Pelottavimmat kauhuelokuvat

  • tehnyt
Pelottava hahmo ikkunan takana

Vuonna 2020 tehtiin tieteellinen koe, jolla pyrittiin saamaan selville ne kaikista pelottavimmat kauhuelokuvat. Kokeessa 50 henkilön ryhmälle kiinnitettiin sykemittarit ja he katsoivat kauhuelokuvia yhteensä 120 tuntia. Tutkimuksen mukaan kaikista pelottavin elokuva oli Ethan Hawkin tähdittämä Sinister. Siinä hänen ja vaimonsa elämä muuttuu fiktiota kauheammaksi, kun he muuttavat taloon, jossa on tapahtunut kamalia murhia. Mutta voiko tieteen avulla selvittää, mikä on kaikista pelottavinta vai kertooko sen jokin muu seikka?

Pelottavimmat kauhuelokuvat täyttävät jännityksen kaipuuta

Turun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan, täytämme jännityksen kaipuutamme kauhuelokuvien avulla. He vertailivat eri elokuvia sadan vuoden ajalta ja selvittivät, kuinka elokuvat vaikuttavat aivotoimintaan. Hyvät kauhuelokuvat tarjoavat myös mahdollisuuden sosiaaliseen toimintaan, sillä niitä halutaan useimmiten katsella mieluummin yhdessä kuin aivan yksin. Jostain syystä ihminen nauttii pelon tunteesta, joka myös saa kauhuelokuvat nousemaan suosioon.

Elokuvissa on monenlaisia tapoja pelästyttää katsoja. Niissä saatetaan nostaa jännitystä ja saada pelko kasvamaan hiljalleen. Pahaenteisyys ja tunne, ettei kaikki ole aivan kunnossa, saavat ihokarvat nousemaan pystyyn. Psykologiset ja tositapahtumiin pohjautuvat elokuvat ovat joidenkin mielestä juuri niitä pelottavimpia. Toinen hyvä tapa pelästyttää on niin kutsuttu jump scare, jossa yllätetään katsoja hetkellä, jolla hän ei sitä osaisi odottaa.

Mitkä ovat ne hyvät kauhuelokuvat?

Pelottavimmat kauhuelokuvat eivät välttämättä ole ne parhaimmat. Näissäkään pelkkä pelkääminen ei riitä, vaan myös juoneen pitää panostaa. Kun henkilöihin pystyy samaistumaan, nousevat tunteet ja jännitys heidän puolestaan vielä helpommin esiin. Aivot myös varautuvat omalta osaltaan uhkaan, kun pelottavia asioita katsellaan. Siksi aistit ovat herkässä ja säikähtäminenkin tapahtuu voimakkaammin. Kauhuelokuvien tekeminen on siis myös psykologiaa, jossa hyödynnetään ihmisen alitajuisia aisteja.

Pelottavimmat kauhuelokuvat tämän tutkimuksen mukaan olivat The devil’s backbone ja The Wailing, kolmantena The Conjuring. Kaikki näistä ovat valmistuneet 2000-luvun puolella. Se kertoo ehkä siitä, että nykyihmistä pelottavat erilaiset asiat kuin vaikka pari vuosikymmentä sitten. Uhrilampaat oli oman aikansa yksi pelottavimpia elokuvia ja nyt se ei yllä enää edes kymmenen parhaan listalle.

Kauhuelokuvan päälle rentouttavaa Black jackia

Kun pelottava elokuva on katsottu, voi olla tarpeen ottaa pieni rentoutustuokio. Ehkä on aika opetella black jack säännöt ja siirtyä nettikasinon puolelle pelailemaan. Kasinon mukavassa tunnelmassa ei ainakaan pelota. Hieman voi jännitys kutkutella kyllä sielläkin, kun miettii mahdollisia voittoja. Elokuvissa ei juurikaan tarvitse noudattaa sääntöjä, vaan ne voivat venyä suuntaan jos toiseen tarvittaessa. Kasinolla niihin kuitenkin on hyvä suunnata katseensa ja käydä ne läpi, jotta välttyy ikäviltä yllätyksiltä.

Yksi ensimmäisiä kauhuelokuvia oli Frankenstein vuodelta 1931. Se esitettiin mustavalkoisena ja aiheutti jännitystä ihmisissä. Kuten usein väärin ymmärretään, nimi ei viittaa hirviöön vaan on itse asiassa sen luojan nimi. Hirviötä kutsutaan elokuvissa vain hirviöksi. Elokuva pohjautuu melko löyhästi Mary Shelleyn saman nimiseen kirjaan.

Pelottavimmat kauhuelokuvat löytyvät myös suoratoistopalveluista

Nykyään elokuvia löytyy netin kautta helpoiten katsottavaksi. Niitä on tarjolla suoratoistopalveluissa. Kaikkea ei kuitenkaan ole löydettävissä, kuten vaikka The Resident. Suhteellisen helposti löytää vaikka Netflixin valikoimista katseltavaa kunnon kauhumaratonille. Tyylilajejakin on valittavissa monia erilaisia. Onko sitten mukavampi katsoa pelottavaa elokuvaa omalla sohvalla kuin vaikka elokuvateatterissa muiden katsojien pidättäessä hengitystään ja säikähdellessä samoissa kohdissa kuin itsekin?

Mitä pidemmälle aikaa on kulunut, sitä enemmän on saatu aikaan erilaisia tehosteita, joilla tuoda elokuvaan lisää näyttävyyttä. Tämä voi vaikuttaa pelottavuuteen, mutta myös sen kanssa lyödään helposti yli. Todellinen kauhun ystävä saattaakin turtua katsottuaan elokuvia riittävästi.

Mitä enemmän kauhuelokuvia katsoo, sitä enemmän niitä oppii jopa ennustamaan. Lopulta voikin olla edessä todellinen metsästys, jotta löytäisi elokuvia, jotka oikeasti enää pelottavat. Pelottavimmat kauhuelokuvat ovat jokaiselle ne omat, eivätkä listaukset sanele muuta kuin juuri kyselyyn vastanneiden mielipiteet. Siihen vaikuttaa ikäryhmä, joilta vastauksia kulloinkin halutaan. Pelottavat elokuvat ovat kuitenkin vuosikymmenestä toiseen suosiossa ja niitä syntyy jatkuvasti uusia.