Siirry suoraan sisältöön

Mitä ovat juonipaljastukset

  • tehnyt
Tv ja käsi pitämässä kaukosäädintä

Juonipaljastukset ovat asia, joka jakaa taatusti monien mielipiteitä. Ne ovat juuri mitä niiden nimikin kertoo, eli paljastuksia tulevan TV-ohjelman tai elokuvan juonesta. Moni TV-ohjelma on niin koukuttava, että katsojat haluavat edes pienen maistiaisen tulevien jaksojen juonesta jo ennen jaksojen julkaisua. Elokuvista voi myös kertoa juonipaljastuksia. Niitä on usein esimerkiksi elokuva-arvosteluissa, joissa on tietenkin pakko kertoa jotain elokuvan sisällöstä.

Mistä löytää ohjelmien ja elokuvien juonipaljastukset?

TV-ohjelmien juonipaljastuksia löytää esimerkiksi TV-ohjelman omilta virallisilta sivustoilta. Niitä voi tosin löytää monista muistakin paikoista, kuten TV-lehdistä. Suoratoistopalveluiden sarjojen juonipaljastuksia löytää esimerkiksi ohjelmien uusien kausien trailereista sekä eri nettisivustoilta. Lähes jokaisen sarjan tulevasta kaudesta julkaistaan etukäteen traileri, joka on muutaman minuutin pituinen kooste tulevasta kaudesta. Trailerissa ei tietenkään paljasteta liikaa juonikuvioita.

Elokuvien juonipaljastuksia voi lukea etenkin elokuva-arvosteluiden kautta. Ne kertovat aina hieman elokuvan juonesta ja esimerkiksi tunnelmasta etukäteen katsojille. Filmitähti-sivustoltakin löytyy monia arvosteluja, kuten esimerkiksi the resident -elokuvan arvostelu, joka sisältää myös hieman juonipaljastuksia. Elokuvienkaan juonipaljastuksissa ei silti koskaan paljasteta kaikkea juonesta, sillä eihän elokuvan katsominen olisi silloin enää hauskaa.

Kannattaako juonipaljastuksia lukea?

Riippuu paljon itsestä haluaako tietää juonesta mahdollisimman paljon etukäteen, vaikka haluaako jokaisen pienimmänkin juonenkäänteen olevan yllätys. Juonipaljastukset eivät yleensä paljasta juonesta suoraan liikaa, kuten esimerkiksi loppuratkaisua. Moni voi kuitenkin päätellä joidenkin juonipaljastusten perusteella paljon juonesta, joskus jopa sen kuinka elokuva loppuu.

Avainsanat: