvin myös elokuvateattereissa.